Eeppinen seikkailu Apinoiden planeetalla: ”Viemme katsojan maailmoihin, joita ei ole olemassa”
Jo 1960-luvulla alkanut Apinoiden planeetta -saaga koki uuden tulemiseen elokuvien Apinoiden planeetan synty (Rise of the Planet of the Apes, 2011), Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes, 2014) ja Sota apinoiden planeetasta (War for the Planet of the Apes, 2017) muodostamalla trilogialla. Niissä näkökulma annetaan älykkäälle ja hyväntahtoiselle Caesar-apinalle, joka näkee ihmiskunnan taantuvan varjoihin apinoiden alkaessa yhteistyössä nousta uudeksi hallitsevaksi lajiksi. Uudessa Kingdom of the Planet of the Apes -elokuvassa Caesarin ajoista on kulunut satoja vuosia ja hänenkin ajatuksensa uhkaavat hukkua historiaan.
Yli puolitoista miljardia lippukassadollaria tuottanut trilogia sai 20th Century Studion tietysti toivomaan jatkoa. Uuden tarinalinjan avauksen ohjaajaksi pestattiin Wes Ball, joka oli saanut menestystä kolmella Labyrintti-elokuvallaan. Ball muistaa saaneensa lapsena videokasetin, jolla oli vuoden 1968 alkuperäinen Apinoiden planeetta -elokuva, pääosassaan Charlton Heston.
– Se tuntui historialliselta spektaakkelilta. Ajassa matkaava astronautti putoaa hieman keskiaikaiselta tuntuvaan maailmaan, jota apinat hallitsevat. Se oli ensikosketukseni scifiin, ja loppuratkaisu räjäytti tajuntani. Se sai kiinnostumaan maailmanlopun visioista, Ball muistelee.
Ball ei silti ollut kovin innostunut, kun projektia vuonna 2019 ensimmäistä kertaa tarjottiin hänelle.
– Minua ei olisi kiinnostanut tehdä elokuvaa Caesarin pojan seikkailuista, vaikka niistä saisikin aikaiseksi hienon tarinan. En silti olisi halunnut jättää huomiottakaan Matt Reevesin ja Rupert Wyattin trilogiassa kehittämiä asioita. Heidän elokuvansa käsittelivät scifi-konseptin sisällä inhimillisiä teemoja luokkayhteiskunnasta, rodusta ja ihmisyyden merkityksestä.
Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun Ball alkoi miettiä aivan uutta tarinaa ja uusia hahmoja. Satoja vuosia Caesarin jälkeen Apinoiden planeetalla alkaa uusi aikakausi, kun tyrannimainen apinajohtaja alkaa luoda omaa imperiumiaan. Sen vuoksi apinanuorukainen joutuu lähtemään vaikealla matkalle, joka saa hänet kyseenalaistamaan kaiken, mitä on tiennyt menneisyydestä ja tekemään niin apinoiden kuin ihmisten tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä. Ball halusi tarinalle myös uuden, seikkailullisemman sävyn.
– Se kertoo nuoresta, naiivista apinasta, joka ei tiedä mitään suuresta maailmasta, jossa Caesarista on tullut legenda. Jos kolme edellistä elokuvaa kuvasivat apinoiden kivikautta, ne ovat nyt edenneet pronssikaudelle. Näemme erilaisten klaanien kehittämiä kulttuureja maailmassa, josta ihmisten jäljet ovat rapautuneet pois.
Aikaloikan ohella Ballin mieleen nousi näyttävä alkukohtaus, jossa tarinan keskiössä oleva nuori Noa-apina kapuaa valtavan, kasvillisuuden peittämän rakennelman päälle kotkan munaa metsästäessään.
Nuoren Noa-apinan (äänenä Owen Teague) heimo on kehittänyt symbioottisen suhteen kotkiin.
– Sitten oli keksittävä Noalle vastavoima, Ball jatkaa. – Tästä muodostui Proximus Caesar -hahmo. Hän tietää mitä maailmansa menneisyydestä ja haluaa haalia sen teknologiaa rakentaakseen apinoiden valtakunnan.
