SK: Rauman Lukolta katosi yli 70 000 euroa – hiiret söivät todisteet?

sk: rauman lukolta katosi yli 70 000 euroa – hiiret söivät todisteet?

Rauman Lukon entistä ravintolapäällikköä syytetään törkeästä kavalluksesta. Syyttäjän mukaan ravintolapäällikkö varasti kiekkoseuralta ainakin 73 447 euroa. Tapausta käsitellään Satakunnan käräjäoikeudessa.

Haastehakemuksessa kerrotaan, että ravintolapäällikkö teki totuudenvastaisia kirjauksia ja sai ravintolan myyntiluvut näyttämään pienemmiltä. Väitetysti mies talletti vain osan käteisestä pankkiin ja piti loput itsellään.

Rikoksen epäilään tapahtuneen marraskuun 2018 ja joulukuun 2020 väisenä aikana.

Ravintolapäällikkö kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Satakunnan Kansan mukaan kavallettu summa saattaa olla paljon esillä ollutta lukua suurempikin, sillä osa Lukon myyntipisteiden tilitysraporteista on kadonnut. Syyttäjä uskoo ravintolapäällikön hävittäneen osan todisteista. Kun seura oli huomannut rahojen katoamisen, mies oli antanut Lukon toimitusjohtajalle kassillisen märkiä papereita.

Ravintolapäällikön mukaan paperit olivat märkiä ja osa niistä oli kateissa, koska niitä säilytettiin jäähallin myyntipisteessä, jossa oli kosteutta ja tuholaisia. Hän uskoi, että hiiret olivat syöneet osan papereista.

LUE MYÖS

Liigan kurinpidon päätös sai fanit tulistumaan: ”Tää teidän pumppu on sekaisin!” Toni Tuomala | 11.02.2024 08:36 Leijonien MM-kisakoneeseen? IL: Pekka Virta nostaa esiin kaksi yllätysnimeä Miikka Lahtinen | 10.02.2024 17:19 Jukka Jalosen Leijonat vakuuttavaan voittoon – alemmat ketjut nousivat esiin Tshekkiä vastaan Miikka Lahtinen | 10.02.2024 15:23 Lähde: Jukurien maajoukkuehyökkääjä vaihtaa seuraa – tässä uusi osoite? Miikka Lahtinen | 10.02.2024 12:54 Ykkösketju uusiksi! Näillä ketjuilla Leijonat iskee tänään Tshekin kimppuun Toni Tuomala | 10.02.2024 11:04 SHL-pomolta paljastus Liigan siirtomarkkinoista: ”Ei pelkästään pohjajoukkueista” Toni Tuomala | 10.02.2024 10:29 MTV: Tekeekö Juhamatti Aaltonen paluun Kärppiin? Näin Oulusta vastataan Toni Tuomala | 10.02.2024 07:52 Ilves pöllytti Pelicansia kuin likaista lakanaa! Samalla syntyi Liiga-ennätys Toni Tuomala | 09.02.2024 21:48 Heti kiehahti! Ben Blood lensi suihkuun ensimmäisessä ottelussaan Toni Tuomala | 09.02.2024 20:38 IL: Ainakin nämä Liiga-seurat ovat Juhamatti Aaltosen perässä Toni Tuomala | 09.02.2024 18:18   Lataa lisää

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World