Mediat: Helikopteriturmassa ei alustavien tietojen mukaan henkiin jääneitä – "Tilanne ei näytä hyvältä"

mediat: helikopteriturmassa ei alustavien tietojen mukaan henkiin jääneitä –

Iranilaisia kokoontui rukoilemaan presidentti Raisin puolesta maan pääkaupunki Teheranin kaduille. LEHTIKUVA/AFP

Ilmo Ilkka, Elias Peltonen

Iranin presidentti Ebrahim Raisia kuljettaneen helikopterin turmapaikalta ei ole iranilaisviranomaisen mukaan löydetty henkiin jääneitä, Reuters kertoo.

Helikopteri paloi viranomaislähteen mukaan täysin onnettomuudessa ja kaikkien kyydissä olleiden pelätään kuolleen onnettomuudessa.

Myös Iranin yleisradioyhtiö Iribin mukaan onnettomuuspaikalta ei ole löydetty elonmerkkejä, AFP kertoo.

Iranin Punainen Puolikuu kertoi hetkeä aiemmin varhain maanantaina, että kopteri oli löydetty. Myös järjestö kertoi al-Jazeeran mukaan, ettei elonmerkkejä ole löydetty.

- Tilanne ei näytä hyvältä, sanoi järjestön johtaja.

Onnettomuus tapahtui sunnuntaina Luoteis-Iranissa vuoristoisella seudulla. Kopterin etsintöjä vaikeutti alueella ollut sankka sumu.

Iranin vallankumouskaartin komentajan Hossein Salamin kerrottiin aiemmin saapuneen alueelle tutkimaan tapahtunutta ja nopeuttamaan pelastustöitä.

Raisi oli vierailulla alueella vihkimässä uutta patoa Azerbaidzhanin presidentin Ilham Alijevin kanssa. Iranilaismedioiden mukaan helikopterin kyydissä oli myös ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian.

Lämpöjälki mahdolliselta putoamispaikalta

Turkin valtiollinen uutistoimisto Anadolu kertoi aiemmin maanantaiaamuna X-viestipalvelussa, että etsintöihin osallistunut turkkilaislennokki olisi havainnut varhain maanantaina lämpöjäljen, jonka uskottiin olevan helikopterin mahdollinen putoamispaikka.

Anadolun mukaan turkkilaiset välittivät mahdollisen putoamispaikan sijainnin iranilaisviranomaisille. Myös Iranin vallankumouskaartin komentaja vahvisti tiedon lämpöjäljen löytymisestä Irnalle varhain maanantaiaamuna.

Yhdysvaltain demokraattisenaattori Chuck Schumer on kertonut BBC:n mukaan, ettei Iranin helikopteriturmassa ole toistaiseksi tullut esiin mitään epäilyttävää.

Senaatin enemmistöjohtajan mukaan kyseessä vaikuttaa olleen onnettomuus. Hän kuitenkin korosti tutkinnan olevan vielä kesken.

Toisaalta ainakin useampi yhdysvaltalainen lainsäätäjä on ilmaissut iloaan Ebrahim Raisin mahdollisen kuoleman johdosta. Edustajainhuoneen jäsen, republikaanien Michael Waltz kutsui Raisia murhanhimoiseksi ihmisoikeuksien loukkaajaksi X:ssä. Republikaanisenaattori Rick Scott taasen kuvaili X:ssä maailman olevan turvallisempi ja parempi paikka, jos Raisi on kuollut.

Apua luvattu useilta valtioilta

Lukuisat valtiot ovat kertoneet, että ne auttavat iranilaisia pelastus- ja etsintätöissä. Apua on luvattu antaa muun muassa Irakista, Azerbaidzhanista sekä Venäjältä. Apua tuli myös EU:lta, joka kertoi sunnuntaina illalla aktivoineensa Iranin pyynnöstä hätätilanteisiin tarkoitetun CopernicusEMS-kartoituspalvelunsa avuksi helikopterin etsintään.

Irib on Guardianin mukaan keskeyttänyt normaalin lähetysvirtansa ja näyttää sen sijaan ympäri maata järjestettäviä rukoushetkiä Raisin puolesta.

Raisi, 63, on ollut Iranin presidentti vuodesta 2021 lähtien. Teokraattisesti johdetun Iranin ylin vallankäyttäjä on hengellinen johtaja, 84-vuotias ajatollah Ali Khamenei, joka on johtanut maata vuodesta 1989 lähtien.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

OTHER NEWS

6 hrs ago

Ensi viikolla se alkaa: Chromen mainosesto-lisäosien elämä vaikeutuu

6 hrs ago

Dallas Stars veti todellisen ässän hihastaan!

