Järjestöt vaativat satoja uusia ampumaratoja Suomeen – "Yhtään rataa ei ole vajaalla käytöllä"

Järjestöjen mukaan noin puolet nykyisistä ampumaradoista on uhattuna ympäristölupien takia. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Iiro-Matti Nieminen

Ampumaharrastukseen liittyvät kansalaisjärjestöt ovat laatineet yhteisen kannanoton, jossa ne vaativat yli 300 uutta ampumarataa Suomeen. Järjestöt haluavat vauhtia lakimuutoksiin, jotta nykyiset ampumaradat saadaan pidettyä toiminnassa ja uusia ratoja perustettua lähivuosina.

Suomessa on nyt noin 670 siviilirataa eli ampumarataa, joita ylläpitävät yhdistykset. Järjestöjen mukaan noin puolet näistä radoista on uhan alla ympäristölupien takia.

Järjestöt sanovat, että Suomessa on 2000-luvulla tapahtunut iso ampumaratojen alasajo. Vielä viime vuosituhannella ampumaratoja oli yli 2 000.

Kannanotossa ovat mukana Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto, Suomen Ampumaurheiluliitto, Suomen Metsästäjäliitto, Suomen riistakeskus ja Suomen Ampumahiihtoliitto. Järjestöillä on yhteensä noin puoli miljoonaa jäsentä.

– Tarvitsemme ampumaratoja, koska Euroopassa on sota, turvallisuustilanne on heikentynyt ja meidän jäsenmäärämme ovat kasvaneet merkittävästi, sanoo Reserviläisliiton puheenjohtaja Kari Salminen STT:lle.

Lisäksi ympäristöviranomaiset ovat Salmisen mukaan vuosituhannen vaihteesta saakka ajaneet ampumaratoja alas ympäristöhaittoihin vedoten.

Ampumaradoilla ruuhkaa

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus haluaa lisätä ampumaratojen määrää Suomessa. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on noin tuhat ulkoampumarataa vuosikymmenen loppuun mennessä.

Salmisen mukaan keskeistä on, että ampumaratoja saadaan lisää niille alueille, joilla ampujamäärät ovat kasvaneet ja ampumaratojen nykyinen kapasiteetti on riittämätön. Hänen mukaansa uusille ampumaradoille on tarvetta erityisesti Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Hämeessä ja siitä pohjoiseen kohti Oulua.

– Huutavin pula on siellä, missä on eniten ihmisiä.

Salminen kertoo, että Reserviläisliittoon on liittynyt 15 000 uutta jäsentä sen jälkeen, kun Venäjä kaksi vuotta sitten aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa. Liitto kertoo verkkosivuillaan, että sillä on yli 48 000 jäsentä.

– Pääpiirteittäin 15 000 ihmisestä kaikki haluavat päästä ampumaan, ja meillä oli kuitenkin muutama kymmenentuhatta jäsentä jo ennenkin. Siitä voi kuvitella, millainen tämä tarve on tällä hetkellä, Salminen sanoo.

Järjestöjen kannanotossa kerrotaan, että pelkästään reserviläisjärjestöjen omissa ampumatilaisuuksissa ammutaan vuosittain noin kymmenen miljoonaa laukausta. Ampumaradoilla on Salmisen mukaan nyt ruuhkaa.

– Kilvan varataan rata-alueita, ja kaikki ammunnat ovat täysiä. Siellä ei varmastikaan ole tällä hetkellä yhtään rataa vajaalla käytöllä, Salminen kertoo.

Hänen mukaansa tilannetta pahentaa se, että Reserviläisliiton käytettävissä oleva rata-aika Puolustusvoimien ampumaradoilla on vähentynyt muun muassa kertausharjoitusten lisääntymisen vuoksi.

“Ei mitään kohtuutta”

Eduskunnan puolustusvaliokunta katsoi lausunnossaan viime vaalikauden lopulla, että ampumaratojen ympäristölupaprosesseja on välttämätöntä oleellisesti nopeuttaa nykyisestä. Nykyisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että ampumaratojen ympäristölupaprosesseja sujuvoitetaan.

Suomen Ampumaurheiluliiton ympäristö- ja olosuhdepäällikön Lotta Laitisen mukaan ampumaratojen määrä vähenee koko ajan siihen saakka, kunnes tarvittavat muutokset on tehty. Laitinen vetää järjestöjen yhteistä ampumaratojen ympäristölupahanketta.

Reserviläisliiton Salmisen mielestä ampumaratojen ympäristölupaprosesseja pitäisi selkiyttää ja kohtuullistaa.

– Siellä ei ole mitään kohtuutta tällä hetkellä. Ympäristöviranomaisilla on sellainen valta siinä asiassa, että he pystyvät pompottelemaan asiakasta juuri kuin he haluavat ja tekemään siitä niin pitkän prosessin, että kenenkään normaalin ihmisen hermo ei siinä kestä.

Salmisen mukaan on turha kuvitella, että suomalainen reserviläinen lopettaisi ampumaharrastusta sen takia, että ei ole paikkaa, missä käydä ampumassa.

– Ei varmaankaan ole poliisinkaan intressissä, että ammuskelisimme pellonkulmissa, metsänlaidoilla, soramontuissa ja muualla. Kyllä viranomaiset luultavasti haluavat, että ammumme edelleen turvallisesti ja ympäristöä säästäen siellä, missä kuuluu ampua, eli ampumaradoilla.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World