Juhannuksen menoliikenne kulkee sujuvasti

juhannuksen menoliikenne kulkee sujuvasti

Menoliikenne jatkuu vilkkaana myös perjantaiaamuna. LEHTIKUVA / Kimmo Penttinen

Saimi Juutinen, Karl Koli

Juhannuksen menoliikenteen huippu on saavutettu, Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrotaan STT:lle.

Tiet eivät ole ruuhkautuneet. Joillakin tieosuuksilla on kuitenkin ollut ajoittaista liikenteen jonoutumista.

Koko maassa keskinopeuksissa on havaittu pientä laskua runsaan liikenteen vuoksi.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen yksikönpäällikkö Eero Sauramäki arvioi STT:lle aiemmin, että liikenne saattaisi ruuhkautua jo ennen kolmea. Liikenne on hänen mukaansa ollut kuitenkin sujuvampaa kuin normaalina perjantaina, jolloin ihmiset suuntaavat viikonlopun viettoon.

Liikenne on edelleen vilkasta Etelä-Suomessa. Painopiste on kuitenkin nyt siirtynyt kohti pohjoista ja itää. Kaupungit alkavat tiekartoilla hiljetä.

- Etelä-Suomessa liikenne on ruuhkaista ainakin iltakuuteen asti. Pohjois- ja Itä-Suomessa liikennemäärät pysyvät suurempina vielä pitempään, kun liikenne hiljalleen etenee sinne päin, Sauramäki toteaa.

Sauramäen mukaan liikenne on ollut vilkkainta päivän aikana etenkin Nelostiellä Lahteen päin. Myös Tampereelta Jyväskylän suuntaan on ollut paljon liikennettä.

- Perusarkipäivänä Nelostiellä kulkee ruuhkahuipussa noin 1 400 ajoneuvoa tunnissa. Tänään aamupäivästä siellä kulki jo havaintojen mukaan 2 000 ajoneuvoa tunnissa. Vertailun vuoksi normaalina perjantai-iltapäivänä ajoneuvoja kulkee tiellä vajaa 3 000 tunnissa, Sauramäki toteaa.

Samanlaisia määriä voi Sauramäen mukana odottaa tälle päivälle. Erona on kuitenkin se, että liikennemäärät pysyvät suurina paljon pidemmän aikaa. Normaalina arkipäivänä ruuhkat kestävät yhden tai kahden tunnin verran. Juhannuksen menoliikenteen aikana ruuhkia voi olla yhdessä paikassa useiden tuntien ajan.

Menoliikenne jatkuu myös perjantaiaamuna. Sauramäki kuitenkin arvioi, että huomisesta tulee hieman hiljaisempi matkustuspäivä, koska liikenne on ollut tänään hyvin vilkasta.

Siirtymisiin kannattaa varata aikaa

Juhannuksen aikaan teillä liikkuu Sauramäen mukaan paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole kovin tottuneita tieliikenteeseen. Ihmisten on hänen mukaansa hyvä tiedostaa se ja varata aikaa tiellä liikkumiseen.

- Liikenteessä on monenlaisia ihmisiä ja ajoneuvoja. Lisäksi ihmiset joutuvat viettämään pitkiä aikoja autoissaan. Sieltä ei pääse välttämättä syömään tai juomaan, mikä aiheuttaa hermostumista. Kannattaa valmistautua ajoon niin, että varaa vähän enemmän aikaa liikkumiseen. Esimerkiksi tunnin tai puoli tuntia enemmän, Sauramäki toteaa.

Pahimmat ruuhkapisteet ovat Sauramäen mukaan tietyömaiden kohdilla sekä liikennekaistojen erkanemispisteissä.

- Tyypillinen ruuhkapaikka on esimerkiksi Nelostien ja Viitostien erkaantumispiste. Myös valtatie 9 Tampereelta Jyväskylää kohti on ruuhkainen.

