Kotimaisten varhaisperunoiden korkea hinta seurausta kylmästä keväästä – suomalaisen varhaisperunan kilohinta 8–12 euroa, ruotsalaista saa parilla eurolla per kilo

kotimaisten varhaisperunoiden korkea hinta seurausta kylmästä keväästä – suomalaisen varhaisperunan kilohinta 8–12 euroa, ruotsalaista saa parilla eurolla per kilo

Suomalaisia ja ruotsalaisia varhaisperunoita myynnissä Prismassa Helsingissä. Kotimaisten varhaisperunoiden korkea hinta on saattanut vaikuttaa alkukesästä kuluttajien ostopäätöksiin. LEHTIKUVA / Aada Petäjä

Markus Puolakanaho

Kotimaiset varhaisperunat maksavat tällä hetkellä ruokakaupoissa paljon enemmän kuin ulkomaalaiset varhaisperunat.

Esimerkiksi S-ryhmän verkkokaupassa suomalainen varhaisperuna maksoi torstaina 8-9 euroa kilolta. Ruotsalaisen varhaisperunan vastaava kilohinta oli reilut kaksi euroa. Keskon verkkokaupassa kotimainen varhaisperuna saattoi kustantaa torstaina noin 6-12 euroa kilolta ja ruotsalainen vajaa neljä euroa.

Kotimaisten varhaisperunoiden kilohinnat ovat viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna noin kaksinkertaiset S-ryhmän kaupoissa, kertoo SOK:n hedelmistä, vihanneksista ja kukista vastaava myyntipäällikkö Katarina Vikman STT:lle.

Korkea hinta johtuu Vikmanin mukaan siitä, että varhaisperunaa ei ole ollut saatavilla niin paljon kuin viime vuosina samana ajankohtana. Kysyntä on tarjontaa kovempaa.

- Syy löytyy kylmästä keväästä, eli on päästy kylvämään paljon myöhemmin, hän toteaa.

Säät viivästyttivät istutuksia

Terhi Löfstedt Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:sta kertoo STT:lle, että kotimaisten varhaisperunoiden istutukset viivästyivät säiden takia hieman.

- Ensimmäiset varhaisperunat saatiin istutettua käytännössä aika normaalilla aikataululla maalis-huhtikuun vaihteessa, ja ne perunat saatiin nostettua touko-kesäkuun vaihteessa, MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkönä toimiva Löfstedt toteaa.

Myöhemmin tehtyjä istutuksia viivästytti huhtikuun takatalvi. Tällöin lumi ja märkä haittasivat kylvöä. Suurempia määriä varhaisperunaa päästiin istuttamaan huhtikuun alkupuolelta kuun puoliväliin.

- Toukokuussa olleet yllätyshelteet johtivat siihen, että tarvittiin kastelua. Toukokuussa ei ollut yöhalloja, mikä on sinänsä aina hyvä asia perunan kasvulle, hän sanoo.

Ensimmäiset varhaisperunat nostettiin Löfstedtin mukaan toukokuun viimeisinä päivinä. Tämän jälkeen nostot ovat jatkuneet tasaisesti, mutta Löfstedtin mukaan ylitarjontaa varhaisperunoista ei ole ollut. Viime viikonlopun sateet hidastivat perunoiden nostoa, hän lisää.

- Nostoajankohdan säät vaikuttavat aina perunan saatavuuteen, koska kovin märästä maasta ei voida nostaa, Löfstedt kertoo.

Varhaisperunoita ostettu nyt vähemmän

Korkea hinta on saattanut vaikuttaa alkukesästä kuluttajien ostopäätöksiin. Kilomäärissä laskettuna viime- ja kuluvalla viikolla kotimaista varhaisperunaa on myyty S-ryhmän kaupoissa noin 10 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, Vikman kertoo.

Kotimaisten varhaisperunoiden tulevia hinnanmuutoksia Vikman ei kommentoi, mutta saatavuus paranee hänen mukaansa koko ajan. Vikman arvioi, ettei tänä vuonna päädytä yhtä huonoon tilanteeseen kuin esimerkiksi vuonna 2020, jolloin uusia perunoita oli vähäisesti saatavilla jopa heinäkuuhun asti.

- Ensi viikon tarkkaa tilannetta en lähde ennustamaan, kun kyseessä on sääriippuvainen tuote, hän kommentoi juhannusviikon saatavuutta.

Viljelijät eivät päätä hinnoista

MTK:n Löfstedt sanoo, että viljelijöiden perunoista saama hinta ja kaupan myyntihinta ovat tänäkin kesänä eri suuruisia, eivätkä ne välttämättä korreloi keskenään. Kaupan myyntihinnat ovat viljelijöiden saamaa hintaa korkeammat. Löfstedtin mukaan viljelijät eivät voi vaikuttaa perunoiden myyntihintaan ruokakaupassa.

Viljelijät myyvät perunat tukkukauppaan, josta perunat myydään jälleen kauppoihin.

- Jälleenmyyjä tietenkin hinnoittelee itse sen hinnan eteenpäin, Löfstedt toteaa.

