Puolen miljoonan euron palkintopotti valumassa HJK:n käsistä – itävaltalaisseura johtaa niukasti Töölössä

© KIMMO BRANDT Jairin edustama HJK joutui LASK:ia vastaan takaa-ajoasemaan.

HJK isännöi LASK:ia kauden ensimmäisessä Konferenssiliigan lohko-ottelussaan. Itävaltalaisvieras siirtyi johtoon runsaan vartin pelin jälkeen.

Komeasti europelien lohkovaiheeseen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014 yltänyt HJK isännöi itävaltalaisseura LASK:ia Töölössä torstai-iltana.

HJK aloitti ottelun jopa pienimuotoisella hallinnalla ja sai luotua näppäriä syöttökuvioita keskialueella. Hyökkääjä Roope Riski näytti valmiilta maalintekoon ja pystyjuoksuihin.

Vierailija LASK kiristi kuitenkin otettaan vaisun alun jälkeen. Valmentajaa vaihtanut itävaltalaisseura on kotimaansa sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta pelaajamateriaaliltaan kuuluu toiseen päähän taulukkoa.

Pian vaaleanpunaisissa pelannut LASK alkoi vyöryä yhä vakuuttavammin kohti Klubin maalia, ikään kuin se olisi ymmärtänyt hetkessä olevansa töölöläisisäntiään väkevämpi joukkue.

Vartin pelin jälkeen Miro Tenho rikkoi rangaistusalueen ulkopuolella Mamoudou Karamokoa, ja LASK sai vapaapotkun huippuvaarallisesta vapaapotkusta. Pallon taakse asettui itävaltalaisten puolustaja Jan Boller, jonka vihaisen kudin Hugo Keto torjui eteensä.

Paluupallo napsahti kuitenkin kuin tilattuna toppari Dario Maresicille, joka napautti kuulan yhdellä kosketuksella ohi Kedon. Ottelua oli pelattu runsaat 16 minuuttia, kun vierasjoukkue siirtyi 1–0-johtoon painostusjaksonsa jälkeen.

28. minuutilla Klubi sai vaarallisen vastahyökkäyksen keskikenttätaituri Lucas Lingmanin seinäpelin kautta. Puolenvaihto löysi Santeri Hostikan, jonka haasto rangaistusalueen sisällä puri Bolleriin. Matala laukaus etukulmasta oli kuitenkin rutiinityö LASK-maalivahti Alexander Schlagerille.

40. minuutilla Lingman pääsi yrittämään hyvästä vetopaikasta. Putoava lehti ei kuitenkaan ehtinyt laskeutumaan maalipuiden väliin, vaan leijaili niukasti yli maalin.

HJK on ensimmäisen puoliajan jälkeen 0–1-tappioasemassa, mutta taistelee tasaväkisesti vierailija LASK:n kanssa. Voitosta Konferenssiliigassa palkitaan puolella miljoonalla eurolla Uefan palkintorahoja, tasapelistäkin europotti karttuisi mukavasti 166 000 eurolla.

Tähän mennessä HJK on saanut Euroopasta kasaan jo noin kolme miljoonaa euroa Uefan palkintorahaa.

Internet Explorer Channel Network
News Related

OTHER NEWS

Max Verstappenilla paloivat käämit toimittajan kysymyksestä - "En ymmärrä"

© Toimittanut Sport Content Max Verstappen ja Lewis Hamilton käyvät tulista F1-mestaruustaistoa. Taistelu saa jatkoa sunnuntaina Austinissa. Verstappenin ja Hamiltonin välillä on tällä kaudella kuohunut ja ennen kisaa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ... Read more »

Huuhkajavahdin uskomaton nollaputki katkesi – ennätys jäi vain vartin päähän

© Tiedotekuva Carljohan Eriksson joutui päästämään maalin selkänsä taakse ensimmäistä kertaa yli kahdeksaan otteluun. Samalla Allsvenskanin nollaputkiennätys jäi vain vartin päähän. Ennen sunnuntain ottelua IFK Göteborgia vastaan Eriksson oli pitänyt ... Read more »

Jokerit ilotteli murskavoiton Riian Dinamosta

© Lehtikuva Veli-Matti Savinainen juhlii avausmaaliaan Brian O’Neillin kanssa. Lehtikuva / Jussi Nukari Tomi Siren Jokerit päihitti sunnuntaina Riian Dinamon murskalukemin 8-0 jääkiekon KHL:ssä. Jokerien kauden maaliennätys sattui osuvasti otteluun, ... Read more »

Valtteri Bottas odottaa vaikeaa kilpailua Austinissa – ”Heitä ei ole helppo ohittaa”

© Tiedotekuva Ruudusta yhdeksän lähtevä Valtteri Bottas odottaa USA:n kilpailusta vaikeaa. Suomalaiskuski oli lauantaina aika-ajossa neljäs, mutta kauden kuudes asennettu polttomoottori pudotti miehen viisi lähtöruutua taaemmas. Suomalaiskuskin omat sanat eivät hehkuneet luottamusta. ... Read more »

