YK: Aasia kärsi eniten äärimmäisistä sääilmiöistä viime vuonna
Viime vuonna Aasiassa rekisteröitiin yhteensä 79 säähän liittyvää katastrofia. Valtaosa niistä oli tulvia tai myrskyjä. Kuva heinäkuulta Kiinasta Pekingin alueelta. LEHTIKUVA/AFP
AFP
Aasia kärsi eniten äärimmäisistä sääilmiöistä viime vuoden aikana, kertoi YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) tiistaina.
Ympäri maailmaa mitattiin viime vuonna ennätyksellisen korkeita lämpötiloja, mutta WMO:n mukaan Aasia lämpeni vielä nopeammin kuin muu maailma keskimäärin. Viime vuonna Aasiassa mitattiin keskimäärin kaksi astetta korkeampia lämpötiloja kuin mitä vuosien 1961-1990 keskilämpö oli. Järjestön mukaan tämä näkyi Aasiassa muun muassa entistä pahempina helleaaltoina sekä jäätikköjen sulamisena, joka uhkaa alueen tulevaa vesihuoltoa.
– Monissa alueen maissa koettiin viime vuonna mittaushistorian kuumin vuosi yhdistettynä sään ääri-ilmiöihin, jotka ulottuivat kuivuuden ja helleaaltojen kautta tulviin ja myrskyihin, kiteytti WMO:n johtaja Celeste Saulo lausunnossaan.
Tulvat tappoivat Aasiassa
Viime vuonna Aasiassa rekisteröitiin yhteensä 79 säähän liittyvää katastrofia. Valtaosa niistä, yli 80 prosenttia, oli tulvia tai myrskyjä. Niissä kuoli yli 2 000 ihmistä, ja ne vaikuttivat suoraan yli yhdeksän miljoonan ihmisen elämään.
– Tulvat olivat näiden rekisteröityjen tapausten joukossa selvästi suurin kuolemien aiheuttaja, raportissa todettiin.
WMO:n mukaan alueen sääpalveluiden olisi kiireesti panostettava siihen, että ne pystyisivät tuottamaan räätälöityä tietoa viranomaisille tuhojen torjumiseksi.
– On erittäin tärkeää, että toimemme ja strategiamme vastaavat näiden aikojen vaatimaa kiireellisyyttä, Saulo penäsi.
– Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja muuttuvaan ilmastoon sopeutuminen eivät ole vain vaihtoehto, vaan välttämättömyys, hän jatkoi.