Ball otti yhteyttä 20th Century Studioon ja esitteli ideaansa Rick Jaffalle ja Amanda Silverille, jotka olivat kehittäneet Caesar-trilogian ja käsikirjoittaneet Avatar: The Way of Waterin yhdessä James Cameronin kanssa.
– Olimme ison pyöreän pöydän äärellä. Olin teettänyt jonkin verran kuvamateriaalia ja pidin melkoisen myyntipuheen. Sen päätyttyä Rick ja Amanda sanoivat: ”Ryhdytään toimeen!”
Jaffasta ja Silveristä tuli uuden elokuvan käsikirjoittajia ja tuottajia. Heidän valvonnassaan Kingdom esittelee uusia hahmoja mutta sisältää fanien iloksi myös viittauksia Caesariin.
– Caesar on uudessa elokuvassa läsnä kaikessa henkisesti. Hänen ajatuksiaan moraalista, soveliaisuudesta ja suhtautumisesta ihmisiin käsitellään lähes myyttisen linssin läpi, Ball selittää.
Ihmisten raunioilla
Labyrintti-elokuvien tuottajana toiminut Joe Hartwick Jr. työskenteli Ballin kanssa myös Kingdomissa alusta alkaen.
– Rick ja Amanda esittelivät meidät Josh Friedmanille [Maailmojen sota], jonka kanssa olivat ideoineet Avatar: The Way of the Waterin tarinaa. Hän tuli mukaan käsikirjoitustiimiin. Yhdessä kehittelimme Wesin konseptia viiden kuukauden ajan.
Friedman auttoi erityisesti kehittämään Freya Allanin hahmoa, joka tarinassa edustaa ihmiskuntaa.
– Josh sanoi: ”Olet siis tekemässä Kurosawa-elokuvaa apinoilla.” Ball muistelee. – Sitä tämä tavallaan on. Eeppinen seikkailu, jonka päähenkilö kohtaa useita näkökulmia oppiessaan uutta ympäröivästä maailmasta, apinoiden ja ihmisten historiasta ja lajien välisistä suhteista.
Jos Sota apinoiden planeetasta oli Mooses-tarina, jossa Caesar kärsii kansansa puolesta ja johdattaa näitä luvattuun maahan, Kingdom on löytöretki. Se on kasvutarina ja seikkailu, joka sijoittuu maailmaan, jonka luonto on vallannut takaisin.
– Ajattelin, että olisi hauska tutkia, millainen maailma olisi ilman ihmisiä, ja sijoittaa tarina meidän maailmamme raunioille. Rakennukset, tai mitä niistä on jäljellä, murenevat, eikä lasia enää ole, koska aika ja eroosio ovat rikkoneet ne. Maisema on itse asiassa puiden peittämiä rakennuksia, Ball kuvailee.
Tekijät olivat yhtä mieltä siitä, että tarina sijoittuisi satoja vuosia Sota apinoiden planeetasta -elokuvan tapahtumien jälkeen aikaan, jolloin kirjoitettu sana on menettänyt merkityksensä.
– Emme ilmoita tarkkaa aikaa, mikä mielestäni oli nerokas idea kirjoittajilta. Riittää, että on kulunut sukupolvia, ja ihmiset saavat näkemänsä perusteella itse päättää mitä se tarkoittaa ajassa.
Uudet näkökulmat houkuttivat mukaan myös näytellyn Mulanin tuottaja Jason Reedin.
– Oli kunnia päästä työskentelemään scifin kulmakiviin kuuluvan franchisen kanssa. Uskon, että sen kestävyys johtuu perustavaa laatua olevista kysymyksistä siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen, ja suhteistamme muihin lajeihin. Wes, Joe ja muut kirjoittajat onnistuivat ammentamaan tarinan menneisyydestä ja esitellä tuoreita ja syvällisiä näkemyksiä tulevaisuudesta, Reed maalailee.
– Caesarin moraalinen kompassi oli vakaa, mutta hänellä oli vaikeuksia sovittaa rakkautensa ihmisperhettään kohtaan tietoonsä inhimillisestä julmuudesta. Sukupolvia myöhemmin häntä pidetään legendaarisena apinajohtajana, Rick Jaffa kertoo.
