Saksassa äänestetään koronarokotteen määräämisestä pakolliseksi

Asia's Tech News Daily

Saksassa äänestetään koronarokotteen määräämisestä pakolliseksi
© AFP / Lehtikuva Saksan tulevan liittokanslerin Olaf Scholzin mukaan Saksassa äänestetään vielä tämän vuoden aikana koronrokotteiden pakollisuudesta. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Saksan parlamentissa äänestetään vuoden loppuun mennessä siitä, määrätäänkö koronarokotteet kaikille pakollisiksi. Asiasta kertoi Saksan tuleva liittokansleri Olaf Scholz tiistaina saksalaislehdissä.

Scholz sanoi Bild-lehden haastattelussa, että asiasta äänestetään parlamentissa, koska kyseessä on omantunnon kysymys.

Noin 68 prosenttia saksalaisista on ottanut koronarokotteen, ja viime viikkoina useat poliitikot ovat patistaneet kansalaisia rokotettaviksi kattavuuden nostamiseksi. Väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin hallitus ei kannattanut rokotepakkoa, mutta sen kannatus on noussut sairaaloiden kuormituksen kasvaessa.

Scholzin mukaan asiasta äänestettäisiin jo tämän vuoden aikana. Rokotuspakko astuisi voimaan helmikuun loppuun mennessä.

– Liian monta ihmistä on rokottamatta, Scholz sanoi, lisäten että rokotepakko tarvitaan “suojelemaan meitä kaikkia”.

Kansanterveydestä vastaavan Robert Koch -instituutin (RKI) mukaan Saksassa kirjattiin tiistaina yli 45 700 uutta tartuntaa ja melkein 390 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemaa.

Viime viikolla kerrottiin, että yhteensä yli 100 000 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Saksassa.

Internet Explorer Channel Network
Asia's Tech News Daily
News Related

OTHER NEWS

NHL-lupaus teki rasistisen eleen vastustajan pelaajalle – jättimäinen pelikielto tuli!

© Getty Images NHL-seura San Jose Sharksin farmijoukkueen San Jose Barracudan hyökkääjä Krystof Hrabik on saanut AHL:ltä 30 ottelun mittaisen pelikiellon. Hrabik on lusinut pelikiellostaan jo kolme ottelua. AHL:n mukaan ... Read more »

Muusikkokollegat muun muassa Queenista, Guns N' Rosesista ja Anthraxista surevat menehtynyttä Meat Loafia – ”Maailma suree”

© STELLA Pictures / Splash News / AOP Muusikkokollegat muun muassa Queenista, Guns N’ Rosesista ja Anthraxista surevat menehtynyttä Meat Loafia – ”Maailma suree” Aiemmin tänään raportoitu Meat Loafin kuolema ... Read more »

Remu Raitanen varmisti pisteet vapaaheittoviivalla – KTP:n peli ailahteli, mutta ylemmän jatkosarjan paikka häämöttää jo

© Toimittanut Sport Content KTP-Basket taistelee Korisliigan neljännellä sijalla ylemmän jatkosarjan paikasta. Bisons Loimaa seuraa vasta sarjataulukon häntäpäässä mutta oli silti yllättää isännät. Bisons Loimaa ei perääntynyt helpolla vieraillessaan Kotkassa. ... Read more »

Pekingin hiihtokohu paisumassa! Asiantuntija lataa Iltalehdelle karun totuuden: ”On muitakin kiellettyjä aineita, joita käytetään testeistä huolimatta”

© Juha Tamminen Pari viikkoa sitten Falunissa järjestetystä Skandinavia Cupissa skandaalin aiheuttanut kielletty fluorivoide ei ehkä olekaan kielletty Pekingin olympialaisissa. C8-luokan fluorivoide on kielletty EU:ssa, mutta Pekingissä säännöt voivat olla ... Read more »

Ralf Rangnick avasi tilannetta – Jadon Sanchon elämässä suurempiakin murheita kuin kokoonpanosta jääminen

© Tiedotekuva Manchester Unitedissa hämmästyttävän pienelle vastuulle Englantiin palaamisensa jälkeen jäänyt A-maajoukkuelaituri Jadon Sancho ei ollut joukkueensa kokoonpanossa, sen kaataessa keskiviikkona Brentfordin vieraskentällä. Manageri Ralf Rangnick sanoo, ettei 21-vuotiasta nähdä ... Read more »