HJK:lle ensimmäinen kotivoitto yli kahteen kuukauteen – mestaruustaisto tiukentui

© Matti Raivio HJK voitti kotikentällään FC Interin 2-1. Helsingin Jalkapalloklubi voitti Interin 2–1 miesten jalkapalloliigassa ja jatkaa mestaruusjahtia pisteen edellä olevan KuPSin kannassa. HJK ei edennyt onnistumiseen paraatimarssia. Paineet ... Read more »

F-liiga: Kärkijoukkueet PSS ja EräViikingit voitokkaita kotonaan

© Toimittanut Sport Content F-liigan A-lohkon kärkijoukkueet onnistuivat myös sunnuntaina, kun PSS kaatoi kotonaan Kooveen 6-5 ja EräViikingit samoin kotonaan SSRA:n 7-2. Porvoolaisilla on nyt pisteen etumatka ottelun enemmän ehtineeseen ... Read more »

Ole Gunnar Solskjær otti vastuun joukkueensa katastrofaalisesta illasta: ”Tästä pahempaa tunnetta ei ole”

© Tiedotekuva Manchester United koki historiallisen nöyryytyksen sunnuntaina Old Traffordilla, kun Liverpool kävi hakemassa pisteet mukaansa lukemin 5-0. Kyseessä oli suurinumeroisin tappio Unitedille koskaan Liverpoolia vastaan kotikentällään. LUE OTTELUSTA LISÄÄ ... Read more »

Murheellinen shokkiuutinen – hopeamitalisti luopuu sarjapaikastaan!

© Tiedotekuva Kansallisen liigan kestomenestyjäksi noussut Tikkurilan Palloseura luopuu sarjapaikastaan. Tälläkin kaudella hopealle yltänyt vantaalaisjoukkue jättää hirvittävän aukon naisten pääsarjaan. TiPS on ihastuttanut Pauliina Miettisen alaisuudessa aggressiivisella ja fyysisellä pelitavallaan. ... Read more »

Voivodin suunnalta kuuluu hyviä uutisia – uusi albumi on masterointivaiheessa

© Inferno.fi Voivodin suunnalta kuuluu hyviä uutisia – uusi albumi on masterointivaiheessa 40-vuotias Voivod jaksaa vielä. Progressiivisesta thrash metalista tutuksi tullut kanukkibändi Voivod on saanut purkkiin viidennentoista kokopitkän albuminsa. Bändin ... Read more »

Jose Mourinholla kiehahti pahemman kerran – ajettiin ulos kentältä

© Giuseppe Maffia/NurPhoto/Shutterstock/All Over Press Roman päävalmentaja Jose Mourinho ajettiin ulos kentältä ottelussa Napolia vastaan. AS Roman ja Napolin välinen Serie A:n ottelu päättyi 0-0-lukemiin. Suurimman huomion ottelussa vei päävalmentajien ... Read more »

F-liiga: Happee taas kolmen maalin takaa voittoon – EräViikingit jäi jalkoihin kolmannessa erässä

© Toimittanut Sport Content Eilen kolmen maalin takaa voittoon Oilersista noussut Happee toisti temppunsa tänään Vantaalla, kun se kaatoi EräViikingit lopulta 8-4. Samalla jyväskyläläiset nousivat sarjassa kolmospaikalle. EräViikinkien 3–0-johto syntyi ... Read more »

Harry Maguire pyysi nöyryytystä anteeksi kannattajilta: ”Jokaisen tulee katsoa peiliin”

© Tiedotekuva Liverpool nöyryytti sunnuntaina Manchester Unitedia Old Traffordilla Valioliigan huippukamppailussa lukemin 5-0. LUE LISÄÄ TÄSTÄ! Unitedin kapteeni Harry Maguire oli luonnollisesti todella pettynyt mies kamppailun jälkeen. – Pyydämme anteeksi ... Read more »

Ei kai taas? – Barcelonassa huolta Ansu Fatin polven kunnosta

© Tiedotekuva Viikon päästä 19 vuotta täyttävä huippulupaus ja Barcelonan uusi kymppipaidan kantaja Ansu Fati palasi syyskuun lopussa lähes vuoden pituiseksi kestäneeltä toipumisjaksoltaan ja on pelannut paluunsa jälkeen kuusi ottelua. Niissä ... Read more »

Löytyisikö teiltä puolitoista tuntia pyhitettäväksi laatumusiikille? Nick Caven intiimi konserttielokuva nyt katsottavissa Yle Areenasta

© Riikka Vaahtera Nick Cave Viimevuotinen konserttielokuva Idiot Prayer: Nick Cave Alone at Alexandra Palace on nyt katsottavissa Yle Areenassa. Nick Cave yksin -nimellä kulkevassa elokuvassa Nick Cave esiintyy flyygelinsä kanssa ... Read more »

