Tyttöjen kokema ahdistus ja yksinäisyys lisääntynyt pandemia-aikana selvästi poikia enemmän – "Pandemia on ollut pommi, joka on laukaissut jotain"

© Lehtikuva Tänä vuonna kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta on kokenut peräti 30 prosenttia tytöistä. LEHTIKUVA / Eija Kontio

Sanna Raita-aho

Etenkin tyttöjen ahdistus ja yksinäisyys ovat lisääntyneet korona-aikana, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta kouluterveyskyselystä.

Tänä vuonna kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta on kokenut peräti 30 prosenttia tytöistä. Määrä on selkeästi kasvussa verrattuna vuosiin 2013-2019, jolloin ahdistuneisuutta oli kokenut 13‒20 prosenttia vastanneista tytöistä.

Tyttöjen raportoimat ahdistuneisuusluvut ovat myös selkeästi suurempia kuin pojilla. Pojista noin kahdeksan prosenttia kertoi ahdistuneisuudesta.

Myös yksinäisyyden kokemus on yleistynyt erityisesti tytöillä. Noin joka neljäs kyselyyn vastannut tyttö tunsi itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Pojista yksinäisyyttä koki viime keväänä noin 10 prosenttia.

THL:n ylilääkäri, lasten- ja nuorten mielenterveyskysymyksiin perehtynyt Terhi Aalto-Setälä sanoo, että tyttöjen pahoinvoinnin lisääntyminen korona-aikana on ollut kansainvälinen ilmiö, joka on näkynyt Euroopasta Aasiaan. Kaikkia syitä tähän ei kuitenkaan vielä tiedetä.

– Siinä on varmaan sellaista, että tämän ikäisillä tytöillä masennuksen esiintyvyys nousee tuossa iässä, eli ihan hormonaalisia tekijöitä. Tytöt ovat samalla kehityksensä myötä herkkiä ihmissuhteissa tapahtuville katkoksille ja muutoksille, ja niitä nuorilla on riittänyt, kun ei ole voitu ylläpitää kaverisuhteita ja eristäytymistä on ollut paljon, Aalto-Setälä pohtii STT:lle.

Myös monia tärkeitä aikuisia on jäänyt puuttumaan nuorten elämästä, kun esimerkiksi kohtaamiset opettajien tai harrastuksien valmentajien kanssa ovat jääneet vähäisiksi. Myös sukulaisten tapaaminen on ollut rajatumpaa.

Kouluterveyskyselyjä on tehty vuodesta 1996 lähtien. Kyselyn tulokset perustuvat lähes 265 000 lapsen ja nuoren vastauksiin. Tuoreen kyselyn tiedonkeruu toteutettiin keväällä. Kysely tehtiin perusopetuksen 4., 5., 8. ja 9. luokan oppilaille sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoille.

Osalla tilanne parantunee itsestään, kun elämä palautuu normaaliksi

Aalto-Setälän mukaan lisäksi ilmassa on ollut monenlaisia huolenaiheita, kuten huolta omasta ja läheisten terveydestä. Myös vanhemmat ovat voineet olla ahdistuneita pandemian vuoksi.

– Tuon ikäiset tytöt ovat herkkiä havainnoimaan ympäristöään ja he ovat varmaan sitten imeneet siitä vaikutteita, Aalto-Setälä sanoo.

Hän arvioi, että monella nuorella tilanne normalisoituu itsestään, kun elämä palautuu normaaliksi ja rajoituksia puretaan. Todennäköisesti osan hyvinvointi on kohonnut jo viime kevääseen verrattuna, jolloin kysely tehtiin.

– Tämä tulos ei tarkoita, että esimerkiksi 30 prosenttia tytöistä jäisi pysyvästi ahdistuneiksi. Mutta kyllä pandemia varmaan jättää sellaisen porukan, joka tarvitsee ylimääräistä tukea. Heillä on voinut jo ennen tätä olla alttiutta ahdistukseen ja masennukseen, ja tämä (pandemia) on ollut sitten pommi, joka on tullut ja laukaissut jotain.

Tämä tulisi huomioida esimerkiksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa.

Aalto-Setälä huomauttaa, että pandemia-aika on syönyt myös koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon resursseja, kun henkilökuntaa on siirretty tekemään koronatestauksia ja muita pandemiaan liittyviä tehtäviä.

