Trump pyytää korkeinta oikeutta estämään väliaikaisesti päätöksen, jonka mukaan ex-presidentillä ei ole syytesuojaa

trump pyytää korkeinta oikeutta estämään väliaikaisesti päätöksen, jonka mukaan ex-presidentillä ei ole syytesuojaa

Vetoomustuomioistuin päätti viime viikolla, ettei Donald Trumpilla ole syytesuojaa tapauksessa, joka koskee yrityksiä kumota vuoden 2020 vaalitappio. Trump hävisi tuolloin vaalit istuvalle presidentille Joe Bidenille. LEHTIKUVA / AFP

Minja Viitanen

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump pyysi maanantaina maan korkeinta oikeutta estämään väliaikaisesti alemman tuomioistuimen päätöksen Trumpin syytesuojasta.

Vetoomustuomioistuin päätti viime viikolla, ettei Trumpilla ole syytesuojaa tapauksessa, joka koskee yrityksiä kumota vuoden 2020 vaalitappio. Trump hävisi tuolloin vaalit istuvalle presidentille Joe Bidenille.

Trumpin puolustuksen mukaan hänelle kuuluu syytesuoja, koska Trump oli tapahtumien aikaan presidentti. Vetoomustuomioistuin kuitenkin katsoi, ettei tällaiselle tulkinnalle kuitenkaan löydy perusteita sen paremmin ennakkotapauksista, historiasta kuin perustuslaistakaan.

– Kuukausien pituisen rikosoikeudenkäynnin järjestäminen presidentti Trumpista vaalikauden ollessa huipussaan häiritsee radikaalisti presidentti Trumpin kykyä kampanjoida presidentti Bideniä vastaan, Trumpin asianajajat kirjoittivat pyynnössä uutiskanava CNN:n mukaan.

Trump on toistuvasti vaatinut, että presidentillä on oltava täysi laillinen koskemattomuus, jotta tämä voi suorittaa tehtäviään ilman “pelkoa rangaistuksesta”.

NYT: Oikeudenkäynnin aikataulu epäselvä

Yhdysvaltain kongressitalo vallattiin tammikuun 6. päivänä vuonna 2021. Valtauksen tarkoituksena oli estää presidentinvaalien tuloksen vahvistaminen ja pitää vallassa vaalit hävinnyt Trump.

Trumpia vastaan on nostettu tapahtumien johdosta rikossyyte pyrkimyksestä kumota vuoden 2020 presidentinvaalien tulos.

Republikaanien todennäköisen presidenttiehdokkaan Trumpin vetoomus asettaa hänen kohtalonsa yhdeksästä tuomarista koostuvan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden käsiin. Jos korkein oikeus päättää olla ottamatta asiaa käsittelyyn, jää vetoomustuomioistuimen linjaus automaattisesti voimaan.

Trumpin oikeudenkäynti vuoden 2020 presidentinvaalien horjuttamisyrityksistä oli alun perin tarkoitus aloittaa 4. maaliskuuta. CNN:n mukaan kiista Trumpin syytesuojasta on kuitenkin saanut liittovaltion tuomari Tanya Chutkanin lykkäämään oikeudenkäynnin aloitusta. Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan tässä vaiheessa ei ole selvää, milloin oikeudenkäynti voidaan järjestää. Lehden mukaan paljon riippuu nyt siitä, kuinka nopeasti korkeimman oikeuden tuomarit toimivat.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit järjestetään marraskuussa.

Korkein oikeus käsittelee Trumpin vaalikelpoisuutta

Korkein oikeus aloitti torstaina myös käsittelyn Coloradon päätöksestä estää Trumpia asettumasta ehdolle osavaltiossa. Korkein oikeus kuuli torstaina puheenvuorot sekä Coloradon päätöksen puolesta että Trumpin edustajalta.

Coloradon osavaltion korkeimman oikeuden loppuvuodesta tekemän päätöksen taustalla on perustuslain 14. lisäys, jonka mukaan perustuslain vastaiseen kapinaan osallisia ei voida valita julkisiin virkoihin, mikäli he ovat aikaisemmin vannoneet virkavalassaan tukevansa perustuslakia. Trumpin toiminnan loppiaisen mellakassa alkuvuodesta 2021 katsottiin estävän hänen presidenttiehdokkuutensa.

Uutistoimisto AFP uutisoi torstaina, että valtaosa oikeuden tuomareista vaikutti tuolloin kallistuvan Coloradon päätöksen kumoamisen kannalle.

Korkeimman oikeuden odotetaan tekevän tavallista nopeampi päätös asiassa, kertoo New York Times. Tavallisesti päätöksen antamiseen menee lehden mukaan noin kolme kuukautta.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World