Jarno Pikkarainen löysi lääkkeet Jokisen joukkojen kaatamiseen - "Edellisessä saimme Ollin oppitunnin"

© Toimittanut Sport Content Mikkelin Jukurit on ollut tällä kaudella hyvin vaikea vastustaja HPK:lle, mutta perjantaina Kerho oli selvästi vahvempi. HPK matkasi Mikkeliin ja otti ison voiton 5-1-lukemin. – Hyvä ... Read more »

Välimäki on matkalla jatkokierroksille golfin Euroopan-kiertueen kisassa

© Lehtikuva Välimäki jakaa kahden pelipäivän jälkeen 38. sijaa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa Sami Välimäki on suomalaispelaajista matkalla kahdelle viimeiselle kierrokselle golfin miesten Euroopan-kiertueen kisassa Abu Dhabissa. Välimäki jakaa ... Read more »

Venäjältä hurja arvio: Leijonat on olympialaisten kultasuosikki – kolme syytä listattiin

© Tiedotekuva Venäjällä uskotaan Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestykseen Pekingin talviolympialaisissa. Venäläissivusto AllHockey.ru:n toimittaja Samir Arar pitää Leijonia jopa koko turnauksen voittajasuosikkina. – Suomen joukkueessa on selkeä roolitus – on johtavia pelaajia, ... Read more »

Järisyttävä pelikielto! NHL-lupausta rankaistaan rasistisesta eleestä

© Tiedotekuva San Jose Sharksin farmijoukkueen San Jose Barracudan hyökkääjä Krystof Hrabik on saanut AHL:ltä 30 ottelun mittaisen pelikiellon. AHL:n tiedotteen mukaan 21-vuotias Hrabik teki 12. tammikuuta pelatussa ottelussa rasistisen ... Read more »

Vanhat mestarit iskussa Monte Carlossa, Rovanperällä tuskainen päivä – Loeb johtaa kauden ensimmäistä MM-rallia vajaan kymmenen sekunnin erolla Ogieriin

© AFP / Lehtikuva Sebastien Loeb. LEHTIKUVA/AFP Aki Hietavala Ranskalainen rallilegenda Sebastien Loeb järjesti melkoisen näytöksen Monte Carlon MM-rallissa perjantaina. Liki puolentoista vuoden tauon jälkeen MM-sarjaan palannut Loeb ajoi neljä ... Read more »

Lähde: Argentiinan A-maajoukkuehyökkääjä siirtyy Manchester Cityyn – kaikki osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen

© Tiedotekuva Julián Álvarez siirtyy River Platesta Manchester Cityyn, kertoo argentiinalaislehti Olé. Lehden mukaan seurat ovat päässeet yhteisymmärrykseen siirrosta. Manchester City maksaa Álvarezista noin 18 miljoonaa euroa ja lainaa hänet ... Read more »

Pekingin olympialaisissa sallittu kohumenetelmä saa hiihtotähdeltä täystyrmäyksen – ”Vaikuttaa enemmän kuin doping”

© Juha Tamminen Pari viikkoa sitten Falunissa järjestetystä Skandinavia Cupissa skandaalin aiheuttanut kielletty fluorivoide ei ehkä olekaan kielletty Pekingin olympialaisissa. C8-luokan fluorivoide on kielletty EU:ssa, mutta Pekingissä säännöt voivat olla ... Read more »

Katso kuvat: Tekee ennennäkemätöntä historiaa – Tämä olympiaurheilija ei ole mies eikä nainen!

© Getty Images Yhdysvaltalainen Timothy LeDuc tulee tekemään historiaa Pekingin olympialaisissa. Kisojen pariluisteluun yhdessä parinsa Ashley Cain-Gribblen kanssa osallistuva LeDuc ei nimittäin tunnistaudu sen paremmin mieheksi kuin naiseksikaan. Vvuonna 2019 ... Read more »

Olli Jokinen löysi selvän syyn tappiolle - "Yleensä se on meidän yhden erän lukema"

© Toimittanut Sport Content Mikkelin Jukurit on ollut viime aikoina kuuma SM-liigajoukkue, mutta perjantaina se sai rumasti selkäänsä. HPK kävi ryöstöretkellä Mikkelissä ja voitti 5-1. HPK johti jo avauserän jälkeen ... Read more »

TSN: Suomalaista NHL-peluria viedään huhuissa Edmonton Oilersiin – neuvotteluja käyty!

© Tiedotekuva NHL:n kriisiseura Edmonton Oilers etsii vahvistusta tolppien väliin. TSN:n sisäpiiritoimittaja Pierre LeBrun raportoi perjantaina, että Oilers on tiedustellut Columbus Blue Jacketsin suomalaisvahdin Joonas Korpisalon perään. – He katsovat ... Read more »

Rumpali Gene Hoglan jätti Testamentin – mies katsoo innolla tulevaan

© Inferno.fi Rumpali Gene Hoglan jätti Testamentin – mies katsoo innolla tulevaan Testament koki kovan menetyksen. Testamentissa vuosina 1996-1997 ja 2012-2022 soittanut rumpali Gene Hoglan kertoo jättäneensä bändin. Mies teki ... Read more »

Virallista: PSG:n maalivahti siirtyi La Ligaan

© Kuva: Getty Images Mallorca tiedotti perjantaina tehneensä loppukauden mittaisen lainasopimuksen Sergio Ricon kanssa. Mallorca ja PSG pääsivät yhteisymmärrykseen lainasta, jossa ei ole mukana osto-optiota. Ricon on siten määrä palata ... Read more »

F1-talli Red Bull sai merkittävän uuden sponsorin - yhtiön arvo mitataan miljardeissa

© Toimittanut Sport Content F1-talli Red Bull on solminut sopimuksen uuden yhteistyökumppanin kanssa. Onlinecasino-toimintaan keskittyvä PokerStars on tallin uusi tukija. Red Bull ei julkaissut sopimuksen yksityiskohtia, mutta sopimusta se luonnehtii ... Read more »

Läheisiään menettänyt Matti Suur-Hamari herkistyi MM-kullasta – "Iskälle oli tärkeä juttu, että poika oli katsomassa"

© Matthew Stockman Matti Suur-Hamari voitti Lillehammerissa uransa neljännen maailmanmestaruuden. Matti Suur-Hamari juhli kultaa ja nostatti suomalaisodotuksia Pekingin paralympialaisiin voittamalla perjantaina paralumilautacrossin maailmanmestaruuden Norjan Lillehammerissa. Suur-Hamari oli jo torstain karsintojen ... Read more »

Muhiiko rallin MM-sarjassa yllätys? "Hattu pois päästä"

© Toimittanut Sport Content Rallin MM-sarjaa on ajettu nyt kaksi päivää. Monte Carlossa on edetty konkarien komennossa. Rallia johtaa kahden ajetun päivän jälkeen M-Sportin Sebastien Loeb, 47. Fordin vauhti on ... Read more »

Suomalainen upeaan maailmanmestaruuteen Norjassa! – Hehkuttaa estoitta suksivoitelijaansa: ”Muut on kusessa ilman häntä”

© Tiedotekuva Lillehammerissa Norjassa Matti Suur-Hamari on ottanut kultaa paracrossissa. Hän oli nopein myös eilisissä karsinnoissa. Toiseksi kisassa laski hänen joukkuekaverinsa Ben Tudhope Australiasta ja kolmanneksi Evan Strong Yhdysvalloista. Martin ... Read more »

Lähde: Upporikas Valioliiga-seura haluaa tämän pelaajan Manchester Unitedista

© Toimittanut Sport Content Omistajavaihdoksen myötä rikastanut Newcastle United haluaa vahvistaa joukkuettaan tuntuvasti jo tammikuun siirtoikkunassa. Nyt seura on kääntynyt katseensa Manchester Unitedin suuntaan. Jesse Lingard on noussut vahvasti Newcastlen ... Read more »

