Erikoinen tilanne! Venäjä meni Leijonien edelle maailmanranking-listauksessa

erikoinen tilanne! venäjä meni leijonien edelle maailmanranking-listauksessa

Jääkiekon MM-kisojen tultua päätökseensä Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF julkisti päivitetyn maailmanranking-listauksensa, joka perustuu neljän edellisen vuoden arvokisamenestykseen.

Maailmanmestari Tshekki nousi listalla neljä sijaa ylöspäin neljänneksi. Hopeamitalisti Sveitsi puolestaan nousi kaksi sijaa viidenneksi. Kärkipaikkaa pitää hallussaan Kanada.

Suomi on pudonnut listauksessa toiselta sijalta kolmanneksi. Suomen on yllättäen ohittanut Venäjä, joka ei ole ollut edes mukana kolmessa viime MM-turnauksessa sen aloitettua sodan Ukrainaan.

Vaikka Venäjä on suljettu ulos kansainvälisestä jääkiekosta, IIHF on jakanut sille kolmena vuotena peräkkäin saman pistemäärän mikä jaetaan MM-pronssimitalistille. Venäjä oli maailmanranking-listauksessa kolmantena ennen kuin se jätettiin sivuun kansainvälisistä turnauksista.

Ensi vuonna tilanne saattaa muuttua entistä koomisemmaksi. Jos kärkijoukkue Kanada jäisi ensi keväänä ilman MM-mitalia, nousisi Venäjä koko maailmanrankingin kärkeen.

LUE MYÖS

MM-kullan ratkaisseelta NHL-supertähdeltä viiltävä kuitti mestaruushumun keskeltä Joni Alatalo | 27.05.2024 13:30 Liiga-seura kaappasi puolustajan kilpailijan leiristä! Lauri Saastamoinen | 27.05.2024 12:31 Huima lukema! MM-kisoissa rikottiin uusi yleisöennätys Joni Alatalo | 27.05.2024 11:02 MM-finaalin ikimuistoinen sankari latasi: ”Kuin kaikki olisi räjähtänyt!” Jaakko Perttilä | 27.05.2024 02:03 Tässä on jääkiekon MM-kisojen tähdistökentällinen sekä arvokkain pelaaja Miikka Lahtinen | 27.05.2024 00:01 Tshekki juhlii MM-kultaa! Voitto ratkesi infernaalisessa huutomyrskyssä Toni Tuomala | 26.05.2024 23:49 Ruotsin supertähdeltä kauniit sanat voitetun pronssiottelun jälkeen: ”Olemme sen velkaa” Jaakko Perttilä | 26.05.2024 20:29 Ville Nieminen haukuttiin somessa maanrakoon – vastasi takaisin yllättävällä tavalla Miikka Lahtinen | 26.05.2024 20:20 Hoitoon hakeutuneen Patrik Laineen tilanteesta paljastui uutta tietoa Miikka Lahtinen | 26.05.2024 19:09 Ruotsi palaa mitaleille pitkän tauon jälkeen – Kanadan mitaliputki poikki Joni Alatalo | 26.05.2024 18:40   Lataa lisää

OTHER NEWS

12 hrs ago

Laittomia pyhiinvaellusmatkoja järjestäneet matkatoimistot joutuvat oikeuteen Egyptissä

12 hrs ago

Suomalainen rallitähti voittoon maailmalla – "Tämä oli hyvä tapa viettää juhannusta"

13 hrs ago

Sara Lappalaisen tavoite ei toteutunut – "Ei tuo yksin vetäen nyt onnistunut"

13 hrs ago

Cristiano Ronaldon epäitsekäs teko johti uuteen ennätykseen – Portugalin pudotuspelipaikan varmistanut ottelu sai sekasortoisen päätöksen

13 hrs ago

Portugalille suvereeni voitto Turkista – Cristiano Ronaldo hämmästyttävän sekoilun kohteena

13 hrs ago

Kuinka monta pussilakanaa mahtuu viiden kilon pesukoneeseen? Lasketaanko kilomäärä kuivan vai märän pyykin perusteella?