– Se on ikävää, sillä nyt tarve tuelle on ollut suurempi, hän sanoo.

Syytä on kuitenkin huomata, että kyselyn mukaan iso osa lapsista ja nuorista on myös tyytyväisiä elämäänsä. Esimerkiksi perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvistä lapsista yli 80 prosenttia oli tyytyväinen elämäänsä keväällä 2021.

Internet Explorer Channel Network
News Related

OTHER NEWS

Max Verstappen löi Lewis Hamiltonin huimassa trillerissä – Bottaksella vaikeaa, Räikkönen tyri pistesijan

© imago sport Austinissa, Yhdysvalloissa ajettiin sunnuntai-iltana F1-kauden 17. osakilpailu. SEURANTA: Näin Yhdysvaltain GP eteni – MTV Urheilu seurasi hetki hetkeltä  Paalupaikalta kisaan startannut Red Bullin Max Verstappen onnistui kuin onnistuikin ajamaan ... Read more »

Antivacunas intentan irrumpir en el estadio en apoyo de un jugador desconvocado

© Proporcionado por Agencia EFE Nueva York, 24 oct (EFE).- Un grupo de activistas antivacunas intentaron este domingo irrumpir en el Barclays Center de Nueva York, donde se juega el ... Read more »

Max Verstappen myönsi suoraan: "En ollut ihan varma"

© Toimittanut Sport Content Red Bullin Max Verstappen voitti sunnuntaina ajetun USA:n F1-kisan ja vankisti asemaansa MM-sarjan kärkipaikalla. Verstappen menetti kärkipaikkansa heti startissa, mutta otti sen kisan vanhetessa takaisin. Red ... Read more »

Lewis Hamilton: "Max teki todella hyvää työtä"

© Toimittanut Sport Content Max Verstappen voitti sunnuntaina ajetun Yhdysvaltain GP:n ja kasvatti MM-johtoaan. Mercedeksen Lewis Hamilton taisteli loppuun asti voitosta, mutta ei päässyt hollantilaisen ohi. – Onnittelut Maxille voitosta. ... Read more »

Max Verstappen ajoi USA:n F1-kisan voittoon ja löi Hamiltonin, Kimi Räikkösen kohtalo oli todella karu

© Toimittanut Sport Content Red Bullin Max Verstappen on voittanut Yhdysvaltain F1-kisan sunnuntaina Austinissa Teksasissa. Verstappen löi Mercedeksen Lewis Hamiltonin tiukassa taistossa. Lewis Hamilton sai kisaan hyvän lähdön ja ampaisi ... Read more »

Max Verstappen taisteli voittoon Yhdysvalloissa – Kimi Räikkönen putosi pisteiltä lopun virheen takia

© Tiedotekuva Paalupaikalta lähtenyt Red Bullin Max Verstappen ajoi Yhdysvaltain GP sunnuntai-iltana. Mercedeksen Lewis Hamilton joutui tyytymään toiseen sijaan. Palkintopallin täydensi Verstappenin tallikaveri Sergio Perez. Kakkosruudusta lähtenyt Hamilton nousi jo lähtökiihdytyksessä ... Read more »

'Árvore da Memória' plantada para evocar memória das vítimas da Covid-19

‘Árvore da Memória’ plantada para evocar memória das vítimas da Covid-19 Carvalho foi plantado por Marcelo Rebelo de Sousa com a ajuda da médica Isabel do Carmo. ‘Árvore da Memória’ ... Read more »

Argentina notifica 540 nuevos casos y tres muertes por la covid-19

© Proporcionado por Agencia EFE Buenos Aires, 24 oct (EFE).- Argentina reportó este domingo 540 nuevos casos de la covid-19, con lo cual el número total de positivos ascendió a ... Read more »

La pandemia de covid-19 terminará "cuando todo el mundo lo decida": jefe de la OMS

© Proporcionado por Milenio Tedros Adhanom Ghebreyesus, el director general de la Organización Mundial de la Salud (OMS) | AFP El director general de la Organización Mundial de la Salud ... Read more »

NHL:n superketju aiheutti San Jose Sharksille kauden ensimmäisen tappion

© Toimittanut Sport Content NHL:n parhaaksi ketjuksi mainostettu Boston Bruinsin ykkösketju Brad Marchand–Patrice Bergeron–David Pastrnak oli tuhoisassa vireeessä sunnuntaina, kun Boston kaatoi San Jose Sharksin maalein 4-3. Kolmikko vei Bostonin ... Read more »

DailyFaceoff: Calgary Flamesin supertähdelle luvassa jättimäinen sopimus – ”55 miljoonaa dollaria!”