Juhannus näkyy onnettomuusmäärissä

Juhannusliikenteen liikennemäärät ovat korkeita, mikä näkyy myös onnettomuuksien määrissä. Sauramäen mukaan kesä ylipäätänsä on onnettomuusherkkää aikaa. Hän toivoo, että tämän vuoden juhannuksen osalta onnettomuuksilta vältyttäisiin.

Fintraffic on varautunut juhannuksen liikenneseurantaan hieman suuremmalla työntekijämäärällä tavalliseen arkipäivään verrattuna.

Poliisi kertoi eilen tiedotteessa, että yksi syy juhannuksen synkkiin tilastoihin on suuri liikennemäärä, mutta myös muita selityksiä löytyy.

- Tavallista suurempi osa liikenteestä on vapaa-ajan liikkumista tai liikkumista viihteen vuoksi. Ihmiset ajavat tavallista enemmän ja usein vieraissa paikoissa, mikä osaltaan vaikuttaa onnettomuusriskiin, tiedotteessa kerrottiin.

Keskiviikko yhä suositumpi matkustuspäivä

Juhannuksen menoliikenne on vuosien mittaan sujunut pääosin saman kaavan mukaan. Sauramäen mukaan kuitenkin koronapandemian jälkeen on huomattu, että juhannusta edeltävästä keskiviikosta on tullut aiempaa suositumpi matkustuspäivä.

- Liikennemäärät ovat alkaneet tasaantua aiempaa enemmän kolmen päivän ajalle.

Tiekartoilla näkyy Sauramäen mukaan myös se, että yhä useampi viettää juhannusta kaupungeissa. Kadut eivät hänen mukaansa enää tyhjene samalla tavalla kuin ennen.

Juhannus on kuitenkin joulun ohella edelleen yksi vuoden vilkkaimmista matkustusajankohdista Suomen teillä.

Juhannuksen paluuliikenne on selvästi menoliikettä vähäisempää. Liikenne alkaa vilkastua ennusteiden mukaan sunnuntaina aamupäivästä ja jatkuu iltaan asti Etelä-Suomessa. Eniten liikennettä on puolesta päivästä iltapäiväviiteen asti.

Sauramäki kehottaa ihmisiä ajoittamaan paluumatkan aamupäivään, mikäli haluaa välttää pahimmat ruuhkat. Etenkin Viitostiellä on hänen mukaansa ollut pitkiä jonoja aiempina vuosina.

Juhannuksen jälkeinen maanantai on Sauramäen mukaan toinen hyvä vaihtoehto aloittaa paluumatka.

- Aiempina vuosina juhannuksen jälkeinen maanantai on ollut todella hiljainen, kun kesälomakausi toden teolla on käynnistynyt, Sauramäki toteaa.

OTHER NEWS

7 hrs ago

Suomen 20-vuotiaille voitto ja tappio

7 hrs ago

Saga Andersson voitti seiväskisan – sisko jäi kakkoseksi

7 hrs ago

Kaapo Kakosta tipahti tylyä analyysia

8 hrs ago

Ella Junnila jäi huonoon tulokseen – "Pomppualusta vain yllätti"

8 hrs ago

Veikkausliigan jumbonippu kiinnitti portugalilaisen hyökkääjän

8 hrs ago

Tiesitkö? Sinilevä voi olla koiralle jopa hengenvaarallista

8 hrs ago

Kreml varoitti Saksaan sijoitettujen yhdysvaltalaisohjusten tekevän Euroopan pääkaupungeista kohteita

8 hrs ago

NHL-asiantuntijalta tyly arvio Kaapo Kakon tasosta

8 hrs ago

Jalkapallostadionin palo järkytti huippusuosittua suomalaisbändiä: ”Kyllä me jotenkin yhteisöä autetaan”

8 hrs ago

Wallace & Gromitin luoja selittää, miksi Feathers McGraw tekee paluun Vengeance Most Fowliin