13 hrs ago

Chelsea hankki 50 miljoonan huippulupauksen

13 hrs ago

Reetta Hurske tykitti SE-ajan, Lotta Haralalta myös hirmuaika

13 hrs ago

Hurske hurjasteli pika-aitojen Suomen ennätyksen ja hinasi Haralan olympia-Pariisiin

14 hrs ago

Fabio Capello: Italiassa on ymmärretty Pep Guardiolan opit väärin – ”Tässä on pitkän aikavälin tulos”

14 hrs ago

Carlos Sainz tykitti kolmansien harjoitusten kärkiajan – McLarenin tiloissa syttyi tulipalo

14 hrs ago

EM-kisoissa hämmentävää tunarointia – suomalaisasiantuntija nosti esille tärkeän ohjenuoran – ”Älä ikinä”

14 hrs ago

Vaikuttava suoritus! Sankarivahti ylsi historiallisiin lukemiin EM-tasolla

14 hrs ago

Red Bull -pomo nosti kädet pystyyn Espanjan GP:n aika-ajon jälkeen

14 hrs ago

Hurske hurjasteli pika-aitojen Suomen ennätyksen ja hinasi Haralan olympia-Pariisiin

14 hrs ago

Newcastle havittelee Evertonin hyökkääjää

14 hrs ago

Uusi Karate Kid -elokuva on purkissa – Daniel-San tiedotti asiasta juhlavaan sävyyn

14 hrs ago

Mikko Korhonen virittelee kunnon sensaatiota Hollannissa

14 hrs ago

Marvelin Blade-elokuvan piti sijoittua menneisyyteen

14 hrs ago

Nordic King oli Evartin juhlaa – "Varmasti kovinta, mitä suomenhevoset ovat koskaan alussa kiihdyttäneet"

14 hrs ago

Suomalaiselta keihäänheittäjältä jälleen komea kaari, Toni Kuusela veti johtopäätöksensä

14 hrs ago

Kuluvan kesän toinen merkittävä helleaalto rantautuu juhannuksen jälkeen Pohjois-Eurooppaan – Etelä-Suomessa voidaan joutua kärsimään trooppisista öistä

14 hrs ago

Valtteri Bottas kommentoi ajamistaan – haastattelijan pokka petti saman tien

14 hrs ago

Kotimaisen Tanssimusiikin Parhaat Top 200 -lista julki - Suomi pistää sandaalit jalkaan ja kravatin pois

14 hrs ago

Britannian politiikan räyhähenki Nigel Farage syyttää länttä Ukrainan sodan aiheuttajaksi

15 hrs ago

Donald Trump lupaa automaattisia vihreitä kortteja ulkomaalaisille valmistuneille

15 hrs ago

EM-viheriöiden ykköspyssy pelasti Tshekin pahalta tappiolta – maalivahdin unelmapeli ei riittänyt tekemään georgialaista jalkapallohistoriaa

15 hrs ago

Max Verstappenille shokkihoitoa Espanjassa, McLaren-kuski tunaroi

15 hrs ago

Illalla tv:ssä: Orpolapsi panee tuulemaan – Vihervaaran Anne ja Ingallsin Laura selvinä esikuvina

15 hrs ago

Anni-Linnea Alaselta hieno keihäskaari – "Ei se ollut teknisesti yhtään hyvä heitto"

15 hrs ago

F1: Yllättävä tulos Espanjan GP:n aika-ajoissa

15 hrs ago

EM-kisajoukkueelle pettymys – tasapeli ja tähtipelaajan loukkaantuminen

16 hrs ago

Lando Norris ryösti Max Verstappenin – brittitähti paalulle upealla viime hetken vedolla

16 hrs ago

Sauber yllätti aika-ajossa – näin Valtteri Bottakselle kävi

16 hrs ago

Real Madrid on luopumassa pikakiitäjästä

16 hrs ago

Carlos Sainz tykitti kolmansien harjoitusten kärkiajan – McLarenin tiloissa syttyi tulipalo

16 hrs ago

F1-tähdeltä ruma temppu – tuomariston ratkaisu ällistyttää

16 hrs ago

Vielä hetken Yle Areenassa: Kaunis elokuva hivelee paikoitellen silmiä – hyvän mielen hömppäviihdettä!

16 hrs ago

Gordon Ramsay esitteli karmeassa pyöräonnettomuudessa saatua mustelmaansa – Koko keskivartalo aivan mustana

16 hrs ago

Oletko lähdössä autolla Eurooppaan? Autoliitto muistuttaa seikoista, joita ei kannata unohtaa