– Temaattisesti Apinoiden planeetta -franchise on aina kysynyt: onko yhdellä planeetalla tilaa kilpaileville älyllisille lajeille? Kingdom of the Planet of the Apesissa pohdimme sitä jälleen, Amanda Silver jatkaa.
Apinoita ja ihmisiä
Edelliset elokuvat rakentuivat vahvasti Andy Serkisin liikkeenkaappaustekniikalla esittämän Caesarin ympärille. Uuden elokuvan apinahahmot henkiin herättävien ihmisnäyttelijöiden etsiminen oli siis tekijöille melkoinen haaste.
– Jostain kumman syystä meillä oli onni löytää nuoria näyttelijöitä, joilla oli keskinäistä, valkokankaalla heti näkyvää kemiaa. Se teki työskentelystä paitsi helpompaa myös hauskempaa. He tukivat toisiaan ja auttoivat toisiaan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, Ball kehuu.
Tärkeintä oli roolittaa Noa, nuori apina, joka kamppailee elääkseen isänsä odotuksien mukaisesti. Hän ei tiedä ihmisrodun historiasta planeetan hallitsijoina, koska tietous kylän ulkopuolisesta maailmasta on kiellettyä.
– Tarvitsimme jonkun, jolla oli nuorekasta henkeä ja viattomuutta, Ball kuvailee. – Ja joka tuntisi olonsa mukavaksi harmaassa pyjamassa ja ihonmyötäisissä asuissa täynnä kiintopisteitä, kamera kiinni naamassa, kun hän liikkuu kuin apina. Se ei käy ihan kaikilta.
Tarinan sydämeksi ja sieluksi löytyi Owen Teague, joka on tuttu It-elokuvista ja Netflixin Bloodline-sarjasta. Näin hän kuvailee Noa-hahmoaan:
– Noa on elänyt suojattua elämää, eikä juuri tiedä maailmasta. Hänen käsitystään siitä sävyttää optimistinen näkemys menneisyydestä. Se elokuvassa onkin kiinnostavaa: kaksi täysin erilaista näkemystä ja tulkintaa historiasta, ja Noa joutuu kamppailemaan polkunsa valinnassa.
– Noa on tulossa täysikäiseksi, mihin liittyy sitouttamisrituaali. Hänen on kiivettävä pitkin valtavaa rakennelmaa, joka oikeasti on pilvenpiirtäjän raunio, ja löydettävä häntä puhuttelevä kotkanmuna. Sitten hänen on luotava yhteys sen asukkiin, kuten kotkaklaanin nuorten simpanssien kuuluu tehdä.
Kotkaklaaniin kuuluvat myös Travis Jefferyn esittämä Anaya, Noan paras ystävä, jolla on taipumus yllyttää kaveriaan tekemään harkitsemattomia asioita, sekä Soona (Lydia Peckham), Noaan ja Anayaan suojelevaisesti suhtautuva vahvaluontoinen naarassimpanssi.
The Witcherin prinsessa Cirilla, Freya Allan, on nuori ihmisnainen Mae, joka lajitoveriensa tapaan piileskelee varjoissa ruokaa tonkien. Vaikka Noa on aluksi epäileväinen, hän alkaa ymmärtää, että Maessa on jotain erityistä.
– Etsimme ja testasimme näyttelijöitä pitkään, koska mennyttä maailmaa edustava ihmishahmo on niin tärkeä Noan kannalta. Hän on myös ainoa todellinen olento kameran edessä, kaikki muut ovat cgi-luomuksia. Freya ei hätkähtänyt, vaikka ei puhunut apinoille vaan näyttelijöille sinisiä pilkkuja kasvoissaan, Ball kehuu. – Freya on kiinnostavalla tavalla kaunis, suorastaan salaperäinen, mikä sopii hyvin villille olennolle, joka on kaiku siitä, mitä ihmiset ovat joskus olleet.
– Hahmollani ei käsikirjoituksessa juuri ollut taustaa, joten minulle oli tärkeä pohtia kuka hän on ja miten oli päätynyt tilanteeseensa, Freya Allan kuvailee itse. – Mae on urhea ja fyysisesti vahva. Hän on myös hyvin määränpääorientoitunut.
Allanista oli hauska heittäytyä villiintyneeseen hahmoonsa.