6 hrs ago

Pixar harkitsee kolmatta Ihmeperhe-elokuvaa

6 hrs ago

Sopimus tehty - näin paljon Kylian Mbappe tienaa Real Madridissa

6 hrs ago

Nyt Yle Areenassa: Liam Neesonin räjähtävä toimintaelokuva – leffan takana on Ozark-mies

6 hrs ago

Ylivieskan Hamarin kauden ensimmäinen uimavesinäytetulos täyttää asetetut laatuvaatimukset

6 hrs ago

Manchester Unitedin siirtosuunnitelmille takapakkia – seura vaatii lähes tuplahintaa

6 hrs ago

BBC: Mbappe allekirjoitti sopimuksen Real Madridin kanssa

6 hrs ago

Lionel Messi latasi tusinan täyteen - yksi huikea ennätys lisää

6 hrs ago

Nähdäänkö Weird Al Yankovic Stranger Thingsissä? – Katso kuva

7 hrs ago

Pörssisähkön hinta kohoaa korkeaksi maanantaiaamuna

7 hrs ago

Näin Jari-Matti Latvala kommentoi Sebastien Ogierin voiton karkaamista

7 hrs ago

”Heillä on menossa kahdeksas tai yhdeksäs korvaajani” – Sebastian Bach jaksaa uskoa vielä Skid Row -yhteenpaluuseen

7 hrs ago

25 vuotta sitten julkaistiin sovellus, joka muutti koko musiikkiteollisuuden - Napster tuhosi levymyynnin ja loi pohjan suoratoistolle

7 hrs ago

Suomalaiskuskin pankkiin kertyi vain kokemusta – ”Poikkeuksellisen huonoa tuuria”

7 hrs ago

Gnistan katkaisi pitkän putkensa - FC Lahden alamäki jatkuu

7 hrs ago

Nyt Netflixissä: A-luokan tähtien 130 miljoonaa maksanut floppi – toimintaleffa perustuu sarjakuvaan

7 hrs ago

36 tunnissa on salamoinut enemmän kuin koko kesäkuussa keskimäärin

7 hrs ago

"Selkeä testivoittaja ja positiivinen yllätys" - testasimme 6 erilaista aurinkopuuteria

8 hrs ago

Erling Haalandin sopimuksen siirtopykälä astuu voimaan - Citylle kiire solmia jatkosopimus

8 hrs ago

Ott Tänakilta harvinaista nöyryyttä voiton jälkeen - "Olen käynyt täsmälleen saman"

8 hrs ago

Donald Trump liittyi Tiktokiin – Aiemmin halusi kieltää koko sovelluksen

8 hrs ago

Meksikossa äänestetään presidentistä väkivallan varjossa, naiset vahvoilla

9 hrs ago

Kaivo-oja iski Pariisin kisoihin, Viitasella olympiapaikka jäi haaveeksi

9 hrs ago

Kuva lipsahti julki – onko tässä Utahin NHL-seuran logo?

9 hrs ago

Kairon uudet museot ratsastavat faaraoilla ja hauta-aarteilla, mutta Egyptin historia on paljon muutakin kuin faaraoiden aika

9 hrs ago

Kunnille voi tulla oikeus kieltää sijoitusasuntojen lyhytvuokraus – "Lakanatkin katoavat pyykkituvasta"

9 hrs ago

Real Madrid haluaa voittaa jatkossa Mestarien liigan finaalit helpommin

9 hrs ago

Tiukka F1-väite - tämän takia mahtitalli ei halua Carlos Sainzia riveihinsä

9 hrs ago

Romano: Kylian Mbappésta tulee Real Madridin pelaaja

9 hrs ago

36 tunnissa on salamoinut enemmän kuin koko kesäkuussa keskimäärin

9 hrs ago

Oulun ja Pohjolan rengastien matkailu jatkaa kasvuaan kansainvälisten matkailijoiden sekä majoitusmyynnin osalta

10 hrs ago

Sensaatiomainen suomalaisuutinen Bangkokista - olympiapaikka varmistui

10 hrs ago

Vuoden suurinta ilmastomarssia vietetään sunnuntaina Oulussa

10 hrs ago

Opec+ kokoontuu päättämään öljyn tuotantomääristä

10 hrs ago

Lahdesta kajahti sopimusuutinen - Pelicans kiinnitti 192-senttisen pakin

10 hrs ago

Pihla Kaivo-oja iski paikan Pariisin olympialaisiin

10 hrs ago

Yksi asia pelotti Sara Siipolaa uran alkuvaiheessa - kertoo, milloin ymmärsi olevansa valmis

10 hrs ago

Pelicans teki jykevän kiinnityksen puolustukseen!

10 hrs ago

Hoitosuunnitelma, Jota Lääkärisi Yleensä Suosittelisi, Jos Kyseessä On: Tyvisolusyöpä