Takavuosien F1-tähdet olivat lähellä ajautua käsirysyyn: “Me vihasimme toisiamme”

takavuosien f1-tähdet olivat lähellä ajautua käsirysyyn: “me vihasimme toisiamme”

Juan Pablo Montoya

Juan Pablo Montoya muistetaan ajotaitojensa lisäksi myös tulisesta luonteestaan. Kolumbialainen paljastaa tuoreessa haastattelussa ajautuneensa takavuosina melkein iskujenvaihtoon F1-legenda Jacques Villeneuven kanssa.

Juan Pablo Montoya, 48, ajoi kuusi vuotta moottoriurheilun huipulla vuosina 2001-2006 ja osallistui 95 F1-osakilpailuun. Tulokaskaudellaan Williamsilla Montoya kuitenkin suututti joitakin kilpailijoita. Paikoitellen hän ärsytti myös pomoaan Frank Williamsia, mutta hänen vauhtinsa oli kiistaton.

Williamsilla Montoya saavutti lopulta neljä voittoa, ennen kuin hän siirtyi McLarenille vuonna 2005, jossa hän voitti vielä kolme kilpailua. McLarenilla hän voitti vuonna 2005 Britannian GP:n, Italian GP:n ja Brasilian GP:n – jonka hän vei nimiinsä myös Williamsilla vuonna 2004.

Montoyan ympärillä sattui ja tapahtui jatkuvasti, mutta pahimmilta ylilyönneiltä yleensä vältyttiin. Sellainen oli kuitenkin lähellä vuonna 2001, jolloin kolumbialainen oli lähellä päätyä tappeluun Jacques Villeneuven kanssa harjoituksissa sattuneen kolarin takia.

– Suhde, joka minulla oli Villeneuven kanssa, kun ajoimme kilpaa, oli vihamielinen, Montoya kertoi F1 Oversteerin mukaan.

– Tarkoitan, että me vihasimme toisiamme. Kun palasin kisoihin, katsoimme toisiamme ja nauroimme tapahtumille. Se oli siinä.

– Mutta me melkein löimme toisiamme kuljettajien kokouksessa Kanadassa. Ajoin hänen tielleen (harjoituksissa), johon hän ei ollut tyytyväinen.

Artikkeli Takavuosien F1-tähdet olivat lähellä ajautua käsirysyyn: “Me vihasimme toisiamme” julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World