Ei voi olla totta! – Robert Heleniuksen piina jatkuu

© Tiedotekuva Raskaansarjan nyrkkeilijä Robert Helenius valmistautuu jo seuraavaa otteluaan varten. Heleniuksen leiri on tehnyt selväksi, että Tyson Fury on yksi mahdollinen vastustaja ja aloittanut harjoitusleirin ottelua varten. Fury saattaa ... Read more »

Huima arvio: Leijonat nimettiin olympialaisten kultasuosikiksi – tässä syy

© Tiedotekuva AllHockey.ru:n asiantuntija Samir Arar uskoo Leijonien menestykseen helmikuussa starttaavissa Pekingin talviolympialaisissa. – Suomen joukkueessa on selkeä roolitus – on johtavia pelaajia, pelinrakentajia ja maalintekijöitä kärkiketjuissa. Heidän kolmos -ja ... Read more »

Kaataako Norwich taas yhden managerin? Claudio Ranieri Watfordissa jo lainatulla ajalla

© Tiedotekuva Perjantai-illan ainoassa valioliigaottelussa ovat vastakkain häntäpään Watford ja Norwich. Vicarage Roadin isäntien manageri Claudio Ranieri ei varmasti voi suunnitella tulevaisuuttaan kovin pitkälle; niin liipasinherkkä on seuran omistava Pozzon ... Read more »

Autotoday 10 vuotta sitten: Poliisi joutui hyppäämään rattijuopon konepellille

© Kuva: CvB. Kymmenen vuotta sitten poliisilla oli uhkaava tilanne Vantaalla. Poliisi joutui hyppäämään rattijuopon konepellille Poliisipartio havaitsi Tuusulanväylällä Vantaalla moottoritielle pysähtyneen henkilöauton sunnuntaina aamuyöllä noin kello 03. Pysähtyneen auton ... Read more »

Ainakin 70 kuoli jemeniläiseen vankilaan tehdyssä tuhoisassa ilmaiskussa

AFP Lähi-idässä Jemenissä ainakin 70 ihmistä on kuollut ja lähes 140 haavoittunut vankilaan tehdyssä ilmaiskussa, kertoo Lääkärit ilman rajoja -järjestö. Isku tapahtui maan pohjoisosassa Saadassa, jossa alueen sairaaloiden on kerrottu ... Read more »

HPK antoi Jukureille tylyn oppitunnin

© Vesa Pöppönen / All Over Press HPK oli murskaavalla pelipäällä, kun se murjoi Jukurit tylysti 5-1-lukemin. HPK ratkaisi ottelun kahden ensimmäisen erän aikana, kun se takoi 40 ensimmäisen minuutin ... Read more »

HPK teki onnistuneen "kostoreissun" Jukurien vieraaksi - "Viimeksi otettiin aika paljon käkeen"

© Toimittanut Sport Content Hämeenlinnan Pallokerho teki onnistuneen vierasmatkan Mikkeliin Jukurien vieraaksi perjantaina SM-liigassa. HPK voitti tylysti 5-1. Avauserä ei ollut välttämättä se pelillisesti paras erä HPK:lta, mutta siinä se ... Read more »

Telegraph: Newcastle haluaa Manchester Unitedin pelaajan – sopimus loppuu kesällä

© Tiedotekuva Jesse Lingard on jäänyt kuluvalla kaudella suorastaan olemattomalle vastuulle Manchester Unitedissa. 29-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja vietti viime kauden jälkimmäisen puolikkaan lainalla West Hamissa, jossa jälki oli suorastaan murhaavaa. Lingard ... Read more »

Kyrie Irvingin kuittailu katsojalle toi muhkeat sakot

© Tiedotekuva NBA on antanut Brooklyn Netsin Kyrie Irvingille 25 000 dollarin sakot. Irving oli joutunut sanaharkkaan katsojan kanssa joukkueen hävittyä Cleveland Cavaliersille. Irving oli käyttänyt katsojaa kohtaan epäasiallista kieltä ... Read more »

Ampumahiihdon olympiamitalisti ampui 12 ohilaukausta – eriskummallinen tapahtuma sävytti kilpailua: "En tiedä, mitä minun pitäisi sanoa"

