OP-ryhmä ruuvasi ennustettaan: "Talous ponnistaa syvemmältä montusta"

Taloudesta on hyviä ja huonoja uutisia, sanoo pääekonomisti Reijo Heiskanen. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Liisa Kujala

Suomen talous supistuu tänä vuonna, mutta kääntyy selvään kasvuun ensi vuonna, ennustavat OP-ryhmän ekonomistit.

OP-ryhmän ekonomistien suhdanne-ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 0,5 prosenttia, mutta kasvaa 2,0 prosenttia vuonna 2025. Talousennuste on heikentynyt aiemmin arvioidusta kuluvan vuoden osalta, mutta ensi vuodelle luvataan aiempaa vahvempaa kasvua.

OP-ryhmän mukaan teollisen suhdanteen näkymät ovat kohentuneet ja maailmantalouden odotetaan jatkavan kasvuaan, mutta riskit talouskehityksen kuoppaisuudelle ovat yhä koholla.

– Taloudesta on hyviä ja huonoja uutisia. Yhtäältä vientimarkkinoiden näkymät ovat kirkastuneet ja kulutuksen näkymät säilyneet elpyvinä. Toisaalta talous ponnistaa syvemmältä montusta muun muassa lakkojen ja rakentamisen ennakoituakin heikomman tilanteen vuoksi, kuvailee pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Suhdanne-ennusteessa kerrotaan, että Suomen talouden taantuma osoittautui ennakkotietoja syvemmäksi viime vuonna. Lisäksi alkuvuonna taloutta ovat painaneet lakot ja aiempia odotuksia jyrkempi rakentamisen alamäki.

– Talous on kuitenkin kääntymässä nousuun vienti- ja kulutuskysynnän vetämänä. Heikon alkuvuoden jälkeen talous elpyy ripeästi. Kyse on silti palautumisesta pitkän ajan verkkaiselle kasvutrendille, OP-ryhmä kuvaa.

“Kasvun varaan ei voi laskea”

Ennusteessa todetaan, että inflaatio on Suomessa hidastunut jo parin prosentin tuntumaan, jossa sen uskotaan myös pysyvän lähivuosina. Hintojen nousuvauhdin hidastuminen ja korkojen lasku tukevat talouden käännettä parempaan.

Vuonna 2025 myös työllisyys alkaa uudelleen elpyä, vaikkakin säilyy viime vuosien tasoa heikompana.

OP-ryhmä kertoo, että lakkojen seurauksena alkuvuoden talousdatan tulkitseminen on tavanomaista vaikeampaa. Talouden näkymiin sisältyy myös yleisesti enemmän epävarmuutta.

– Suhdannevaihteluista poiketen on hyvin varmaa, että Suomen keskipitkän ajan kasvunäkymät ovat vaisut. Parhaimmillaankin talouspoliittiset toimet ja taloutta tukevat investoinnit vaikuttavat vasta pidemmällä aikajänteellä, pääekonomisti Heiskanen jatkaa.

– Lähivuosien talouspolitiikkaa olisikin hyvä rakentaa pitäen mielessä, että kasvun varaan ei voi laskea, mutta toimien tulee olla sellaisia, jotka tukevat kasvua pidemmän päälle.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World