Trilleri päättyi rajuun karjahdukseen! – snookertähti toiselle kierrokselle MM-kisoissa
Robert Milkins selvitti ensimmäisen kierroksen haasteen.
Snookerin MM-kisoissa Englannin Sheffieldissä on saatu neljäs pelipäivä päätökseen. Neljäntenä pelipäivänä yhteensä kaksi pelaajaa selvittivät tiensä toiselle kierrokselle. Näistä myöhäisin voittaja oli Englannin sijoitettu Robert Milkins, joka käänsi ottelunsa hurjan taistelun jälkeen edukseen.
Englannin Sheffieldin kaupungissa, Crucible teatterissa pelattavissa snookerin MM-kisoissa on neljäs pelipäivä pakettiin. Ensimmäistä kierrosta pelataan aina torstaille saakka jolloin käynnistyvät myös toisen kierroksen ensimmäiset ottelut.
Ensimmäiseltä kierrokselta on tällä hetkellä selvittänyt tiensä toiselle kierrokselle yhteensä kymmenen pelaajaa ja kuusi pitäisi vielä löytää. Tiistai-iltana loppuun pelatussa ottelussa Robert Milkins selvitti tiensä kymmenentenä pelaajana toiselle kierrokselle. Milkins kaatoi katkaisuerään venyneessä taistelussa Kiinan 24-vuotiaan Pang Junxun 10-9 -lukemin.
Milkinsin ja Junxun välinen ottelu oli snookeriltaan todella heikkotasoinen ottelu, sillä kamppailun 19 erässä nähtiin yhteensä kuusi vähintään 50 pisteen lyöntisarjaa. Näistä neljä meni Milkinsin nimiin. Kaksi Junxun tekemää vähintään 50 pisteen sarjaa syntyivät maanantaina pelattuun ensimmäiseen sessioon.
Toiseen sessioon tultaessa kiinalainen oli ottelussa 5-4 -johdossa. Erät 10 ja 11 menivät englantilaisen nimiin ja tätä seurasi kiinalaisen voittamat erät ennen ottelun viimeistä taukoa. Ottelun viisi seuraavaa erää menivät vuorotahtiin pelaajille. 18. erässä Milkins löi ottelun kolmanneksi parhaan lyöntisarjan 75 pistettä, mutta satanen jäi tekemättä, kun englantilainen löi helpon punaisen keskipussista ohi.
Katkaisuerässä Junxu sai ensimmäisen mahdollisuuden, mutta ei onnistunut rankaisemaan. Lopulta vaiherikkaan erän vei nimiinsä Milkins 65-31 -lukemin. Ottelun ratkaisseen pussituksen jälkeen Milkins tuuletti rajusti karjuen voittoaan nihkeän esityksen jälkeen.
Milkins kohtaa toisella kierroksella hallitsevan maailmanmestarin, Belgian Luca Brecelin kaataneen Englannin David Gilbertin. Ottelu käynnistyy torstaina ensimmäisen jakson osalta ja pelataan perjantaina loppuun.
Artikkeli Trilleri päättyi rajuun karjahdukseen! – snookertähti toiselle kierrokselle MM-kisoissa julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.