Venäjän jäädytettyjen varojen imuroinnissa on pidettävä pää kylmänä

Keskuspankkivarat nauttivat korkeaa suojaa kansainvälisessä oikeudessa. Niitä ei ole koskaan konfiskoitu. Voiko yhteisesti sovittuja periaatteita rikkoja, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä?

G7-mailla on käsissään 260 miljardin euron pulma. Sen nimi on Venäjän keskuspankin jäädytetyt varat.

Ukraina haluaisi saada varat käyttöönsä puolustustaistelunsa rahoittamiseen. Tämä on moraalisesti ymmärrettävä ja oikeutettu pyyntö.

Halujakin rahojen vapauttamiseen olisi, sillä se helpottaisi Yhdysvaltojen ja EU:n rahoituspaineita. Asiasta neuvotellaan G7-tasolla kesäkuun puolivälissä.

Yhdysvaltojen 60 miljardin dollarin Ukraina-apupaketti oli jumissa edustajainhuoneessa syyskuusta lähtien ja syntyi pihtisynnytyksellä huhtikuussa.

EU:n helmikuisessa huippukokouksessa kaikki pidättivät henkeään ja jännittivät, taipuuko Unkarin öykkäri Viktor Orbán vihdoin 50 miljardin euron Ukraina-paketin taakse. Taipui hän lopulta, mutta melkoisen show’n jälkeen.

Yhdysvalloissa toimitetaan marraskuussa presidentinvaali, jonka saattaa voittaa Donald Trump. Häntä ei tunneta ylimpänä Ukrainan ystävänä.

Joitain peliliikkeitä olisi siis tehtävä siltä varalta, että Trump nousee valtaan. Venäjän jäädytettyjen varojen windfall-tuotot ovat vain pari miljardia euroa vuodessa. Pitäisikö itse varoihin lopulta koskea?

Seuraukset voisivat olla arvaamattomia

Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Kansainvälisen oikeuden mukaan vieraalla alueella sijaitseva valtion omaisuus on immuuni oikeuden pakkokeinoille.

Suvereenin valtion omaisuuteen ei saa koskea. Suoja on erityisen korkea keskuspankkivarojen kohdalla.

Ei ole olemassa ennakkotapausta, jossa keskuspankkien valuuttavarannot eivät olisi nauttineet kansainvälisen oikeuden suojaa ja koskemattomuutta.

Jos G7 ja EU päättäisivät ottaa Venäjän keskuspankin varat käyttöön, seuraukset voisivat olla arvaamattomat.

Mitä muiden maiden keskuspankit tai sijoittajat ajattelisivat? Olisivatko niidenkään varat turvassa? Voisiko yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin enää luottaa?

Euroopan keskuspankki on varoittanut, että venäläisvarojen haltuunotto voisi uhata euron asemaa kansainvälisenä reservivaluuttana.

Reservivaluutta on valuutta, jota valtiot ja instituutiot säilyttävät merkittävässä määrin valuuttavarannossaan.

Kysymyksiä on herännyt myös Venäjän vastatoimista. Mitä tapahtuisi länsimaisten sijoittajien varoille ja kiinteälle omaisuudelle Venäjällä?

Financial Timesin mukaan Yhdysvaltain tuorein ehdotus on, että G7-maat myöntäisivät Ukrainalle noin 50 miljardin dollarin lainan, jonka vakuutena toimisivat jäädytettyjen venäläisvarojen tuotot. Tämä idea voisi saada vastakaikua Euroopassa.

Kirjoittaja on kirjeenvaihtaja Brysselissä.

OTHER NEWS

12 hrs ago

Laittomia pyhiinvaellusmatkoja järjestäneet matkatoimistot joutuvat oikeuteen Egyptissä

12 hrs ago

Suomalainen rallitähti voittoon maailmalla – "Tämä oli hyvä tapa viettää juhannusta"

13 hrs ago

Sara Lappalaisen tavoite ei toteutunut – "Ei tuo yksin vetäen nyt onnistunut"

13 hrs ago

Cristiano Ronaldon epäitsekäs teko johti uuteen ennätykseen – Portugalin pudotuspelipaikan varmistanut ottelu sai sekasortoisen päätöksen

13 hrs ago

Portugalille suvereeni voitto Turkista – Cristiano Ronaldo hämmästyttävän sekoilun kohteena

13 hrs ago

Kuinka monta pussilakanaa mahtuu viiden kilon pesukoneeseen? Lasketaanko kilomäärä kuivan vai märän pyykin perusteella?

