Uutta tietoa Neweyn tilanteesta! – Red Bullin leirissä jääkylmä tunnelma
Christian Horner tallipäällikkö Red Bull
Adrian Newey aikoo viimeisten tietojen mukaan aloittaa neuvottelut Red Bullin johdon kanssa ratkaistakseen tulevaisuutensa tiimissä sen jälkeen, kun hänen uutisoitiin ilmaisseen halunsa lähteä.
Kuten aiemmin uutisoimme, Adrian Neweyn kerrottiin päättäneen siirtyä Red Bullilta kohti uusia haasteita. Virallista vahvistusta tälle ei olla kuitenkaan vielä saatu.
Tuoreiden tietojen mukaan Red Bullin tekninen johtaja ei ole vielä jättänyt eroanomustaan tai ilmoittanut henkilökunnalle lähdöstään. Mestarivalmistajaa lähellä olevien tahojen mukaan aiempi uutisointi miehen lähtöaikeista yllätti sekä Neweyn, että tiimin muun henkilökunnan.
65-vuotias Newey ei ole kommentoinut asiaa julkisesti. Red Bull on puolestaan todennut vain, että hänellä on sopimus tiimin kanssa vuoden 2025 loppuun asti ja ettei hänen lähtöaikeistaan ole mitään tietoa.
Kuten Penkkiurheilu.com kertoi, Red Bullin tallipäällikkö Christian Horneria koskeneet syytteet ovat nähtävästi aloittaneen dominoefektin, jonka lopulliset seuraamukset ovat vielä hämärän peitossa.
Vaikka Horner vapautettiinkin työnantajansa puolesta syytteistä, hänen välinsä Neweyn kanssa ovat useamman lähteen mukaan jääkylmät.
Jää nähtäväksi, auttaako radalla tullut menestys rauhoittamaan tilannetta tiimin sisällä.
Lähde: Yahoo Sports
Artikkeli Uutta tietoa Neweyn tilanteesta! – Red Bullin leirissä jääkylmä tunnelma julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.