– Näytin siltä kuin en olisi peseytynyt vuosisatoihin. Olen kuitenkin sen verran metodinäyttelijä, että minun piti tuntea se lika aidosti.
Myös tuoreesta Abigail-kauhutoiminnasta tuttu Kevin Durand sai esittää Proximus Caesaria, uuden apinavaltakunnan näyttävää ja karismaattista johtajaa, joka tutkii ihmisten tietämystä teknologiasta, historiasta ja kommunikoinnista. Proximus tietää enemmän Caesarista kuin kukaan muu apina, mutta hän vääntää tämän sanoja ja ajatuksia omien tarkoitusperiensä aseiksi.
– Haastattelimme monia lahjakkaita tyyppejä rooliin, mutta Kevin piti hauskaa hahmon kanssa ja löysi täydellisen äänen. Proximus tietää paljon ihmisistä, itse asiassa hän fanittaa näitä. Jokin hänessä tekee hänestä apinoista ihmismäisimmän, Ball kuvailee.
Freya Allan on Noan elämään putkahtava villi-ihminen.
– Parasta työssäni on mahdollisuus esittää mitä erilaisimpia hahmoja. Tässä elokuvassa sain lahjakkaiden ammattilaisten avulla muuntautua totaalisesti, kanadalaisnäyttelijä itse kertoo. – Proximus uskoo, että jos hän saa käsiinsä tarpeeksi ihmistietoutta ja -teknologiaa, hän voi kiihdyttää apinoiden evoluutiota. Kun tapaamme hänet, hän on hyvin selväsanainen, hän on hinnalla-millä-hyvänsä -tyyppi. Hänellä on karismaa, ja osa apinoista ymmärtää miten hänen visioimansa tulevaisuus hyödyttäisi heitä, vaikka jotkut eivät pidä hänen toimintatavoistaan. Hän rakentaa valtakuntaansa merenrannassa ihmisten jälkeensä jättämän valtavan holvin vieressä. Hän linnansa on asuinpaikaksi muutettu hylätty laiva.
Peter Macon on Raka-orangutangi, joka ainoana muistaa Caesarin todelliset opetukset soveliaisuudesta, moraalista ja voimakkuudesta. Hän elää murenevalla lentokentällä saarnaten suvaitsevaisuudesta ja rauhasta ihmisten kanssa. Maconin ohella Hävyttömät sarjassa esiintynyt, Fargosta Oscar-ehdokkuuden saanut William H. Macy on Proximuksen vangitsema ihminen, Trevathan.
– Proximus on tehnyt Trevathanista neuvonantajansa pakottaen tämän kertomaan kaiken ihmisistä ja miten homo sapiens pysyi huipulla niin pitkään. Maen saapuminen uhkaa hänen asemaansa, Macy kuvailee.
Macy tunsi näyttelijöistä myös Kevin Durandin, jonka kanssa oli työskennellyt vuoden 2007 elokuvassa Wild Hogs – Villit karjut. Wes Ball puolestaan toi Kingdomiin muutamia tuttujaan Labyrintti-elokuvista: kuvaaja Gyula Padosin (Jumanji: Welcome to the Jungle) ja lavastaja Daniel T. Dorrancen (A Good Day to Die Hard).
Uusi vanha maailma
Kingdom of the Planet of the Apesia kuvattiin Australian New South Walesissa vuoden 2022 marraskuusta seuraavan vuoden kesäkuuhun. Ball ei halunnut tapahtumapaikoille tarkkaa sijaintia, vaikka ajattelikin mielessään Yhdysvaltojen länsirannikkoa, jonka pilvenpiirtäjät ovat köynnösten peitossa ja kaupungit uusien, kuohuvien jokien halkomia. Edeltävässä trilogiassakin työskennellyt efektivastaava Erik Winquist havaitsi Australialla olevan etuja Kaliforniaan verrattuna niin visuaalisesti kuin budjetillisesti.
– Myös Kaliforniassa kasvaa eukalyptuksia, joten se toimi mainiosti, varsinkin kun olemme pikakelanneet satoja vuosia eivätkä maisemat ole heti tunnistettavia. Hyödynsimme niin New South Walesin rantoja kuin urbaanimpia alueita. Niistä sai hienoa materiaalia.
