Takatalvi toi eniten lunta itään, etelässä sade on jo heikkoa hitustelua
Keuruun keskusta peittyi lauantaina lumeen. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Simu Perälä
Perjantaina Suomeen saapuneet lumisateet ovat tähän mennessä tuoneet eniten lunta maan itäosiin, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon ja Etelä-Savoon lunta on kertynyt noin 10-13 senttiä. Suurin lumensyvyys mitattiin kuitenkin Etelä-Karjalan puolella.
– Parikkalan Koitsanlahden mittausasemalla lumensyvyys on 16 senttiä, mutta luultavasti osin on kyse tuulen aiheuttamasta lumensiirtymästä eli ihan noin paljoa ei ole satanut, päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen sanoo.
Uudellemaalle takatalvi on tähän mennessä tuonut pari senttiä lunta. Ajokeli on suuressa osassa maata huono ja maan itäosissa erittäin huono lumisateiden vuoksi.
Fintrafficin tieliikennekeskus varoitti perjantai-iltana, ettei kesärenkailla kannata lähivuorokauden aikana lähteä liikenteeseen maan etelä- ja keskiosissa. Lumisateiden joukossa on myös jäätäviä sateita, jotka tekevät tienpinnoista erittäin liukkaita.
“Heikkoa hitustelua”
Lumisateet jatkuvat lauantaina, mutta heikkenevät hiljalleen.
– Etelässä alkaa helpottaa puolenpäivän tai iltapäivän aikana, lumisade on nyt jo heikkoa hitustelua, Tuovinen sanoo.
Eniten lunta on lauantaina luvassa Kainuuseen, Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan sekä Pohjois-Pohjanmaalle. Myös näillä alueilla lumisateet heikkenevät vähitellen, mutta päivän aikana lunta ehtii kertyä viitisen senttiä lisää.
Lämpötilat ovat lähes koko maassa pakkasen puolella. Etelärannikolla eli Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa lämpötilat ovat nollan tienoilla.
Helsingissä paljon pieniä onnettomuuksia
Hankalat sääolosuhteet ovat tarkoittaneet myös pelastuslaitoksille tavallista enemmän töitä.
Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle lauantaina aamupäivällä, että alueella on tapahtunut yön ja aamun aikana yhteensä viisi pientä tieliikenneonnettomuutta. Suurempia vahinkoja ei kuitenkaan ole liikenteessä sattunut.
Helsingin pelastuslaitoksella pienten liikenneonnettomuuksien aiheuttamia tehtäviä oli perjantai-illan ja yön aikana yhteensä toistakymmentä. Pelastuslaitos varoitti perjantai-illalla, että erityisesti Kehä I:n ja Kehä III:n tien pinnat ovat todella liukkaita.
– Kun teillä on kuivaa pakkaslunta ja siinä ajetaan, niin tien pinta etenkin risteysalueilla ja vilkkaammilla alueilla kiillottuu todella liukkaaksi, pelastuslaitokselta kerrottiin lauantaina.
Paljon kevättä jäljessä
Sunnuntaina lämpötilat kohoavat paikoin myös maan itäosissa plussan puolelle, mutta ihan heti lumet eivät sula pois. Kaiken lumen sulamiseen pois kuluu Tuovisen mukaan muutamia päiviä, sillä öisin on vielä pakkasia.
– Ensi viikolla on kuitenkin taas riski sille, että ajoittain sataa lunta. Etelässäkään ei voida vielä sanoa, että tässä olivat viimeiset lumisateet, hän sanoo.
Esimerkiksi tiistaina on mahdollista, että lunta tulee paikoitellen etelää myöten. Loppuviikkoa kohden lämpötilojen ennustetaan kuitenkin hieman kohoavan.
Lämpötilojen puolesta Suomessa ollaan tällä hetkellä paljon kevättä jäljessä.
– Tähän aikaan vuodesta päivän ylimpien lämpötilojen pitäisi olla lähempänä 10 astetta, kun nyt ollaan noin nollassa, Tuovinen sanoo.