Kohumuusikko Poju ei ole pannassa Prahassa

kohumuusikko poju ei ole pannassa prahassa

Kohumuusikko Poju ei ole pannassa Prahassa

Poika Saunoo-kappaleellaan kuuluisaksi tullut muusikko Poju, oikealta nimeltään Pasi Heinonen, joutui viime syksynä kovan kohun keskelle.

Poju puolusti julkisesti käräjäoikeudessa raiskaustuomion saanutta jääkiekkoilija Severi Lahtista ja arvosteli rikoksen uhriksi joutunutta naista. Tämä herätti melkoista raivoa ja keikkajärjestäjät peruivat useita Pojun esiintymisiä. JYP puolestaan hyllytti Pojun esittämän maalilaulunsa.

Prahassa kohu ei näytä johtaneen Pojun pannaan. Lauantaina Suomen ja Kanadan ottelussa ämyreistä soitettiin Pojun rallatusta ”Kruunalla kotiin, klaavalla Esson baariin”.

Kyseistä kappaletta Leijonat soitti pukuhuoneessa vuoden 2018 MM-kisoissa Tanskan Herningissä. Tuolloin Poju oli vielä suomalaisten lätkäbiisien kunkku siinä missä JVG:kin.

Severi Lahtinen sai tuomionsa myötä JYPistä potkut, mutta sai pelaajasopimuksen Slovakiasta. Pojukin on saanut kohun jälkeen keikkoja. Hän esiintyi 30. maaliskuuta Rautalammella.

Lue myös: Stanley Cup-voittaja Olli Määttä pettyi – ”Tulostahan mennään hakemaan”

OTHER NEWS

4 hrs ago

Komissaari Urpilainen varoittaa eristämästä Eurooppaa, kun puolustusta vahvistetaan

4 hrs ago

Real Madridin kapteeni nosti Mestarien liigan pokaalin ilmaan viimeisessä ottelussaan: ”Olen omistanut koko elämäni tälle seuralle”

4 hrs ago

Nyt tuli ikävä varoitus, joka koskee Suomeakin: Yksi taho iskee paljon kovempaa kuin velkakuri

4 hrs ago

Toimittaja: Mikko Rantanen tulee saamaan ennätyksellisen jatkosopimuksen

5 hrs ago

Toni Kroos lopetti jo mestaruuteen – viimeinen taisto kesällä

5 hrs ago

Real Madridin päävalmentaja kovisteli supertähteä tauolla - tässä tulos

5 hrs ago

WRC2: Ylivoimaisessa johdossa oleva Sami Pajari repäisi - "Taidon puutetta"

5 hrs ago

Poliisi tyhjentää Helsingin Kaivopuistoa juhlijoista

5 hrs ago

Florida pelaa taas finaaleissa! Aleksander Barkovin toiminta kiinnitti kiekkomaailman huomion

5 hrs ago

Suomalaiskaksikko junaili Panthersin Stanley Cupin finaaleihin - Kaapo Kakolla karmea saldo

5 hrs ago

Iran kutsui Ruotsin väliaikaisen asiainhoitajan puhutteluun – syynä Säpon tiedot Iranin hallinnon toimista Ruotsissa

5 hrs ago

KooKoon suomalaispuolustaja siirtyy Ruotsiin

6 hrs ago

”Onhan näiden vuosien aikana tullut mietittyä useastikin, onko tässä kaikessa mitään järkeä” – haastattelussa Korpiklaani

6 hrs ago

Florida Panthers ponkaisi Stanley Cupin finaaleihin jo toista kertaa peräkkäin

6 hrs ago

Suomen golf-tähti paranteli asemiaan – ”Paljon hyviä lyöntejä”

6 hrs ago

Carlo Ancelottilla on hurja mestaruussaldo

7 hrs ago

Olympiavoittaja teki sopimuksen NFL-seuran kanssa - ei ole koskaan pelannut ennen

7 hrs ago

Ukkonen ja rankkasateet ovat kylväneet tuhoa ympäri maata – musiikkitapahtuma keskeytyi, raideliikenne katkesi

7 hrs ago

Finnair aloittaa jälleen lennot Viron Tarttoon – keskeytettiin kuukaudeksi gps-häirinnän takia

7 hrs ago

Talousongelmaisen Valioliigajoukkueen myynti kariutui

7 hrs ago

Islannin uudeksi presidentiksi on nousemassa Halla Tomasdottir

7 hrs ago

NHL:n tähtivalmentaja hehkutti vastustajaa – ”Tämä on loistava tapa pelata…”

7 hrs ago

Real Madrid teki sen taas - nousi pinteestä Mestarien liigan voittoon

8 hrs ago

Entinen NBA-pelaaja kuoli traagisesti 33-vuotiaana

8 hrs ago

Kiinalaisalus laskeutui onnistuneesti Kuun pimeälle puolelle

8 hrs ago

Illalla tv:ssä: Mystinen UFO-elokuva oli yllättävän loistava – taitavasti tehtyä seikkailua

9 hrs ago

Arsenal sai rukkaset tähtipelaajalta

10 hrs ago

Edes kuntoilu ei kuittaa kaikkia istumisen haittoja, jos istumista ei tauota

10 hrs ago

Evertonin omistajakaupoissa merkittävä käänne

10 hrs ago

Naisten lentopallomaajoukkueen unelma elää – ”Se oli melkoinen työvoitto”

11 hrs ago

Liverpool sai kuulla tyrmistyttävän hintapyynnön

11 hrs ago

”Se, että mä jätin Sentencedin ja Impaledin niin varhaisessa vaiheessa, pelasti mut suosiolta” – haastattelussa Taneli Jarva

12 hrs ago

Hoitosuunnitelma, Jota Lääkärisi Yleensä Suosittelisi, Jos Kyseessä On: Äkkikuolemaoireyhtymä (sids)

12 hrs ago

Toni Kroos päätti Real Madrid -uransa vielä kerran Mestarien liigan kuninkaana

12 hrs ago

Mestarien liigan finaali käynnistyi jättifarssilla -Tuomas Virkkusen leuat loksahtivat järkytyksestä: ”Kaveri tulee takaisin katsomoon”

12 hrs ago

Valtteri Bottakselta komeita kehusanoja entiselle tallipäällikölleen – ”Niin on nähty aiemminkin”

12 hrs ago

F1-kuski kommentoi potkuhuhuja – ”Paljon on puhuttu”

12 hrs ago

Poliisi ei epäile rikosta Nokialla kuolleen pojan tapauksessa

12 hrs ago

Real Madridin mestaruusmylly jauhoi jälleen Mestarien liigan voiton – Dortmund tuhri paikkoja ja jäi lopussa jyrän alle

12 hrs ago

Hoitosuunnitelma, Jota Lääkärisi Yleensä Suosittelisi, Jos Kyseessä On: Reyen Oireyhtymä