Suomen heikko asuntomyynti painoi YIT:n tulosta yhä tappiollisemmaksi
YIT:n mukaan Suomessa asuntokauppa jatkui alhaisena ensimmäisellä vuosineljänneksellä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Tuomas Savonen
Rakennusyhtiö YIT:n oikaistu liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 14 miljoonaa euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin tappiota kertyi kolme miljoonaa euroa.
Yhtiön liikevaihto laski samaan aikaan 412 miljoonaan euroon viime vuoden alun 455 miljoonasta eurosta.
YIT:n oikaistun liikevoiton heikentyminen johtui pääosin helsinkiläisen Tripla-kauppakeskuksen käyvän arvon laskusta, mikä puolestaan johtui tuottovaatimuksen noususta. Tuottovaatimuksen nousun negatiivinen vaikutus oikaistuun liikevoittoon oli 12 miljoonaa euroa.
YIT:n asuntotuotannon oikaistu liikevoitto laski neljä miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun se vuotta aiemmin oli saman verran plussalla. Suomen alhaisen kuluttajamyynnin lisäksi asuntotuotannon tulosta heikensi asuntojen vähäisempi valmistuminen Baltiassa ja itäisessä Keski-Euroopassa.
Toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaan mukaan YIT:n muissa toimintamaissa tunnelma on myönteisempi kuin Suomessa. Hänen mukaansa yli 70 prosenttia YIT:n rakentamista asunnoista valmistuu tänä vuonna Suomen ulkopuolella.
– Vuosi 2024 alkoi myönteisissä merkeissä asuntomyynnin jatkuessa vahvana itäisessä Keski-Euroopassa ja markkinoiden Baltian maissa piristyessä selvästi. Kaiken kaikkiaan kuluttaja-asuntomyyntimme kasvoi 59 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, Vuorenmaa sanoo YIT:n osavuosikatsaustiedotteessa.
Vuorenmaan mukaan Suomen asuntomarkkinoiden korkoherkkyys on hidastanut markkinoiden elpymistä.
– Odotukset euroalueen korkojen laskusta ovat lieventyneet viime vuoden lopusta, ja korkonäkymiin liittyy edelleen huomattavaa epävarmuutta. Tämä johti odotetusti asuntokaupan jatkumiseen alhaisena Suomessa ensimmäisellä vuosineljänneksellä, Vuorenmaa sanoo.
Myymättömien asuntojen määrä kasvoi
YIT:n uudet asuntoaloitukset kuluttajille nousivat 478 asuntoon, kun vastaava luku oli viime vuoden tammi-maaliskuussa 29. YIT ei aloittanut tammi-maaliskuussa yhdenkään asunnon rakentamista Suomessa vaan kaikki asuntoaloitukset tapahtuivat Baltiassa ja itäisessä Keski-Euroopassa.
YIT:n valmiiden myymättömien asuntojen määrä nousi 1 359 asuntoon, kun viime vuoden lopussa vastaava luku oli 1 267 asuntoa.
Tappiollisesta alkuvuodesta huolimatta YIT odottaa konsernin jatkuvien liiketoimintojen oikaistun liikevoiton olevan tänä vuonna 20-60 miljoonaa euroa voitollinen.
Yhtiössä odotetaan, että asuntomarkkinoiden elpyminen Baltiassa ja itäisessä Keski-Euroopassa jatkuu. Suomessa asuntomarkkinan odotetaan pysyvän heikkona toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä.