Tilastot tukevat Valtteri Bottaksen menestysmahdollisuuksia Kiinassa
Tilastot tukevat Valtteri Bottaksen menestysmahdollisuuksia Kiinassa
Kiinan GP palaa F1-kisakalenteriin viiden vuoden tauon jälkeen. Valtteri Bottaksella on Shanghain kilpailusta hyviä muistoja.
Shanghain GP on F1-kalenterissa ensimmäistä kertaa sitten koronapandemian alun. Edellisen kerran kaupungissa kisailtiin vuonna 2019.
Tuolloin Valtteri Bottas kiidätti Mercedeksensä paalupaikalle. Lähdössä Lewis Hamilton pääsi kuittaamaan suomalaisen ohi ja kaksikko ajeli peräkkäin ruutulipulle.
Vuotta aiemmin Sebastian Vettel ajoi paalupaikalle perässään Kimi Räikkönen ja Bottas. Itse kilpailussa Daniel Ricciardo nousi korkeimmalle pallille ja Bottas sijoittui toiseksi ennen Räikköstä.
Kokonaisuudessaan Kiinan osakilpailu on ollut Bottakselle hyvä, sillä hän on uransa aikana jäänyt siellä pisteittä debyyttikaudellaan 2013. Bottas on Sauberillaan vielä tämän kauden osalta pisteittä, mutta rata on sopinut hänelle hyvin vuosien saatossa, joten odotukset kisaviikonloppua kohtaan ovat suomalaisittain korkealla.