13 hrs ago

Chelsea hankki 50 miljoonan huippulupauksen

13 hrs ago

Reetta Hurske tykitti SE-ajan, Lotta Haralalta myös hirmuaika

13 hrs ago

Hurske hurjasteli pika-aitojen Suomen ennätyksen ja hinasi Haralan olympia-Pariisiin

14 hrs ago

Fabio Capello: Italiassa on ymmärretty Pep Guardiolan opit väärin – ”Tässä on pitkän aikavälin tulos”

14 hrs ago

Carlos Sainz tykitti kolmansien harjoitusten kärkiajan – McLarenin tiloissa syttyi tulipalo

14 hrs ago

EM-kisoissa hämmentävää tunarointia – suomalaisasiantuntija nosti esille tärkeän ohjenuoran – ”Älä ikinä”

14 hrs ago

Vaikuttava suoritus! Sankarivahti ylsi historiallisiin lukemiin EM-tasolla

14 hrs ago

Red Bull -pomo nosti kädet pystyyn Espanjan GP:n aika-ajon jälkeen

14 hrs ago

Hurske hurjasteli pika-aitojen Suomen ennätyksen ja hinasi Haralan olympia-Pariisiin

14 hrs ago

Newcastle havittelee Evertonin hyökkääjää

14 hrs ago

Uusi Karate Kid -elokuva on purkissa – Daniel-San tiedotti asiasta juhlavaan sävyyn

14 hrs ago

Mikko Korhonen virittelee kunnon sensaatiota Hollannissa

14 hrs ago

Marvelin Blade-elokuvan piti sijoittua menneisyyteen

14 hrs ago

Nordic King oli Evartin juhlaa – "Varmasti kovinta, mitä suomenhevoset ovat koskaan alussa kiihdyttäneet"

14 hrs ago

Suomalaiselta keihäänheittäjältä jälleen komea kaari, Toni Kuusela veti johtopäätöksensä

14 hrs ago

Kuluvan kesän toinen merkittävä helleaalto rantautuu juhannuksen jälkeen Pohjois-Eurooppaan – Etelä-Suomessa voidaan joutua kärsimään trooppisista öistä

14 hrs ago

Valtteri Bottas kommentoi ajamistaan – haastattelijan pokka petti saman tien

14 hrs ago

Kotimaisen Tanssimusiikin Parhaat Top 200 -lista julki - Suomi pistää sandaalit jalkaan ja kravatin pois

15 hrs ago

Britannian politiikan räyhähenki Nigel Farage syyttää länttä Ukrainan sodan aiheuttajaksi

15 hrs ago

Donald Trump lupaa automaattisia vihreitä kortteja ulkomaalaisille valmistuneille

15 hrs ago

EM-viheriöiden ykköspyssy pelasti Tshekin pahalta tappiolta – maalivahdin unelmapeli ei riittänyt tekemään georgialaista jalkapallohistoriaa

15 hrs ago

Max Verstappenille shokkihoitoa Espanjassa, McLaren-kuski tunaroi

15 hrs ago

Illalla tv:ssä: Orpolapsi panee tuulemaan – Vihervaaran Anne ja Ingallsin Laura selvinä esikuvina

15 hrs ago

Anni-Linnea Alaselta hieno keihäskaari – "Ei se ollut teknisesti yhtään hyvä heitto"

15 hrs ago

F1: Yllättävä tulos Espanjan GP:n aika-ajoissa

15 hrs ago

EM-kisajoukkueelle pettymys – tasapeli ja tähtipelaajan loukkaantuminen

16 hrs ago

Lando Norris ryösti Max Verstappenin – brittitähti paalulle upealla viime hetken vedolla

16 hrs ago

Sauber yllätti aika-ajossa – näin Valtteri Bottakselle kävi

16 hrs ago

Real Madrid on luopumassa pikakiitäjästä

16 hrs ago

Carlos Sainz tykitti kolmansien harjoitusten kärkiajan – McLarenin tiloissa syttyi tulipalo

16 hrs ago

F1-tähdeltä ruma temppu – tuomariston ratkaisu ällistyttää

16 hrs ago

Vielä hetken Yle Areenassa: Kaunis elokuva hivelee paikoitellen silmiä – hyvän mielen hömppäviihdettä!

16 hrs ago

Gordon Ramsay esitteli karmeassa pyöräonnettomuudessa saatua mustelmaansa – Koko keskivartalo aivan mustana

16 hrs ago

Oletko lähdössä autolla Eurooppaan? Autoliitto muistuttaa seikoista, joita ei kannata unohtaa