8 hrs ago

Ruandan frangi, etiopialainen Birr, Ghana Cedi romahdus selitettynä

8 hrs ago

Suosikki otti omansa Wimbledonin finaalissa

8 hrs ago

Carpetright, Boohoo, Burberry, Body Shop ja Iso-Britannian taantuminen

8 hrs ago

Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta luottavaisena kohti Italiaa: "Meille ei riitä mikään muu kuin voitto"

8 hrs ago

Voisiko täällä olla Maan kaltaista elämää? – Sijaitsee 48 valovuoden päässä, eksoplaneetalla on todennäköisesti ilmakehä ja vettä

8 hrs ago

Bundesliigan pelaajat ovat ahkeroineet maalintekijöinä EM-kilpailuissa

8 hrs ago

It Takes Twolla oli alun perin paljon synkempi visio

8 hrs ago

Espanjan teini-ihmeen syntymäpäiväkakku odottaa kirsikkaa

8 hrs ago

V.G. Voitolle uskomaton Suomen ennätys Mikkelissä

8 hrs ago

Turkki päättää pian sotilasoperaationsa Pohjois-Irakissa ja Syyriassa, sanoo Erdogan

9 hrs ago

Alec Baldwin vapautui kuolemantuottamussyytteistä – Puhkesi kyyneliin päätöksen jälkeen

10 hrs ago

Vappu Pimiän herkkupasta valmistuu 10 minuutissa: “Apua miten hyvää”

10 hrs ago

Tiukka väite EM-finaalin alla: ”Espanja pelkää kuollakseen häntä”

10 hrs ago

The Boys -tähti haluaa sarjan päättyvän elokuvaan

10 hrs ago

Red Bull -pomolta tylyä tekstiä tallin entisestä huippulupauksesta – ”Hän ei vain voinut hyväksyä Maxin olevan parempi”

10 hrs ago

Vaippojen ja terveyssiteiden hintaan pomppu? – USA:sta kajahti varoitus kaikille EU-maille

10 hrs ago

Nyt näyttää hyvältä: Formulalupaus Tuukka Taponen teki sen taas

10 hrs ago

Espanjan päävalmentaja on tyrmistynyt kapteeninsa kohtelusta

10 hrs ago

Kittilässä toukokuussa 2024 tehtyjen mökkimurtojen esitutkinta on valmistunut

10 hrs ago

200 miljoonaa euroa – ökyseura PSG:ltä posketon tarjous

10 hrs ago

Flow-festivaalin kenties odotetuin pääesiintyjä peruutti Euroopan-kiertueensa – myös Suomi jää välistä

10 hrs ago

Metallican James Hetfield sheriffinä – kuvia tulevasta The Thicket -elokuvasta julki

10 hrs ago

Etelä-Suomessa hellettä tänään, hitaasti liikkuvia sateita saapumassa etelästä sunnuntaiksi

10 hrs ago

Englannin maajoukkuehyökkääjä tehnyt selväksi – haluaa siirtyä Manchester Unitediin

10 hrs ago

Gnistanilla kolme kenttävaihtoehtoa loppukaudelle – toimitusjohtaja vahvisti tulipalon jättämät lohduttomat tuhot: ”Järkytys kaikille”

11 hrs ago

Sarjanousija värväsi hyökkääjän Manchester Citystä

11 hrs ago

Double Dragon Revive esitellään ensimmäisessä ilmoitustrailerissa

11 hrs ago

Suomen kolmikko komeasti MM-finaaliin Edinburghissa

12 hrs ago

Lannerangan Selkärangan Ahtauma: Mikä Se On Ja Miten Sitä Hoidetaan

12 hrs ago

Ilves hankki maalivahdin Turusta

ALONGWALKER VIETNAM: Kênh khám phá trải nghiệm của giới trẻ, thế giới du lịch ALONGWALKER INDONESIA: Saluran untuk mengeksplorasi pengalaman para pemuda global