© Tiedotekuva Calgary Flamesin taiturimainen tähtihyökkääjä Johnny Gaudreau pelaa parhaillaan viimeistä kautta kuusivuotisesta, 6,75 miljoonan dollarin vuosipalkan takaavasta sopimuksestaan. DailyFaceoff-sivusto ennakoi kanadalaisen seuraavan sopimuksen vuosipalkan nousevan vielä nykyisestään. – Gaudreau ... Read more »

Argentina notifica 540 nuevos casos y 3 muertes por la covid-19

© Proporcionado por Agencia EFE Buenos Aires, 24 oct (EFE).- Argentina reportó este domingo 540 nuevos casos de la covid-19, con lo cual el número total de positivos ascendió a ... Read more »

Covid-19: o grande abandono de cães comprados na pandemia

Um dia depois de receber a cachorrinha Maggie, de um ano idade, a equipe do abrigo Hope Rescue Center, no Reino Unido, encontrou um anúncio na internet em que os ... Read more »

F1-kisa menee todella jännäksi - nyt odotetaan Max Verstappenin ratkaisua

© Toimittanut Sport Content Formula ykkösten USA:n GP on parhaillaan käynnissä. Max Verstappen ja Lewis Hamilton käyvät kovaa taistelua voitosta. Kaksikko on vuorotellut johdossa, mutta Hamiltonin viimeisin varikkostoppi pudotti britin ... Read more »

Honduras comenzará el lunes a aplicar la tercera dosis contra la covid-19

© Proporcionado por Agencia EFE Tegucigalpa, 24 oct (EFE).- El presidente de Honduras, Juan Orlando Hernández, dijo este domingo que el lunes se comenzará a aplicar la tercera dosis de ... Read more »

Mercedes ja Red Bull eri taktiikoilla - Hamiltonille selvä viesti tiimiradiossa

© Toimittanut Sport Content Formula ykkösten USA:n GP on parhaillaan käynnissä. Mercedes ja Red Bull ovat liikkeellä todennäköisesti eri taktiikoilla. Red Bull otti hetki sitten Max Verstappenin jo toisen kerran ... Read more »

Lukas Hradeckyn Leverkusenille iso pettymys

© Toimittanut Sport Content Jalkapallon Saksan Bundesliiga jatkui sunnuntaina, kun ohjelmassa oli kolme ottelua. Bundesliigan kärkitaistossa mukana oleva Bayer Leverkusen koki pettymyksen, kun se vieraili FC Kölnin luona. Leverkusen oli ... Read more »

SHL:ssä loistaneen suomalaisnuorukaisen NHL-debyytti lähenee? ”Vakuuttavia otteita!”

© Tiedotekuva New York Islandersin farmiseura Brideport Islandersissa vakuuttavia otteita alkukaudella esittäneen Robin Salon NHL-debyytti saattaa olla enää vain ajan kysymys. 23-vuotias Islandersin kesän 2017 2. kierroksen varaus esitti viime ... Read more »

Pandemia de Covid-19 vai acabar "quando o mundo decidir acabar com ela", diz diretor da OMS

A pandemia de Covid-19 vai acabar “quando o mundo decidir acabar com ela”, disse neste domingo (24) o diretor-geral da Organização Mundial da Saúde (OMS), Tedros Ghebreyesus. O representante da ... Read more »

EEUU podría tener vacunas disponibles para niños entre 5 y 11 años en noviembre: experto

© Reuters/Dado Ruvic Foto de archivo ilustrativa de un vial con la etiqueta de la vacuna para el COVID-19 frente al logo de Pfizer Por Humeyra Pamuk WASHINGTON, 24 oct ... Read more »

Jürgen Kloppilta sympatiat virkaveljelle – ”Tämä ei tapahdu uudestaan pitkään aikaan”

© Tiedotekuva Liverpool nöyryytti Manchester Unitedia sunnuntaina Valioliigan huippukamppailussa, kun se haki vieraspisteet Old Traffordilta tylyillä lukemilla, ottelu päättyi lukemiin 0-5. LUE LISÄÄ TÄSTÄ! Liverpoolin manageri Jürgen Klopp oli luonnollisesti haltioissaan ... Read more »

Kimi Räikkösen temppu sai koko Alpine-tallin raivon partaalle – ”Se on sallittua vain Räikköselle?”