Siinä missä kaksi edellistä Apinoiden planeettaa kuvattiin taustamaisemia korostavilla teleobjektiiveillä, Ball halusi elokuvaansa aavistuksen aktiivisemman kameran. Niinpä kuvaaja Gyula Pados päätyi laajempaan linssiin ja käsivarakameroihin. Kamerat ovat lähes koko ajan liikkeessä, mikä tietää enemmän töitä järjestelyissä.
– Olen tottunut 30–40 kuvauspaikka-asennukseen päivässä. Nyt olimme onnekkaita, jos ehdimme tehdä 10 tai 12, Ball paljastaa. – Hyödynsimme luonnonvaloa, sillä tämä on kirkassävyinen elokuva, joten kuvasimme anamorfisesti vanhoilla 60-luvun C-sarjan Panavision-linsseillä. Ne toivat vanhan elokuvan fiilistä, kuin olisimme palanneet 70-luvulle.
Kuvauspaikkojen mittakaavat olivat tärkeitä Ballin visiolle, mikä edellytti valtavien rakenteiden pystyttämistä. Hän halusi toiminnan tapahtuvan mahdollisimman paljon fyysisessä maailmassa, vaikka ymmärsi joidenkin kohtausten vaativan digitaalisia taustoja.
– Viemme näissä elokuvissa ihmisiä maailmoihin, joita ei ole olemassa. Totta kai se tarkoittaa visuaalisia efektejä ja lisäyksiä, mutta kaikki alkaa siitä, että näyttelijät voivat reagoida johonkin todelliseen, ohjaaja toteaa.
– Kuvauspaikat olivatkin uskomattomia, Owen Teague todistaa. – Esimerkiksi Kotkanpesä-tornimme oli nelikerroksinen puurakennelma yhteen liitettyjä tukkeja. Se oli niin yksityiskohtaista ja realistista, että unohdin sen olevan lavaste.
Apinaheimot ovat kehittyneet omilla tavoillaan ja elävät sopusoinnossa luonnon kanssa.
– Kotkanpesä on paikka, jossa ensimmäisen kerran kohtaamme päähenkilömme, jotka ovat suorittamassa siirtymäriittiä. Heimon kulttuureissa kotkilla on iso merkitys, joten he keräävät munia ja sitouttavat poikaset ja kasvattavat niistä elinikäisen kumppanin. Aikuistuminen edellyttää siis vaativaa kiipeämistä, Ball selittää.
Ihmisestä apinaksi
Ennen kuvausten alkua näyttelijät viettivät kuusi viikkoa liikevalmentaja Alain Gauthierin vetämässä ”apinakoulussa”. Kansainvälisestikin kilpaillut urheilija ja trampolinivoimailija oli yksi Cirque du Soleilin perustajista ja esiintyi sen näytöksissä 1990-luvun puoliväliin. Sittemmin hän on siirtynyt kokeellisen tanssiteatterin pariin. Gauthier aloitti auttamalla näyttelijöitä tulemaan paremmin tietoiseksi kropastaan.
– Kun heillä oli fyysinen puoli hallinnassa, työstimme näyttelijän persoonan näkymistä apinahahmossa. Se vaatii näyttelijältä huomiokykyä ja antautumista. Minun tehtäväni oli ohjata heitä oikeaan suuntaan heidän haluamiensa olentojen luomiseksi.
Gauthier kutsui mukaan myös edellisissä kolmessa elokuvassa ilmiömäisesti Caesarin hahmon henkiin herättäneen Andy Serkisin. Hän auttoi näyttelijöitä hiomaan ääniä ja hahmojen yksilöllisyyttä. Jos joku ymmärtää elokuvien apinapsykologiaa, niin Serkis.
– Andy on tehnyt monia muitakin liikkeenkaappaushahmoja, kuten Sormusten herran Klonkun sekä King Kongin, joten hänellä oli paljon annettavaa nuorille suojateillemme, joista suurin osa ei ollut aikaisemmin tehnyt mitään tällaista, Ball sanoo.
– Andy auttoi meitä ymmärtämään anatomisia eroja ihmiskroppamme ja esittämämme apinan välillä, Teague kertoo. – Seurasimme toisiamme apinamoodissa ja matkimme toisiamme liioitellusti. Näimme siis jotain itsestämme muissa näyttelijöissä ja pystyimme kehittämään asioita, joita emme muuten olisi ehkä tulleet ajatelleeksi.
