Työmarkkinatilanne kärjistyy – asiantuntijat peräänkuuluttavat malttia ja rakentavampaa otetta

työmarkkinatilanne kärjistyy – asiantuntijat peräänkuuluttavat malttia ja rakentavampaa otetta

Työministeri Arto Satonen (kok.) on toistanut, että työrauhalainsäädäntö on pahasti vanhentunut. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Nina Törnudd

Työmarkkinoiden kärjistyneestä tilanteesta ei näytä olevan nopeaa ulospääsyä tarjolla. Varoituksia 1.-2. helmikuuta järjestettävistä poliittisista lakoista on sadellut yhä useammalta liitolta ja alalta. Maanantaina aikeistaan kertovat akavalaiset liitot.

Samalla hallituksen riveistä ammattiyhdistysliikettä nimitellään muun muassa mafiaksi.

Työministeri Arto Satonen (kok.) on toistanut, että työrauhalainsäädäntö on pahasti vanhentunut ja torjunut Helsingin Sanomien haastattelussa vaatimukset uusista neuvotteluista palkansaajajärjestöjen kanssa. Sunnuntaina julkaistussa mielipidekirjoituksessa Satonen tosin pyrki liennyttämään tunnelmia vakuuttaen, että hallituksen tavoittelema vientivetoinen työmarkkinamalli ei tuomitse naisvaltaisia ja julkisen sektorin aloja “ikuiseen palkkakuoppaan”.

Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren vastasi Satoselle viestipalvelu X:ssä todeten, etteivät perustelut pidä.

– Kun työnantajat voivat laskea sen varaan, että työriitakaan ei johda vientialoja suurempaan korotukseen, insentiivi neuvotteluihin katoaa, Löfgren summasi.

Elinkeinoelämän järjestöt ovat pysyneet tiukalla linjalla ja julkaisivat lauantaina yhteisen kannanoton, jossa EK, Suomen Yrittäjät, Perheyritysten liitto ja Keskuskauppakamari puolustivat hallituksen suunnitelmia, tuomitsivat lakkojen vahingoittavan Suomea ja yrityksiä ja muistuttivat, että lakkoihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Työmarkkinoita tarkkailevien keskuudessa on jo syntynyt huolta, että nykyinen suunta johtaa lopulta täydelliseen nokkakolariin hallituksen ja ay-liikkeen välillä. Arvio on, että hallitus on tehnyt EK:n ja Suomen Yrittäjien mallin mukaan käsikirjoittamistaan suunnitelmista arvovaltakysymyksen ja ay-liike panee koneistonsa liikkeelle, minkä jälkeen taistojen tiellä jatketaan päätyyn asti.

Pahimmillaan vauriot Suomen talouskasvun edellytyksille voivat olla mittavat, jos työmarkkinatilannetta ei saada rauhoitettua. Pelkona on, että seuraus voi olla jopa työehtosopimusjärjestelmän mureneminen sen uudistamisen sijasta.

“Hämmentävää jääräpäisyyttä”

Tampereen yliopiston yhteiskuntapolitiikan dosentti Satu Ojala ei myöskään pidä hallituksen linjaa oikeana vaan peräänkuuluttaa rakentavampaa suhtautumista ay-liikkeeseen.

– Tämä jääräpäisyys, jolla hallitus tässä sivuuttaa työmarkkinaosapuolista palkansaajapuolta, on kyllä hämmentävää, Ojala sanoo STT:lle.

Ojalan mielestä hallitus on väärillä jäljillä, kun se yrittää muokata työmarkkinamallia uusiksi neuvottelun sijasta työlainsäädännön keinoin. Se vain pahentaa jäykkyyksiä työmarkkinoilla, Ojala varoittaa.

– Nämä keinot, mitä nyt ehdotetaan, ovat jäykistäviä, varsinkin tämä yritys työlainsäädännöllä rajoittaa valtakunnansovittelijan neuvottelumahdollisuuksia.

Luvatut työllisyysvaikutukset ovat taas vaarassa jäädä lupauksiksi.

