Muusikko Jarkko Suo lopettaa esiintymisen Lauri Tähkänä – "Olen tästä haikealla mielellä, vaikka päätös on selvä"

Lauri Tähkän viimeinen konsertti on syyskuussa Helsingissä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Markku Uhari

Muusikko Jarkko Suo kertoo lopettavansa esiintymisen Lauri Tähkänä. Tähkä kertoo asiasta manageritoimistonsa Raikuli Liven tiedotteessa ja omilla verkkosivuillaan.

– On aika sanoa ääneen: meidän täytyy erota. Olet ollut minun elämäni keskipiste neljännesvuosisadan. Se on ollut uskomattoman hienoa aikaa, sanoo Suo julkaisemassaan tekstissä.

Tiedotteen mukaan Tähkä esiintyy vielä kesällä useassa konsertissa, ja viimeinen konsertti on syyskuussa Helsingissä. Hän kertoo myös jatkavansa musiikin tekoa tulevaisuudessa, mutta hän ei erittele tarkemmin, miten.

– Minä olen tästä haikealla mielellä, vaikka päätös on selvä. Jatkan tästä eteenpäin omillani – en voi vielä tietää miten, mutta jotain villiä, intohimoista, musiikin tekoa, vapaata luomista, vapaata, arvaamatonta, Suo kirjoittaa ja jatkaa.

– On ollut kirkkaiden päivien lisäksi myös mustia päiviä ja raastavia aikoja. Meitä on inhottukin. Enemmän silti rakastettu.

Manageritoimiston mukaan Suo ei tarkemmin kommentoi lopetuspäätöstä.

Aloitti Elonkerjuu-yhtyeen kanssa

Suo aloitti esiintymisen Lauri Tähkänä Elonkerjuu-yhtyeen kanssa vuosituhannen alussa. Myöhemmin hän jätti kokoonpanon ja julkaisi ensimmäisen soololevynsä vuonna 2011. Hänen viimeinen soololevynsä julkaistiin toissa vuonna. Tiedotteen mukaan albumi tulee jäämään Lauri Tähkän viimeiseksi, mutta Suo julkaisee Tähkänä vielä huhtikuussa kaksi uutta laulua. Kaikkiaan Lauri Tähkältä on ilmestynyt kuusi studioalbumia.

Suo on Lauri Tähkänä palkittu uransa aikana useilla Emma- ja Iskelmä-palkinnoilla, minkä lisäksi hän on ollut uransa aikana The Voice of Finland -televisio-ohjelman tuomaristossa.

Viime vuonna Suo joutui Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa vastaamaan syytteeseen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Taustalla olivat tapahtumat hämeenlinnalaisessa hotellihuoneessa lokakuussa 2022. Tähkä itse kiisti syyllistyneensä rikokseen, ja käräjäoikeus päätyi hylkäämään häntä vastaan nostetun syytteen äänestyspäätöksellä. Tuomiosta on valitettu Turun hovioikeuteen.

—-

Korjattu klo 14.42: Tähkä on ollut The Voice of Finland -ohjelman tuomaristossa uransa aikana, ei uransa. Aikaisemmasta jutusta oli jäänyt pois sana “aikana”.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World