Timo Vornanen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä – Valiokuntapaikkojen kohtalo ”jää nähtäväksi”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätyi odotettuun päätökseen.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on erottanut kansanedustaja Timo Vornasen ryhmän jäsenyydestä.
Poliisi epäilee perussuomalaisten kansanedustaja Vornasta vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.
Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi ja hän istuu ensimmäistä kauttaan eduskunnassa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoi, että ryhmän päätös oli yksimielinen. Vornanen oli etäyhteydellä mukana ryhmäkokouksessa.
”Ryhmä päätti yksimielisesti erottaa edustaja Vornasen ryhmästä luottamuspulan takia. Tämä viikko sitten tapahtunut välikohtaus on järkyttänyt ryhmäämme, Vornasen käytöstä ei voi näiden tietojen valossa puolustaa tai pitää hyväksyttävänä ja tapauksen yksityiskohdat käsitellään aikanaan poliisitutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana”, Mäkelä sanoi tiedotustilaisuuden alussa.
Puheenjohtaja Riikka Purran mukaan Vornasen puoluejäsenyys on erillinen asia, ja sitä käsitellään aikanaan puoluehallituksen kokouksessa. Purran mukaan puoluehallituksen kokousaikataulut eivät ole julkisia.
”Omasta puolestani voin sanoa sen, että mikäli perussuomalaisten kansanedustaja kulkee päihtyneenä aseen kanssa ravintolassa ja ampuu sillä, siinä on riittävästi luottamuspulaa”, Purra kommentoi.
Mäkelän mukaan eduskuntaryhmä on saanut Vornaselta selvityksen tapahtumista, mutta hän ei avannut tarkemmin, mitä Vornanen on kollegoilleen kertonut. Mäkelä tai Purra eivät myöskään kommentoineet sitä, onko heille selvinnyt, liikkuiko Vornanen eduskunnassa ase mukanaan.
Vornanen on itse kommentoinut Facebookissa, että kivenheittäjät ja tuomarit ovat aikaisessa vaiheessa liikkeellä. Hän on kritisoinut perussuomalaista sisäministeriä Mari Rantasta eikä sosiaalisen median päivityksissään ole ilmaissut katumusta teoistaan. Mäkelä ei kommentoinut sitä, osoittiko Vornanen katumusta ollessaan etäyhteydellä läsnä ryhmäkokouksessa.
”Vornasella on sananvapaus ja hän voi kirjoittaa Facebookissa sellaisia kommentteja kuin parhaaksi katsoo”, Mäkelä kommentoi Vornasen sosiaalisen median kirjoitteluja.
Mäkelän mukaan Vornasen valiokuntapaikkojen kohtalo ”jää nähtäväksi”. Vornanen on jäsenenä tiedusteluvalvontavaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa.
”Valiokuntapaikat kuuluvat eduskuntaryhmälle ja sääntöjen mukaan edustaja, joka eroaa tai tulee erotetuksi ryhmästä, on niistä velvollinen luopumaan”, Mäkelä sanoi.
Vornanen on tällä hetkellä kahden viikon sairauslomalla. Häntä ei ole erotettu kansanedustajan toimesta, koska se voidaan tehdä vasta sen jälkeen, jos hänet tuomitaan vankeusrangaistukseen. Hän ei ole myöskään ilmoittanut eroavansa eduskunnasta. Mäkelän mukaan se, mitä Vornanen tekee sairauslomansa jälkeen, ei ole enää perussuomalaisten eduskuntaryhmän asia.
”Tämä on poikkeuksellinen yksittäinen tapaus, joka jää varmasti suomalaiseen poliittiseen historiaan”, Mäkelä sanoi.
Purran mukaan Vornasen aiheuttama vahinko puolueelle selviää ajan kanssa.
”Sen arvioivat varmasti media omissa analyyseissään ja lopulta äänestäjät. Jokainen ymmärtää, että kyseessä on yksittäinen kansanedustaja, jota epäillään erittäin vakavasta teosta”, Purra sanoi.
Purran mukaan Vornasen ampumistapauksesta keskusteltiin pääministeri Petteri Orpon (kok) kanssa viime viikolla perjantaiaamuna ja eri tasoilla myös muiden hallitusryhmien kanssa. Purra kertoi saaneensa tiedon asiasta perjantaiaamuna viime viikolla.
Torstaina asiaa käsiteltiin hallitusnelikossa, johon kuuluvat Orpon ja Purran lisäksi RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson sekä maa- ja metsätalousministeri, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah.
”Myös hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien kesken on käyty tästä asiasta keskustelua ”, Mäkelä täydensi.