Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus 1995 täytti tänään 29 vuotta
Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus 1995 täytti tänään 29 vuotta
MM95 eli Suomen ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus täytti tänään 7. toukokuuta päivälleen 29 vuotta.
Suomi voitti vuoden 1995 MM-kisoissa maailmanmestaruuden. Kyseessä oli ensimmäinen joukkuelajien kulta Suomelle koskaan.
MM-finaalissa Suomi kohtasi Ruotsin Tukholman Globenissa 4-1-lukemin. Ville Peltonen nousi hattutempullaan kansallissankarin asemaan ja Suomen neljännen maalin viimeisteli puolustaja Timo Jutila.
MM-kisat alkoivat tuohon aikaa paljon nykyistä aiemmin. Vuoden 1995 MM-kisat alkoivat jo 23. huhtikuuta.
Suomi hävisi vielä avausottelussa Tshekille maalein 0-3, mutta sitten Leijonien peli alkoi kulkea. Ruotsi kaatui 6-3, Norja maalein 5-2, Itävalta maalein 7-2 ja USA:n kanssa Suomi pelasi 4-4-tasapelin.
Puolivälierissä Suomi voitti Juhani Tammisen valmentaman Ranskan 5-0 ja välierässä Tshekin 3-0. Tuolta ajalta on peräisin myös Tammisen lempinimi “Aurinkokuningas”.
MM-95-kultaleijonien urat menivät kisojen jälkeen moneen suuntaan. Muun muassa Saku Koivu, Jere Lehtinen sekä Janne Niinimaa tekivät pitkät urat NHL:ssä. MM-kultajoukkueesta tuli myös monta valmentajaa. Ville Peltonen valmentaa nykyään HIFK:ta, Antti Törmänen on tehnyt uraa sekä Suomessa että ulkomailla ja Raimo Summanen toimi muun muassa myös Leijonien valmentajana.
Jääkiekon vuoden 1995 maailmanmestaruudella lienee ollut myös suuri yhteiskunnallinen vaikutus. Suomi kärvisteli 1990-luvulla pahan laman kourissa, mutta MM-kulta nosti merkittävästi suomalaisten itsetuntoa.