Rallisprintin SM-sarja alkoi legendaarisissa maisemissa

rallisprintin sm-sarja alkoi legendaarisissa maisemissa

Rallisprintin SM-sarja alkoi legendaarisissa maisemissa

Rallisprintin SM-sarjan kauden 2024 ensimmäiset pisteet olivat jaossa sunnuntaina 11. helmikuuta Laukaassa. Lievestuoreella sijaitseva Ruuhimäen legendaarinen erikoiskoe tarjosi loistavat puitteet kauden avauskilpailuun, jossa vauhdikkaimmat suoritukset tarjosivat tutut rallisprint-ässät.

Kaksivedoissa kausi aloitettiin BMW 325:sta käskyttävän Mika Lemmetin lyödessä tahtipuikkoja. Vuonna 2017 kaksivetoisten Suomen mestaruuden voittanut Lemmetti palasi täksi vuodeksi takaisin ns. leipälajinsa pariin keskityttyään viime vuosina enemmän ralleihin.

Lemmetti kellotti Ruuhimäen 4,2-kilometriselle radalle avauskierroksen nopeimman kaksivetoajan lähes 2,5 sekunnin erolla Tuukka Kauppiseen, jonka ajokkina Ford Fiesta Rally4. Kolmanneksi nopeinta kyytiä ensimmäisellä kierroksella piti viime vuoden kaksivetojen Suomen mestari Ville Reuter, joka jäi Volvo S40:llä Lemmetin pohjista 3,5 sekunnin päähän.

Toiselle kierrokselle Lemmetti ei pystynyt parantamaan aikaansa, kun taas pahimmat kilpakumppanit onnistuivat kiristämään. Lähimmäksi pääsi lopulta kisan järjestävää seuraa, Laukaan Moottorimiehiä edustava Nico Valkonen, joka piiskasi Volkswagen Golfinsa toiseksi vain 0,5 sekunnin päähän Lemmetistä. Kauppinenkin paranteli aikaansa yli sekunnin, mutta putosi silti Valkosen hurjan iskun jälkeen kolmanneksi.

Yleisen SM-sarjan puolella luokkavoittoihin ajoivat Lemmetin (lk2) lisäksi Oskari Heikkinen (1), Juha Lusa (3), Juha Harju (4) ja Reuter (5).

Nelivetojen puolella ei koettu suuria yllätyksiä. Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Mitsubishi-kuljettaja Tuukka Hallia oli totutun ylivoimainen ajamalla molemmille kierroksille kilpailun nopeimmat ajat. Sprinttiautojen luokassa 7 kilpailevan Hallian ensimmäisen kierroksen aika jää kisan voittotulokseksi, kellot pysähtyivät aikaan 2:40.49.

Rallisprintin SM-sarjaan täksi kaudeksi yhden sapattivuoden jälkeen vaihtanut Aleksi Röyhkiö ajoi puolestaan molemmilla kierroksilla toiseksi nopeimmat ajat. Röyhkiönkin nopeampi kellotus oli ensimmäiseltä kierrokselta, joka oli reilut kolme sekuntia Hallian ykkösaikaa hitaampi. Skoda Fabialla ajanut Röyhkiö otti yleiskisan kakkossijan lisäksi myös luokan 7 kakkospisteet.

Kolmanneksi ajoi niin ikään luokassa 7 kilpaileva Subaru Impreza -kuljettaja Panu Mertanen, jonka parempi noteeraus osui toiselle kierrokselle. Eroa Hallian pohjiin jäi kuitenkin lähes seitsemän sekuntia.

Nelivetojen toisessa luokassa Rasmus Tuominen Mitsubishi Lancerilla piti kovinta vauhtia ja kuittasi luokan 6 ykköspisteet ennen Aarni Mertasta ja Jarmo Leppästä.

Rallisprint SM -sarjan toinen osakilpailu ajetaan 2. maaliskuuta Kiuruvesi SM Sprintissä.

Lähde: Ralli SM tiedote

Kuva: Janette Taskinen / AKK

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World