© Tiedotekuva Kimi Räikkönen sekä Fernando Alonso tarjosivat F1-faneille silmänruokaa USA:n GP:n avausmutkassa. Veteraanikuskit kisasivat kovaa toisiaan vastaan, jonka seurauksena Räikkönen ohitti Alonson pienen puskemisen jälkeen. Tämän jälkeen alkoi sirkus. Alonso alkoi vaatimaan ... Read more »

Thibaut Courtois'lta huojentavia lausuntoja – kehui myös vuolaasti Viniciusta

© Tiedotekuva Real Madridin leirissä juhlittiin sunnuntaina neljättä peräkkäistä El Clásicon voittoa (lue raportti ottelusta), mutta huolenaiheitakin syntyi. Vaihtoon otettujen Viniciuksen ja Feden Valverden loukkaantumisista oli pieniä viitteitä, ja monen Madrid-kannattajan sydän saattoi lyödä ... Read more »

Hay que fortalecer la esperanza en Honduras, dice representante de la ONU

© Proporcionado por Agencia EFE Tegucigalpa, 24 oct (EFE).- La coordinadora residente de las Naciones Unidas en Honduras, Alice Shackelford, dijo este domingo a Efe que es necesario fortalecer la ... Read more »

Konamin julkaisufarssi jatkuu jatkumistaan – Steamin kaikkien aikojen huonoimmat arvosanat saanut peli ei päivitykään

© Tilt Konamin julkaisufarssi jatkuu jatkumistaan – Steamin kaikkien aikojen huonoimmat arvosanat saanut peli ei päivitykään Tämä ei ollut yllätys. Konami julkaisi syyskuun lopulla demon eFootball-jalkapallopeliinsä. Ennen eFootball tunnettiin nimellä Pro Evolution Soccer, ... Read more »

Ed Sheeran sairastui koronaan – esiintyy karanteenin aikana etänä

© Alan New Ed Sheeran sairastui koronaan – esiintyy karanteenin aikana etänä Myös Serj Tankianilla on todettu korona. Tämä viikonloppu tuo mukanaan epäonnisia koronauutisia, sillä sekä Ed Sheeran että System ... Read more »

Nikki Sixx päivittää lavalta pudonneen Mötley Crüe -laulajan kuulumisia – sanoo kitaran pelastaneen toverinsa vakavammilta vammoilta

© Soundi.fi Nikki Sixx. Mötley Crüe -keulakuva Vince Neil putosi viime viikonloppuna Monsters on the Mountain -festivaaleilla Tenneseessä lavalta ja mursi rytäkässä kylkiluitaan. Miehen yhtyetoveri Nikki Sixxin mukaan tapaturma olisi voinut ... Read more »

Mestarien taisto - Kimi Räikkönen ja Fernando Alonso osuivat toisiinsa

© Toimittanut Sport Content Formula ykkösten USA:n GP on parhaillaan käynnissä. Max Verstappen on palannut kisan kärkeen. Verstappen kävi ensin varikolla, eikä Lewis Hamilton pystynyt vastaamaan tämän vauhtiin oman pysähdyksensä ... Read more »

Huuhkajien hyökkääjä maalinteossa Norjassa

© Tiedotekuva Robert Taylorin alkuminuuttien maali ei riittänyt johdattamaan Brannia voittoon Norjan liigassa. Maali oli Taylorille kauden viides. Taylor avasi ottelun maalihanat jo seitsemännellä minuutilla, mutta lopulta Brann joutui tyytymään ... Read more »

Barcelona-luotsilla vaikeuksia päästä pois stadionilta – auto piiritettiin

© Enric Fontcuberta Ronald Koemanin pääsy pois Barcelonan stadionilta vaikeutui, kun hänen autonsa piiritettiin. Barcelonan päävalmentaja Ronald Koemanilla oli vaikeuksia poistua Camp Nou -stadionilta tappiollisen El Clasicon jälkeen. Barcelona koki ... Read more »

