Trumpille paha takaisku: Rahat eivät riitä, todettiin taas vaalikelvottomaksi

Donald Trump tarjosi 100 miljoonan dollarin velkakirjaa siihen asti, että hänen valituksensa lähes puolen miljardin korvauksista käsiteltäisiin.

Entinen presidentti Donald Trump tarjosi sadan miljoonan euron velkakirjaa New Yorkin valitustuomioistuimelle siihen saakka, että hänen valituksensa noin 450 miljoonan euron rangaistusmaksu oli käsitelty.

Donald Trump sai huikean rangaistusmaksun, kun newyorkilainen tuomari totesi hänet syylliseksi petokseen. Trumpin katsottiin liioitelleen omaisuuttaan kahdella miljardilla dollarilla saadakseen lainaa edullisemmin ehdoin.

Samalla Trump ja hänen aikuiset poikansa tuomittiin määräaikaiseen liiketoimintakieltoon New Yorkin osavaltiossa. Trumpilta kiellettiin myös lainan saaminen newyorkilaisilta pankeilta.

Armonaikaa kuun loppuun

Trumpin mukaan hänen on myytävä kiinteistöjään ellei helpotusta anneta. New York Times -sanomalehden mukaan valitustuomioistuimen tuomari perui Trumpin pyynnön, mutta Trump saa uuden yrityksen ensi kuussa kun viisi valitustuomioistuimen tuomaria kuulee häntä.

Sen sijaan tuomari hyväksyi Trumpin pyynnön, että liiketoimintakielto olisi tauolla, jotta mahdollisen laina saaminen helpottuisi.

Tilanne on Trumpille huono, sillä New Yorkin yleisen syyttäjän toimisto voi alkaa periä rahoja periaatteessa milloin vain, mutta New York Timesin mukaan armonaikaa oletetaan olevan maaliskuun 25. päivään asti.

Jos tilanne menee perintään asti, voi yleinen syyttäjä voi tyhjentää Trumpin tilit ja ottaa hänen rakennuksensa haltuun.

Trump pyysi myös, että hänelle langetettua liiketoimintakieltoa ei laitettaisi voimaan, sillä se vaikeuttaa hänen mahdollisuuksiaan saada rahoitusta rangaistusmaksua varten.

Jälleen vaalikelvoton

Trump sai lisää huonoja uutisia Illinoisin osavaltiosta, kun paikallinen piirikunnan tuomari katsoi ex-presidentin vaalikelvottomaksi osavaltiossa.

Illinoisista tuli siis Coloradon ja Mainen ohella kolmas osavaltio, joka katsoi ettei Trump voi asettua ehdolle presidentinvaaleihin. Syyksi on katsottu Trumpin rooli tammikuussa 2021 tapahtuneessa hyökkäyksessä kongressitaloon.

Päätöksen tehnyt tuomari laittoi tuomion täytäntöönpanon tauolle perjantaihin asti, kertoo The Washington Post. Trumpilla on perjantaihin asti aikaa hakea muutosta päätökseen valitustuomioistuimesta. Täytäntöönpanokielto jatkuu valitusprosessin ajan.

On kuitenkin epätodennäköistä, että Trump ei pääsisi osallistumaan marraskuun presidentinvaaleihin normaalisti.

Trumpin vaalikelpoisuutta käsitellään paraikaa liittovaltion korkeimmassa oikeudessa. Helmikuun alussa pidetyissä kuulemisissa konservatiivi- ja liberaalituomarit näyttivät Politico-lehden mukaan kallistuvan sille kannalle, että yksittäiset osavaltiot eivät omin päin voi tehdä tämänkaltaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat koko liittovaltion vaaleihin.

Oikeudenkäynnit ehkä vaalien jälkeen

Keskiviikkona Trump sai myös hyväksi tulkittavia uutisia liittovaltion korkeimmasta oikeudesta.

Korkein oikeus päätti ottaa käsittelyyn kysymyksen siitä, voiko Yhdysvaltojen presidenttiä syyttää rikoksesta liittovaltion vaalihäirintää koskevassa tapauksessa. Trump väittää, että presidentille annettu syytesuoja suojelee häntä syytteiltä virkakauden jälkeenkin.

Liittovaltion valitustuomioistuin oli aiemmin katsonut, että tässä nimenomaisessa tapauksessa Trumpia voi syyttää. Nyt kuitenkin korkein oikeus ratkaisee asian. Käsittely alkaa huhtikuussa, ja asiassa annetaan päätös kesä–heinäkuun taitteessa päättyvällä istuntokaudella.

Aikataulu tarkoittaa sitä, että Trumpin ensimmäinen liittovaltion rikossyyte saattaa nopeimmillaan mennä oikeuden käsittelyyn vain kuukautta ennen vaaleja syys–lokakuussa. On kuitenkin mahdollista, että rikosoikeudenkäynti siirtyy marraskuun vaalien yli.

Trumpin näkökulmasta olisi hyvä asia, jos rikosoikeudenkäynti alkaisi vasta vaalien jälkeen.

Trumpia vastaan on nostettu myös kolme muuta rikossyytettä. New Yorkissa käsiteltävä kirjanpitorikostapauksen oikeudenkäynti alkaa maaliskuun lopussa.

Floridassa käsiteltävä salaisten asiakirjojen rikosoikeudenkäynti on aikataulutettu toukokuulle, mutta asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että se siirtyy. Georgian vaalihäirintätapauksessa varsinaista oikeudenkäyntipäivämäärää ei vielä ole annettu.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World