Ruotsissa istutus alkaa aiemmin

Ruotsalaisten varhaisperunoiden kysyntä on Vikmanin mukaan ulkomaisista perunoista suurinta. Ruotsalaista uutta perunaa päästään istuttamaan suomalaista selvästi aikaisemmin eteläisessä Ruotsissa esimerkiksi Skånen alueella. Suomen kesäaikaan ruotsalaista varhaisperunaa on yleensä jo hyvin saatavilla. Vikmanin mukaan ruotsalaisen varhaisperunan verrattain halpa hinta alkukesällä johtuu näistä seikoista.

Vikman tähdentää, että myynti siirtyy yleensä juhannuksen maissa ruotsalaisesta suomalaiseen varhaisperunaan, kun jälkimmäisen saatavuus alkaa olla hyvissä kantimissa.

OTHER NEWS

5 hrs ago

Pelotonin osakekurssi on riskialtis, mutta tekniset tiedot viittaavat nousuun

5 hrs ago

Fairy Tail 2 on talvella julkaistava animeninen seikkailu

5 hrs ago

Arttu Wiskarin kunto romahti talvella – sai lääkäriltä karmivan puhelun: ”Ne epäili leukemiaa”

5 hrs ago

Stanley Cup -voittajan siirrosta karu paljastus – ei olisi halunnut uuteen seuraansa: ”Ei ole tyytyväinen”

5 hrs ago

Veikkausliigaseurojen tulevat eurovastustajat selvillä

5 hrs ago

Kuumaan hitti oli ylivoimaisesti Suomen soitetuin kappale viime vuonna – Rikkoi Elastisen ja Jenni Vartiaisen edellisen ennätyksen

6 hrs ago

HPK:lle kertyi jääkiekkoliigassa karskisti tappiota

6 hrs ago

Suomalaisvahti jälleen siirtohuhujen kohteena NHL:ssä

6 hrs ago

Aston Villa ja Chelsea sopuun yli 40 miljoonan euron siirrosta

6 hrs ago

Karu paljastus San Josen tuoreesta pelaajahankinnasta: ”Ei ole tyytyväinen”

6 hrs ago

Kahdesta ensimmäisestä Fallout-pelistä ei ole tulossa uusintaversioita

6 hrs ago

Skotlannin valmentajan tylyys nyt erilaista – vitsejäkin riitti

6 hrs ago

F1-guru menossa yllättävään osoitteeseen

7 hrs ago

Tähti on syttynyt – Saksan sensaatiopelaaja häikäisi EM-kisoissa

7 hrs ago

JBL Quantum esitteli näkövammaisten pelikokemusta parantavan työkalun

7 hrs ago

Dallas ja San Jose pyöräyttivät vaihtokaupan – NHL:n kärkivaraus vaihtaa maisemaa!

8 hrs ago

SUV-coupé Cupra Tavascan nyt hinnoiteltu ja myynnissä

8 hrs ago

Trendiasuste kruunaa lookin kuin lookin - katso, miltä näyttää kesän vyömuoti

8 hrs ago

Gladiator 2:n ensi-ilta aikaistui – Suomalaiset pääsevät nauttimaan täystykityksestä viikkoa aiemmin

8 hrs ago

Ida Hulkolla hyvät fiilikset EM-finaalin jälkeen

8 hrs ago

Sergio Ramos kommentoi siirtohuhujaan: ”En tiedä, viekö urani minut länteen vai itään”

9 hrs ago

Tänään tv:ssä: Steven Seagal teki läpimurron neljän tähden toimintaelokuvalla, joka on edelleen hänen parhaansa

9 hrs ago

USU: Kerralla kotiin kuljetettavan alkoholin määrää ei aiota rajoittaa – alkoholia voisi tilata myös lahjaksi

9 hrs ago

Paljastus – Max Verstappen haluaa Mercedekselle

10 hrs ago

Eva: Lähes puolet huolestuisi yhteiskunnan turvaverkkojen heikkenemisestä, jos ansiotulojen verotusta alennettaisiin

10 hrs ago

Miesten jalkapalloliigan myöhäiskierroksella neljä tasapeliä

10 hrs ago

Emil Ruusuvuori jättää Pariisin olympialaiset väliin

10 hrs ago

Sveitsin tähden viimeistely herätti ihastusta

10 hrs ago

Kiina nimesi Pariisiin useita dopingsotkuun liitettyjä uimareita

10 hrs ago

Vimpeliläisiä isännöinyt KPL ryhtyi ryöstäjäksi

10 hrs ago

Viime vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa villinnyt punkfestari tulee taas – aikataulut julki

11 hrs ago

NHL:ssä merkittävä kauppa – hirmupalkkaa nauttiva jättifloppi sai lähteä

11 hrs ago

Fanny Teijonsalo antoi kutkuttavat näytöt uinnin EM-välierissä, Hulkko EM-kutonen

11 hrs ago

Xherdan Shaqiri jatkoi maaliputkeaan arvokisoissa upealla osumalla

11 hrs ago

McDonald’s lopettaa tekoälyn läpiviennin lisääntyvien tilausvirheiden keskellä

11 hrs ago

Sveitsi ja Skotlanti tasapeliin EM-kisojen myöhäisottelussa

11 hrs ago

Alisa Vainiolta komea ennätysparannus – "Nyt oli ensimmäistä kertaa hyvä tunne radalla"

11 hrs ago

Aino Pulkkinen juoksi mainion ajan Jyväskylässä

12 hrs ago

Graham Potter lähellä paluuta Valioliigaan

12 hrs ago

Välikysymys elinkeinoministeri Wille Rydmanin asemasta käsittelyssä tänään