– Ei näillä kaikilla toimilla ole mitään työllisyysvaikutuksia. Työllisyysvaikutusarviot ovat erittäin vähäisellä ja hataralla pohjalla.

Ojalan mielestä leimaava kielenkäyttö on vakava ongelma työmarkkinakeskustelussa.

– Ay-liike ei ole jäykkä, jäykistävä rakenne. Se on asiantuntijaorganisaatio, joka on olemassa, koska meillä on työmarkkinainstituutioiden malli, jossa työnantajat, valtio ja työntekijät ovat edustuksellisesti, tasapuolisesti omia osapuoliaan, Ojala sanoo.

Ojalan mielestä työmarkkinoiden uudistaminen vaatisi kahden vaalikauden mittaista, tutkimustiedolle nojaavaa parlamentaarista komiteaa sosiaaliturvakomitean tapaan.

– Ei millään institutionaalisilla muutoksilla voi olla tulipalokiire, ja selvityksessä voitaisiin myös tunnistaa ja säilyttää nykyisen työmarkkinamallin toimivat osat. Se kun on mainettaan toimivampi. Hallituksen kannattaisi nyt perääntyä, sillä toimenpidekokonaisuus ei ole perusteltu edes kansantalouden tai työllisyyden kannalta.

Huollettavaa ja korjattavaa

Aiemmin EK:n johtotehtävissä työskennellyt sovittelija Jukka Ahtela on pohtinut tulevaisuutta työmarkkinakeskusjärjestö Akavan ajatuspaja Akava Worksin tilaamassa selvityksessä. Siinä hän esittää näkemyksensä siitä, miten Suomen työmarkkina- ja työehtosopimusjärjestelmää pitäisi tulevaisuudessa kehittää, kun nykyinen kriisi jää taakse. Vertailukohtina ovat keskeisten kilpailijamaiden eli Ruotsin ja Saksan mallit.

– Kun on pöly on vähän laskeutunut, pitää ruveta ihan oikeasti miettimään, että mihin suuntaan Suomen työmarkkinajärjestelmä kehitetään, että haluammeko me olla pohjoismainen maa vai liu’utaanko johonkin muuhun, Ahtela sanoo STT:lle.

– Minun keskeinen ajatukseni siinä oli se, että jos ja kun uskoisin, että me kuitenkin haluamme pitää kiinni tästä työehtosopimusjärjestelmästä niin nyt on korkea aika ruveta sitä ihan oikeasti huoltamaan, ylläpitämään ja korjaamaan.

Nyt meneillään olevaan suureen työmarkkinavääntöön hän ei sovittelijan tehtävässään ota kantaa.

– Se iso asia, mitä minä siinä korostan monessa yhteydessä, on se, että työehtosopimuksien pitää olla jatkossa sellaisia, että ne ovat hyödyllisiä molemmille osapuolille, Ahtela sanoo.

Hyvänä esimerkkinä tästä hän mainitsee Ruotsin, jonka järjestelmän eri elementtejä on ahkerasti väläytelty myös Suomen keskustelussa. Ruotsissa osapuolet ottavat omistajuuden työehtosopimusjärjestelmästä ja kantavat siitä vastuun, Ahtela toteaa.

– Minä en pidä yhtään mahdottomana, että Suomessakin opittaisiin, Ahtela sanoo.

Selvityksessä Ahtela arvioi, että Suomella on edessään kaksi vaihtoehtoista tietä. Työehtosopimuksiin perustuva pohjoismainen malli, jossa valtiovalta tukee työehtosopimustoimintaa, mutta ei puutu osapuolten autonomian piiriin kuuluviin asioihin.

Toinen vaihtoehto merkitsee erkanemista pohjoismaisesta mallista, jonka seurauksena työelämän kehittäminen siirtyy entistä enemmän poliittisen päätöksenteon varaan. Ristiriidat työpaikoilla kärjistyvät, ja Suomi siirtyy työmarkkinamallissaan samaan suuntaan kuin monet uudemmat EU-maat.

Hyvään lopputulokseen pääseminen vaatisi Ahtelan mukaan työmarkkinaosapuolilta ryhtiliikettä.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World