F1-tallien uhkakuva kävi toteen – Valtteri Bottasta pidätelleen F1-kuskin auto hajosi yllättäen

© Tiedotekuva Austinin COTA-rata vaati ensimmäisen uhrinsa reilun 15 kierroksen jälkeen. Paljon kritisoitu kuoppainen radan pinta päätti Alpha Taurin Pierre Gaslyn kilpailun. Samanlainen tapaus nähtiin Sebastian Vettelin kohdalla vuonna 2019. Ranskalainen raportoi jousitusongelman radan ... Read more »

Mundo tem "todas as ferramentas" para acabar com a pandemia

A pandemia da covid-19 terminará “quando o mundo decidir acabar com ela”, afirmou hoje o diretor-geral da Organização Mundial da Saúde (OMS), alegando que estão disponíveis “todas as ferramentas” para ... Read more »

Potkut! – Barcelonassa ja Bayern Münchenissa pelannut hollantilainen kortistoon

© Tiedotekuva Tunteita jo peliuransa aikana kovilla otteillaan herättänyt Mark van Bommel on saanut potkut Bundesliiga-joukkue Wolfsburgin peräsimestä. Muun muassa Barcelonaa ja Bayern Münchenia komealla pelaajaurallaan edustanut van Bommel ehti ... Read more »

Ei tule mitään - Valtteri Bottaksella todella vaikeaa

© Toimittanut Sport Content Mercedeksen Valtteri Bottas lähti yhdeksännestä ruudusta USA:n F1-kisaan, eikä ole vakuuttanut kisan alussa. Bottaksen vauhti on ollut täysin hukassa ja Pierre Gaslykin painoi jo suomalaisesta ohi. ... Read more »

Lewis Hamilton lähdössä kärkeen! Verstappen ajautui leveäksi ykkösmutkassa

© Tiedotekuva Mercedeksen Lewis Hamilton puristi itsensä Yhdysvaltain GP:n startissa paalulta lähteneen Red Bullin Max Verstappenin ohi. Verstappen puolusti aggressiivisesti Hamiltonia vastaan, mutta ajautui itse ulos radalta ykkösmutkassa. Kolmosruudusta lähtenyt Sergio Perez olisi myös ... Read more »

Ole Gunnar Solksjär apeana - "Tämä oli synkin päiväni"

© Toimittanut Sport Content Manchester United koki karmean nöyryytyksen sunnuntaina North-West derbyssä, kun Liverpool haki 5-0-voiton Old Traffordilta. Unelmien teatteri ole ManU:lle painajaismainen sunnuntaina ja tuhannet katsojat lähtivät kotiin jo ... Read more »

Ampumahiihtäjä Dorothea Wierer julkaisi säteilevän kuvan – suomalainen hiihtoässäkin ihaili avoimesti

© Getty Images Ampumahiihdon maailmancup-kausi pääsee käyntiin marraskuun lopussa. Kahdesti maailmancupin kokonaiskisan voittanut Dorothea Wierer lähtee petraamaan vaikean kautensa jälkeen. Naisella on kuitenkin ollut vielä lokakuussa aihetta myös juhliin. Hän ... Read more »

Maratona de Wuhan é adiada por causa da Covid-19

A Maratona de Wuhan, que deveria ocorrer hoje (24), foi adiada sem aviso prévio por causa do aumento nos casos de infecção da Covid-19 em várias cidades da China. O ... Read more »

Ed Sheeran testa positivo para covid-19 antes de lançar novo álbum

Quer se manter informado, ter acesso a mais de 60 colunistas e reportagens exclusivas?Assine o Estadão aqui! O astro britânico do pop Ed Sheeran anunciou neste domingo, 24, que testou ... Read more »

Lewis Hamilton otti maagisen lähdön F1-kisaan, Verstappen painettiin ulos radalta

© Toimittanut Sport Content Formula ykkösten Yhdysvaltain GP Austinissa on alkanut. Heti avauskierros tarjosi huimia ohituksia. Toisesta ruudusta lähtenyt Mercedeksen Lewis Hamilton otti suorastaan maagisen startin ja painoi paalumies Red ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic