Tänään tv:ssä: Huikean hieno kotimainen elokuva vuodelta 2022 – ”Piristävän erilainen”

tänään tv:ssä: huikean hieno kotimainen elokuva vuodelta 2022 – ”piristävän erilainen”

Tänään tv:ssä: Huikean hieno kotimainen elokuva vuodelta 2022 – ”Piristävän erilainen”

Episodin tähdet ★★★★

Palkituista dokumenttielokuvistaan paremmin tunnettu, Suomessa asuva bulgarialaissyntyinen ohjaaja Tonislav Hristov on vihdoinkin tehnyt debyyttinsä fiktioelokuvan saralla.

Vuonna 2022 valmistunut Laupias taksikuski on suomalais-ruotsalais-bulgarialainen yhteistuotanto, joka on kuvattu Bulgariassa ja Suomessa.

Hristovin esikoinen on temaattisesti hyvin samankaltainen vuonna 2016 ilmestyneen Hyvä postimies -dokumentin kanssa. Kumpaisenkin elokuvan pääosassa nähdään Bulgarian syrjäseudulla asuva mies, joka pyrkii kohti parempaa huomista, vaikka vastassa on lähinnä peruskalliota ja vetelää suota.

Ivan (Malin Krastev) työskentelee kaverinsa kanssa Bulgarian Kultahietikolla. Hän kuskaa turisteja yökerhoista hotelleihin. Ivan yrittää säästää rahaa, jotta pääsisi takaisin Suomeen, jonne ovat jääneet hänen entinen vaimonsa (Alma Pöysti) ja 17-vuotias poikansa (Amos Brotherus). Raha ei tule helpolla, joten lopulta myös hän päätyy virittämään taksamittarinsa kulkemaan hieman ripeämmin. Ivan jää tietenkin koijauksestaan kiinni ja seuraamukset ovat sen mukaiset.

Ivan joutuu pakenemaan takaisin kotiseudulleen, syrjäiseen kylään, eikä se onni häntä sielläkään odota. Mies alkaa kyllästyä vastoinkäymisiin ja on jo valmis luovuttamaan, mutta päättää vielä kokeilla laittomien maahanmuuttajien kyyditsemistä rahasta. Epäonni ja korruptio odottavat myös siinä hommassa. Voiko hän edes saavuttaa onnea? Ja kuka on oikeasti se suurin este miehen tiellä? Ivan ei ole nimittäin itsekään mikään laupias samarialainen.

Laupias taksikuski on laadukkaasti tehty surumielinen draama. Hristovin, Kaarle Ahon ja Konstantin Bojanovin käsikirjoitus on kekseliäs, vaikka se on rakennettu genren peruselementeistä. Yhteiskunnallista ja moralistista sanomaa elokuvasta löytyy, vaikka melankolia meinaakin vallata katsojan mielen.

Orlin Ruevskin kuvaukselle pitää nostaa erikseen hattua. Hänen taiteellinen silmänsä on huomionarvoisen tarkka. Elokuvan rytmitys on myös kohtalaisen seesteinen ja maalaileva, pohdiskelevakin, ja se sopii alakuloisen tarinan maalailuun erinomaisesti.

Laupias taksikuski on huikean hieno valkokangasdebyytti Hristovilta. Piristävän erilainen draama, jossa kuljetaan etiikan harmailla alueilla.

Laupias taksikuski esitetään TV1-kanavalla sunnuntaina 21.01.2024 klo 21.04. Elokuva on vielä sunnuntain ajan katsottavissa myös Areenassa. Pistä leffa alta pyörimään.

Arvio: Niko Ikonen

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World