© imago sport Italian Lisa Vittozzin ampuminen on ollut hakusessa tällä kaudella. Ampumahiihdon olympiamitalisti Italian Lisa Vittozzi koki todellisen painajaisen maailmancupin Antholz-Anterselvan normaalikilpailussa. Vittozzi ampui peräti 12 ohilaukausta. Ensimmäisellä ampumapaikalla ... Read more »

Kolmen kuorma-auton kolari Raahessa

© Kuva: CvB. Poliisi9 Perjantaina kymmenen aikaan sattui Raahessa tiellä 88 tuulivoimalan kohdalla liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kolme kuorma-autoa. Lavettiauto oli aikeissa kääntyä vasemmalle tuulivoimalalle ja odotti paikallaan ryhmittyneenä, että ... Read more »

Miomir Kecmanovic on ollut Djokovicin karkotuksen suurin hyötyjä Australian avoimissa – "Tämä on uskomatonta"

© AFP / Lehtikuva Kecmanovicin (kuvassa) piti kohdata Djokovic ensimmäisellä ottelukierroksella. LEHTIKUVA/AFP AFP Serbi Miomir Kecmanovic on ollut Novak Djokovicin karkotuksen suurin hyötyjä tenniksen Australian avoimessa mestaruusturnauksessa. Kecmanovicin piti kohdata ... Read more »

Olli Jokisen Jukurit sai ruman selkäsaunan SM-liigassa - jatkosopimuksen tehnyt sensaatiovahti tulitettiin vaihtoon!

© Toimittanut Sport Content Jääkiekon SM-liigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu, kun Mikkelin Jukurit isännöi HPK:ta. HPK ei jättänyt kotijoukkueelle mitään mahdollisuuksia, vaan murjoi Jukurit 5-1. Ottelu ratkesi käytännössä jo avauserässä, ... Read more »

Kuvat ei herkille: Kolminkertaisen Suomen mestarin karmeat kauhunhetket – sai pallon silmään yli 100km/h: ”Olin varma, että silmä räjähti”

© Juha Tamminen Maailman parhaaksi naispesäpalloilijaksi tituleerattu Virpi Hukka koki kauhunhetkensä marraskuun lopussa Pirkkahallissa. Hukka sai joukkuekaverinsa heittämän pallon suoraan vasempaan silmäänsä ja putosi kentän pintaan verta valuen. Olin hetken ... Read more »

Totaalinen tyrmäysisku kääntyi päälaelleen – Olli Jokisen Jukureille löylytys, sensaatiovahdilla karu kohtalo

© Taneli Niinimäki Jukurit ja HPK kohtasivat Liigassa perjantaina jo kolmannen kerran reilun viiden viikon sisällä. Mikkelissä sarjan valopilkut mittelivät viimeksi 10. joulukuuta, jolloin Jukurit löi tauluun peräti lukemat 6-0. ... Read more »

Ranskalaislegenda Sebastien Loeb vakuuttavassa vauhdissa Monte Carlon MM-rallissa

© AFP / Lehtikuva Sebastien Loeb. LEHTIKUVA/AFP Fordin ranskalaiskuljettaja Sebastien Loeb johtaa Monte Carlon MM-rallia perjantain jälkeen 9,9 sekunnin erolla Toyotan Sebastien Ogieriin. Toyotan Elfyn Evans on kolmantena, kun takana ... Read more »

Neljän kärkeen tähtäävä David Moyes avautui Man United -ajastaan: ”Kuten kaikki ovat viime vuosina nähneet…”

© Tiedotekuva West Ham vierailee Manchester Unitedin Old Traffordilla lauantain Valioliigaottelussa. Ironsin käskijä David Moyesilla on siis edessään taas yksi paluu vanhalle työpaikalle. Hurjat määrät kuraa niskaansa ajasta punaisten luotsina ... Read more »

TSN: Edmonton Oilers virittelee suomalaisen sisältävää vaihtokauppaa NHL:ssä – tässä ratkaisu tolppien väliin?

© Tiedotekuva NHL:ssä karmeassa vireessä rypevä Edmonton Oilers etsii tosissaan uutta verta tolppien väliin. TSN:n sisäpiiritoimittaja Pierre LeBrun raportoi perjantaina, että Oilers on kysellyt Columbus Blue Jacketsin kanssa sopimuksensa tähän ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic