Inter Miami dominoi – Robert Taylor, Lionel Messi ja Luis Suárez maalinteossa

inter miami dominoi – robert taylor, lionel messi ja luis suárez maalinteossa

Huuhkajien Robert Taylorin edustama Inter Miami on aloittanut MLS-kautensa vahvasti keräten kolmesta ensimmäisestä pelistään seitsemän pistettä.

Viimeisin voitto tuli Suomen aikaa lauantaina ja sunnuntain vaihteessa, kun Miami kaatoi Orlando Cityn kotikentällään 5-0.

Inter Miami haali jo viime vuonna riveihinsä kolme Barcelonan legendaa: Jordi Alban, Sergio Busquetsin ja Lionel Messin, joka on valittu ennätykselliset kahdeksan kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi.

Täksi kaudeksi Miami hankki vielä yhden Barcelona-legendan, kun Luis Suárez liittyi tähtisikermään mukaan.

Messi ja Suárez muodostivat takavuosina pelätyn hyökkäyskolmikon Neymarin kanssa, mutta tällä kaudella heidän rinnallaan on pelannut 29-vuotias Taylor. Kolmikon yhteispelaamisessa ei ollut lauantaina valittamista, sillä he viimeistelivät illan jokaisen osuman.

Suárez vastasi kahdesta ensimmäisestä maalista, Taylor kolmannesta ja Messi kahdesta viimeisestä. Taylorille maali oli kauden toinen, sillä hän osui myös avauskierroksen 2-0-voitossa Real Salt Lake Cityä vastaan.

Maailmanluokan yksilöiden merkitys on näkynyt Miamin alkukauden otteissa, sillä joukkueen jokaisen maalin tekijä ja tai syöttäjä on ollut entinen Barcelonan pelaaja.

Voit katsoa videon Taylorin maalista alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.

LUE MYÖS!

Real Madridin ottelussa käsittämätön loppu – tuomari vihelsi pelin poikki juuri ennen voittomaalia Ville Liimatta | 03.03.2024 09:33 Kyseenalaiset kuvat tulivat julki – Lionel Messin pelin tuomari vaihdettiin Ville Liimatta | 02.03.2024 21:31 Murskavoitto! Huuhkajien pelaaja tehoili Bundesliigassa Ville Liimatta | 02.03.2024 19:21   Lataa lisää

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World