Viaplay pudotti yllättävän uutisen
Viaplay pudotti yllättävän uutisen
Formula ykkösten tv-oikeuksien kohtalo on nyt ratkennut. Viaplay tiedotti asiasta tiistaina.
Viaplay Group tiedotti tiistaina, että se jatkaa edelleen panostustaan F1-sarjaan.
Yhtiö tiedotti, että se näyttää F1-sarjaa aina vuoden 2029 loppuun saakka.
F1:n tv-oikeudet kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin sekä Hollannin.
F1-lähetyksiä voi seurata jatkossakin Suomessa Viaplayn suoratoistokanavalta sekä V Sportin kanavilta.
Viaplay on kärsinyt viime vuosina taloudellisista vaikeuksista. Yhtiö teki tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana yli 40 miljoonan euron suuruiset tappiot.
Viaplayn päätös on toisessakin mielessä yllättävä. Aiemmin tänä keväänä on uutisoitu, että F1:n tv-oikeudet eivät enää kiinnosta niin paljoa kuin aiemmin takavuosina. Suomessa sarjan kiinnostavuutta voi laskea tulevaisuudessa entisestään se, ettei sarjassa välttämättä aja enää tulevaisuudessa yhtäkään suomalaista.
Lue myös: F1:n mahtitallilta on tulossa järisyttävä uutinen