Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
Valtteri Bottaksen jatko F1-sarjassa on vaakalaudalla.
Yli vuosikymmenen kuninkuusluokassa ajanut suomalaiskuski on vailla sopimusta kaudelle 2025. Viimeiset kolme vuotta Sauberin tallissa näyttävät tulevan päätökseen.
Bottas ei ole saanut jatkosopimustarjousta sveitsiläisvalmistajalta. Talli muuttuu Audiksi kaudeksi 2026, eikä legendaarinen autovalmistaja ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan vaikuttaa tallin tulevaisuuteen jo nyt. Lähtölaukaus saatiin viime viikolla, kun Sauber varmisti saksalaiskuski Nico Hülkenbergin saapuvan talliin ensi kaudelle.
F1-toimittaja Will Buxton raportoi perjantaina välien kiristyneen Bottaksen sekä Sauberin välillä. Hülkenbergin kiinnityksen lisäksi Bottaksen pitkäaikainen kisainsinööri Alex Chain siirrettiin sivuun ilman suomalaisen mielipidettä.
Kaiken lisäksi Sky Sports raportoi Sauberin tarjonneen viimeistä vapaata ajopaikkaa Ferrarilta lähtevälle Carlos Sainzille. Espanjalaiskuski on ollut Audin tähtäimessä jo pitkään, ja nyt raporttien mukaan Sainz on saanut monivuotisen rahakkaan sopimustarjouksen. Tarjous ei ole ainoa Sainzille. Myös Mercedes sekä Red Bull on kokeneen kuskin perässä.
Bottas sai uuden kisäinsinöörinsä toheloinnin jälkeen kolmen lähtöruudun rangaistuksen illan sprinttiin.
LUE LISÄÄ:
Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta Nooa Ruuth | 04.05.2024 15:13 Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa Nooa Ruuth | 04.05.2024 00:29 Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa? Eetu Lehtonen | 03.05.2024 23:50 Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka Eetu Lehtonen | 03.05.2024 20:39 Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos” Eetu Lehtonen | 03.05.2024 16:11 Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin” Eetu Lehtonen | 01.05.2024 15:10 Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin Eetu Lehtonen | 01.05.2024 12:39 Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä Eetu Lehtonen | 30.04.2024 15:19 Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa Eetu Lehtonen | 30.04.2024 14:14 Kun enkelit hylkäsivät formula ykköset – Imolan mustasta F1-viikonlopusta 30 vuotta Eetu Lehtonen | 29.04.2024 14:45 Lataa lisää