SaiPa on jo voittoputkessa - näin pelattiin SM-liigassa

saipa on jo voittoputkessa - näin pelattiin sm-liigassa

SaiPa on jo voittoputkessa – näin pelattiin SM-liigassa

SaiPa on ollut läpi kauden SM-liigan surkein joukkue, mutta nyt joukkue on ottanut jo kaksi peräkkäistä voittoa.

SaiPa kaatoi keskiviikkona HIFK:n jatkoajalla ja nyt se voitti Sportin 5-4-lukemin voittomaalikilpailun jälkeen.

Jonne Tammela oli SaiPan hahmo. Hän teki kaksi maalia.

Voittomaalikilpailussa SaiPan molemmat laukojat eli Antoine Morand ja Valtteri Ojantakanen onnistuivat, kun taas Sport ei onnistunut kertaakaan.

SaiPa jatkaa voitosta huolimatta viimeisenä. Kolme kertaa putkeen hävinnyt Sport on sijalla 11.

HIFK palasi perjantaina voittokantaan SM-liigassa, kun se kaatoi Porin Ässät 5-4.

HIFK karkasi toisessa erässä jo 5-2-johtoon, mutta päätöserässä homma meni vielä jännäksi.

Ässät kiri vielä maalin päähän ja tolppa pelasti lopulta HIFK:n johtoaseman menettämiseltä.

Illan ykkössankari oli Eetu Koivistoinen. HIFK:n tähtipelaaja iski kauden toisen hattutemppunsa. Myös kaukaloon palannut Luke Martin oli tärkeässä roolissa. Jenkkipakki syötti HIFK:n maaleista kolme.

HIFK nousi voiton myötä 73 pisteeseen ja palasi kolmanneksi sarjassa. Ässät jatkaa yhdeksäntenä.

Tappara on kärsinyt viime aikoina ongelmista SM-liigassa, mutta perjantaina joukkue palasi näyttävästi voittokantaan.

Tappara oli Kuopiossa tyly vieras KalPalle ja nappasi komean 5-1-voiton.

Tappara otti ottelussa kuskin paikan jo avauserässä, missä se meni 2-0-johtoon. Tästä KalPa ei enää toipunut missään vaiheessa.

Tapparan ja koko ottelun suurin hahmo oli Otto Rauhala, joka teki Kuopiossa tehot 1+2. Anton Levtchi säesti tehoilla 1+1.

Tappara oli hävinnyt kolme edellistä ottelua, mutta sille tuli helpottava voitto.

Illan viimeisessä ottelussa Kärpät jatkoi HPK:n alamäkeä ja voitti maalein 2-1. HPK on hävinnyt nyt jo neljä ottelua putkeen ja on vasta viimeistä edellisenä sarjassa. Kärpät on kuudentena.

SM-liigan tulokset perjantaina 19.1:

HIFK-Ässät 5-4

KalPa-Tappara 1-5

Sport-SaiPa 4-5 vl

HPK-Kärpät 1-2

Lue myös: Ville Peltonen ylisti HIFK:n tähtipuolustajaa – “Yksi johtavista pelaajista”

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World