Banishers: Ghosts of New Eden on astetta karumpaa ghostbusterointia

Banishers: Ghosts of New Eden on astetta karumpaa ghostbusterointia

Uudisasukkaan elämä Uudessa-Englannissa saattaa olla hyistä. Uuden maailman vaaroja ovat muun muassa sää, luonto ja kummitukset. Banishersin vaihtoehtoisessa maailmassa uudisraivaajien arki on omaamme vaarallisempaa, sillä raja tämän- ja tuonpuoleisen välillä on häilyvä.

Onneksi kunniallisten ja jumalaapelkäävien kansalaisten turvana ovat karkottajat, banisherit, joiden mottona on: “elämä eläville, kuolema kuolleille.” Nämä menneen maailman haamunbustaajat ovat yliluonnollisten olentojen karkottamiseen erikoistuneita taistelijoita, jotka tukevat miekanheiluttelua magialla ja tuliluikuilla.

Antea ja Red ovat tutkapari ja rakastavaiset, jotka on kutsuttu auttamaan New Edenin pulassa olevia ihmisiä. Valitettavasti kaikki menee vihkoon heti aluksi, sillä alueella tuhoja aiheuttava painajainen on tavallista sitkeämpää laatua, ja ensikohtaaminen päättyy Antean kuolemaan. Kuolema ei kuitenkaan vapauta häntä otteestaan, sillä kesken jäänyt tehtävä sitoo hänet maan päälle. Näin taistelijan ja aaveen muodostaman parivaljakon on toimittava uudella tavalla yhdessä vapauttaakseen New Eden kirouksesta.

Banishers: Ghosts of New Eden on astetta karumpaa ghostbusterointia

Kehittäjä Don’t Nod tunnetaan tarinavetoisista kävelysimulaattoreistaan, kuten Life is Strange -sarjasta. Studion varhaisemmat pelit, kuten Vampyr-trilleri, ovat kuitenkin toiminnallisia. Myös Banishers on selkeästi toimintaseikkailu, jossa paino on ensisijaisesti toiminnalla ja vasta toissijaisesti seikkailulla, tarinalla ja roolipelailulla.

Käytännössä tämä konkretisoituu siten, että mekaanisesti tarjolla on sujuvaa toimintaa, jota terästetään vahvoilla kauhu- ja tarinaelementeillä. Voi tätä kai kutsua roolipeliksikin, ainakin samassa määrin kuin vaikkapa God of Waria. Hahmonkehityksessä ja varusteiden parantelussa on tilaa liikkua, mutta viime kädessä Red on lisätaidoistaan huolimatta ensisijaisesti miekkamies.

Banishers: Ghosts of New Eden on astetta karumpaa ghostbusterointia

Haamurakastajattaren pyöriminen mukana tuottaa nokkelia keinoja niin tarinankerrontaan kuin toimintaan. Antea pystyy hyppäämään rattiin napin painalluksella, jopa kesken miekaniskun. Monet lyöntiyhdistelmistä jopa perustuvat tällaiseen vaihtoon vaikkapa siten, että kolmen miekaniskun päätteeksi vaihtamalla Red Anteaan on neljäs isku tehokkaampi bonusläväytys.

Lisäksi haamu pääsee näkemään sumuverhon toiselle puolelle, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että maastossa samoillessa Antea pystyy paljastamaan salattuja kätköjä maalliselle puoliskolleen. Muutoinkin ominaisuutta käytetään lukuisilla tavoilla tarinankerronnassa, sillä haamu on vapaa monista maallisista rajoitteista.

Viime kädessä banisherien tehtävänä on vapauttaa maailma eläviä kummittelemaan jumittuneista haamuista, ja tämä on oleva myös Antean kohtalo. Redin on päätettävä, pyrkiikö hän vapauttamaan rakastajansa taivaaseen vai pyrkiikö hän taistelemaan tutkainta vastaan pimeän magian keinoin.

Monessa mielessä tarinankerronnassa vallalla on witchermäinen tunnelma, jossa haamunkarkottajat pääsevät ja joutuvat auttamaan paikallisia erilaisissa yliluonnollisissa ongelmissa. Ensin on ymmärrettävä, millainen ratkaisematon asia sitoo haamun edelleen maan päälle, minkä päätteeksi on ratkaisun aika: kuuluuko haamu taivaaseen vai helvettiin. Joskus kummittelulle on hyviä syitä, jolloin maalliselle ihmiselle on mahdollista langettaa tuomio hänen synneistään. Usein tapaukset ovat herkullisesti moraalin harmaalla alueella, jolloin pelaaja pääsee tekemään niitä kuuluisia mielenkiintoisia valintoja. Onko vaimolla oikeus murhata häntä kaltoin kohdellut mies, ja kenen paikka on helvetissä?

Kunnia sinne minne kunnia kuuluu: maailmanrakennus on toteutettu priimalaatuisesti. Uuden-Englannin maailma on monella tapaa tosimaailman tarinoista tuttu, mutta sen päälle rakennetut kauhuelementit sulautuvat erinomaisen sujuvasti yhteen todellisen maailman kanssa. Tästä otetaan kaikki irti.

Graafisesti ja toiminnallisesti teos ei jätä moitteen sijaa. RTX 3080 -näytönohjaimeni ei huutanut hoosiannaa, ja siitä huolimatta ruudunpäivitys rullasi oivallisesti hitusen paremmillakin asetuksilla 4K-näytöllä. Ohjaamiseen kannattaa ehdottomasti käyttää ohjainta myös PC:llä pelatessa, sillä yritykset hiiri-näppiksellä tuntuivat kerta kaikkiaan oudolta. Jopa kartta avautuu oletuksena erikoisesti ö-painikkeesta.

Maailma on puoliavoin, sillä matkanteko on selkeästi ohjattua, mutta polku haarautuu usein ainakin näennäisesti moneen suuntaan. Myös loikkiminen tarkistuspisteinä toimiville vanhoille nuotioille kannattaa, sillä matkan varrella mukaan avautuu taitoja, jolla aiemmin lukittuja polkuja on mahdollista avata. Kiertelystä on apua, sillä varusteiden päivitys vaatii välillä loputtoman tuntuisia määriä maastosta kerättäviä (tai kauppiailta ostettavia) resursseja.

Oikeastaan ainoa lievä motkotuksen aihe on toiminnassa, joka on jossain määrin yksinkertaista. Viholliskavalkadi elää tarinan mukana, mutta ainakin keskitason vaikeusasteilla kokemattomampikin pelaaja pärjää muutamalla näppärällä liikeyhdistelmällä. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisasta valita polleasti hitusen kovempi vastus.

Banishers on erinomaisen tyydyttävä AA-julkaisu, joka yhdistää godofwarmaisen sujuvaa taistelua mielenkiintoisiin kertomuksiin. Erityisen säväyttäviä ovat monet pienistä kummitustarinoista, joissa pelaajan on löydettävä syy kummittelulle ja puhdistettava ilmapiiri ektoplasmasta. Don’t Nod on jälleen kerran näyttänyt kyntensä.