Suoritukset muunnettiin digitaalisiksi hahmoiksi, joita näyttelijät katsoivat näytöiltä ja tekivät viilauksia suorituksiinsa.
– Andy antoi heille tehtäviä, ja niiden toteuttamista seurattiin monitoreista Andyn antaessa pientä palautetta. Se teki suorituksille ihmeitä, tuottaja Joe Hartwick Jr. kertoo. – Caesar on kuollut, mutta hän elää jatkaessamme eteenpäin liikkeenkaappauksen edelläkävijän avustuksella.
– Isoin opetus oli, ettei näyttelijän pidä teeskennellä olevansa apina, ja se oli vaikeaa monille, Ball huomioi. – Kun kulkee ympäriinsä hassussa puvussa ja näyttää naurettavalta, on pystyttävä nollaamaan se ja oltava vain aito. Aluksi näyttelijät tuskailivat sen kanssa, mutta he oppivat rakastamaan sitä.
Teknisiä edistysaskeleita
Ball kuvailee Kingdomin tekemistä oppimiskokemukseksi. Erityisen haastavaa oli veden yhdistäminen kuvauksiin. Useassa kohtauksessa nähdään märkiä apinoita, ja Winquistin tiimeineen piti huomioida veden vaikutus niiden turkkiin. Onneksi hän pystyi hyödyntämään Avatar: The Way of Waterissa käytettyä teknologiaa. Cgi-taustat toteutettiin valtavilla led-näytöillä, joille heijastettiin tietokoneen luomia maisemia.
Toimintakohtausten määrän ja laadun vuoksi stunttikoordinaattori Glenn Suter kokosi yli 20 stunttinäyttelijän ydintiimin auttamaan erilaisten apinoiden esittämisessä. Ball kun halusi täsmällisyyttä mitä tuli erilaisten apinoiden fysiikkaan ja liikkumiseen.
– Toiminnan kehittäminen oli monimutkaista johtuen apinoiden määrästä. Noa on simpanssi, noin puolitoista kertaa ihmisen vahvuinen. Niillä on tuplasti nopeita lihassoluja. Se on huomioitava stunttien fysiikassa, Suter kertoo esimerkkinä.
Perinteisesti Suter olisi jatkanut näyttelijän suoritusta kuvauspaikalla sijaisnäyttelijän kanssa. Visuaalisten efektien kehitys mahdollistaa kuitenkin kohtausten jatkamisen studiossa, jolloin vältytään vaijerityöltä.
– Studiossa voin laittaa pehmusteita lattialle ja näyttelijöille sen sijaan, että pystytän kuvauspaikalle telineitä vaijeritemppuja varten.
Näyttelijät puettiin liikkeentunnistusasuihin, ja heillä oli merkkipisteitä myös kasvoissaan. Settiin kuuluivat myös kasvoja kuvaava kamera ja iso patterikotelo.
– Oli työn ja tuskan takana siirrellä pattereita kohtauksissa, joissa pudottiin tai tapeltiin. Myös kasvokameroita oli säädettävä toimintakohtauksissa, jotta näyttelijät eivät olisi satuttaneet itseään tai lyöneet niillä muita näyttelijöitä, Suter listaa haasteita.
Jälkituotantoa tehtiin yli vuoden Ballin työskennellessä efektivastaava Erik Winquistin sekä Peter Jacksonin efektifirma Wētān työryhmän kanssa päivittäin. Jälkituotanto piti huomioida jo kuvausten aikana.
– Kuvauksissa minun tärkein roolini oli olla Wesin ja Gyula Padosin rinnalla varmistamassa, että olimme kuvanneet näyttelijöitä ja ympäristöjä niin, että materiaalia oli jälkituotannon tarpeisiin, Winquist selittää.
– Apinoiden planeetan synty hyödynsi Avatarin liikkeenkaappausteknologiaa. Synnyssä veimme teknologiaa ulos päivänvaloon, kuvauspaikoille, mitä ei aikaisemmin oltu tehty. Kolmen Apina-leffan myötä tekniikka kehittyi, ja pystyimme hyödyntämään sitä sateessa ja lumessakin, Winquist jatkaa. – Kingdom of the Planet of the Apesilla oli samanlainen liikerata. Olimme juuri työskennelleet Avatar: The Way of Water -elokuvassa, jossa liikkeenkaappaus otti taas harppauksia ja veimme sitä taas Kingdomin kuvauspaikoille.
Visuaaliefektiryhmä koostui kahdesta osasta. Liikkeenkaappausryhmän tehtävä oli kuvata näyttelijäsuoritusten kasvo- ja kroppapuoli. Kuvauspaikkaryhmä kävi ympäristöt ja lavasteet läpi valotutkalla ja otti valokuvia, jotta valo-olosuhteet pystyttiin toistamaan digitaaliympäristössä.
– Yksi prosessin edistysaskeleista liittyi näyttelijöiden kasvoja taltioiviin kameroihin. Aikaisemmin käytössä oli yksi kamera, nyt niitä oli parikin, mikä mahdollisti kasvojen syvyysominaisuuksien taltioimisen ja uudelleenluomisen. Tallenteiden kolmiulotteinen geometria teki jokaisesta näyttelijäsuorituksen hetkestä entistäkin vivahteikkaamman. Ilman ilmeitä meillä olisi ollut vain kankaalla liikkuvia kroppia, Winquist summaa.
Näyttelijöiden kehukerho
Ohjaaja-tuottaja Wes Ball halusi Kingdom of the Planet of the Apesin kunnioittavan edeltävää trilogiaa olematta suora jatko-osa sille.
– Se on samaa universumia, mutta tarina uudelleensyntymisestä ja uudesta alusta, uusi kappale kauan jatkuneeseen elokuvaperintöön. Se alkoi yksinkertaisesta kasvutarinan konseptista ja uskomattomista tapahtumista, jotka pakottavat nuoren Noan maailmaan, josta hän ei tiedä mitään. Saamme tietää, mitä Caesarin kuoleman jälkeen on tapahtunut Noan oppiessa uusia asioita ja herätessä itseään isompien ajatusten maailmaan, Ball kuvailee.
– Halusin sen maailmasta romanttisen, en tuhottua apokalyptista maailmaa. Noa kohtaa erilaisia näkemyksiä Caesarista. Proximus Caesar on ottanut Caesarin manttelin harteilleen ja julistaa sen omakseen. Rakan ajatukset ovat hyvin erilaiset. Mukana on kiinnostavia rinnastuksia omiin myytteihimme ja uskonnollisiin tarinoihimme. Tavallaan Caesarin kantama soihtu päätyy elokuvan lopulla Noan käsiin.
Tuottaja Jason Reedin mukaan juuri Ballin visio ja ammattitaito on elokuvan menestyksen avain.
– Hänellä on vahva näkemys tarinasta ja hahmoista, mutta myös teknistä tietämystä, joka mahdollisti tapahtumien laajentamista. Hän ei käytä teknologian edistysaskeleita vain näyttävyyteen vaan myös syvemmälle hahmojen tunnetiloihin pääsemiseen.
– Tämä oli uskomattoman yhteisöllinen kokemus. Wes oli jo alussa niin inspiroiva kertoessaan kuvittelemastaan maailmasta, Kevin Durand kehuu.
– Wesillä on niin paljon energiaa, Freya Allan jatkaa. – Hän esitteli jokaisen kohtauksen jokaista ääniefektiä ja liikettä myöten. Muistan eräänkin tapaamisen, jossa hän ryömi pöydän alle esittäen villi-ihmistä, mikä oli hulvatonta. Hänellä on selvä visio, mutta näyttelijöiden kanssa hän on hyvin hienotunteinen. Hän luo mukavan, lohdullisen ympäristön, jossa on turvallista tutkia hahmoja.
– Wes rakastaa sitä mitä tekee. Hän ymmärtää vaistomaisesti kameraa eikä ikinä menetä hermojaan. Hän oli kuvauspaikan ilopilleri, William H. Macy yhtyy kuoroon.
Haastattelut ja kuvat: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland
Toimittanut Jouni Vikman
Katso myös: Kingdom of the Planet of the Apes