Jälleen uusi käänne Mick Marsin ja Mötley Crüen välisessä väännössä – kitaristi heitti ilmoille yllättävän kommentin

jälleen uusi käänne mick marsin ja mötley crüen välisessä väännössä – kitaristi heitti ilmoille yllättävän kommentin

Jälleen uusi käänne Mick Marsin ja Mötley Crüen välisessä väännössä – kitaristi heitti ilmoille yllättävän kommentin

Kitaristi Mick Marsin ja Mötley Crüen välinen draama on ollut tiuhaan otsikoissa aina viime vuoden alkupuolelta lähtien. Leirien välillä on taitettu peistä niin julkisuudessa kuin lakituvassakin, eikä sovinto ole tähän saakka näyttäytynyt erityisen todennäköisenä lopputulemana. Vain muutama päivä sitten Mars itse sanoi, ettei usko sopuun entisten kumppaneidensa kanssa.

Nyt kitaristi kuitenkin toteaa olevansa avoin tekemään vielä musiikkia yhtyeen kanssa.

”No, minulta vei 40 vuotta [julkaista soololevy] koska Mötley oli tärkeysjärjestyksessä edellä”, Mars toteaa Audacity Check Inin haastattelussa, josta uutisoi Metal Sucks. ”Nyt kun olen eläkkeellä voin olla vain oma itseni. Jos Mötley haluaisi säveltää kanssani biisejä suostuisin, tietenkin. Mutta toistaiseksi olen vain itsekseni.”

Mars joutui omien sanojensa mukaan jättäytymään sivuun kiertue-elämästä selkärankareuman takia, mutta oli valmis äänityspuuhiin ja nousemaan bändin kanssa lavalle aina silloin tällöin. Mötley Crüe kuitenkin pestasi Marsin tilalle John 5:n. Tämän jälkeen Mars on väittänyt yhtyeen muun muassa yrittäneen leikata hänen osuutensa tuloista 25 prosentista viiteen prosenttiin. Mötley Crüe on puolestaan katsonut, ettei Mars ei voi olla bändin jäsen kitaristin ehdottomalla järjestelyllä.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World