Manchesterin Unitedin murskatappio oli liikaa – tuhannet katsojat marssivat ulos kesken ottelun

© Alex Livesey – Danehouse Manchester United koki murskatappion Liverpoolille kotonaan Old Traffordilla. Manchester United koki sunnuntaina 0-5-murskatappion Liverpoolille kotikentällään Old Traffordilla. Tuhannet kannattajat marssivat stadionilta ulos tunnin pelin jälkeen. ... Read more »

Marcus Forssille Valioliigauran ennätysminuutit, Brentfordille kotitappio

© AFP / Lehtikuva Brentfordin suomalaishyökkääjä Marcus Forss pääsi pelaamaan hieman yli puoli tuntia. Takana Leicesterin Jonny Evans. LEHTIKUVA / AFP Antti Salmensaari Suomalaishyökkääjä Marcus Forss pääsi pelaamaan hieman yli ... Read more »

Jalkapallon superlupaus on kadonnut - kukaan ei tiedä missä 19-vuotias pelaaja on

© Toimittanut Sport Content Jalkapallon superlupaus Mohamed Ihattaren on kadonnut, kirjoittaa Gazzetta dello Sport. 19-vuotias Ihattaren siirtyi kesällä suurseura Juventukseen, mutta seura lainasi hänet suoraan eteenpäin. Lainapesti Sampdoriassa ei kuitenkaan ... Read more »

TiPS luopuu naisten jalkapallon pääsarjapaikastaan

© Lehtikuva TiPS:n pelaajat hopeamitaleineen liigan päätöskierroksen ottelun jälkeen kaksi viikkoa sitten Kuopiossa. Lehtikuva / Aleksi Muraja Jalkapallon naisten Kansallisessa liigassa hopeaa saavuttanut Tikkurilan Palloseura luopuu pääsarjapaikastaan, seura kertoo verkkosivuillaan. ... Read more »

Arizona Coyotesin pajatso tyhjenee jälleen? Lähde: Liigassakin pyörähtänyt NHL-kärkivaraus lähtökuopissa

© Tiedotekuva Useat uudelleenrakennuksen keskellä olevan Arizona Coyotesin pelaajat herättävät tällä hetkellä kiinnostusta muissa NHL-seuroissa. Sisäpiiritoimittaja Jeff Marekin mukaan uusin siirtohuhuihin noussut nimi on Coyotesin nuori superlupaus Barrett Hayton. 21-vuotias ... Read more »

Emma Kimiläinen ajoi vahvan loppukauden ja sijoittui W Series -sarjassa kolmanneksi

© AFP / Lehtikuva Emma Kimiläisen (vas.) vahva loppukausi riitti kolmanteen sijaan formula W Series -sarjassa. Britannian Jamie Chadwick varmisti toisen mestaruutensa. LEHTIKUVA / AFP Emma Kimiläisen vahva loppukauden vire ... Read more »

NHL:ssä suomalaisyllätys – vain kaksi peliä viime kaudella pelannut puolustaja nostettiin NHL-kokoonpanoon

© Tiedotekuva NHL:stä kantautui sunnuntaina mieluisia suomalaisuutisia Pittsburgh Penguinsin tehtyä muutoksia kokoonpanoonsa Kris Letangin ja Mark Friedmanin loukkaantumisten myötä. Penguins nosti kaksikon tuuraajaksi viime kaudella vain kaksi ottelua Penguins-paidassa pelanneen Juuso ... Read more »

MTV seuraa: USA:n GP – Valtteri Bottas nousutalkoissa, isot katseet MM-sarjan kärkikaksikossa

© DARRON CUMMINGS / POOL F1-kauden 17. osakilpailu ajetaan tänään sunnuntaina Yhdysvaltojen Austinin radalla. Mercedeksen Valtteri Bottas lähtee kisaan keskijoukoista, moottorirangaistuksen myötä. Kuinka korkealle Bottas pystyy nousemaan? Kisan lähdössä riittää ... Read more »

Liverpool nyöryytti Manchester Unitedia Old Traffordilla

© Tiedotekuva Sunnuntain odotettu Valioliigakierroksen huipennus Manchester Unitedin ja Liverpoolin välillä päättyi varsin yksipuoliseen näytökseen. Liverpool nöyryytti kiistakumppaniaan selvällä 5-0-vierasvoitolla. ManU lähti otteluun komean Mestarien liigassa tehdyn nousun jälkeen, mutta ... Read more »

HJK katkaisi ikävän putkensa - Veikkausliigan mestaruustaistosta tuli nyt huippujännittävä

© Toimittanut Sport Content Helsingin Jalkapalloklubi kaatoi sunnuntai-iltana turkulaisen FC Interin 2-1 ja teki samalla sarjan mestaruustaistosta todella jännittävän. HJK:lla on enää vain kaksi ottelua jäljellä ja homman nimi on ... Read more »

Uskomaton nöyryytys! Liverpool nolasi Manchester Unitedin Old Traffordilla – Paul Pogban ja Cristiano Ronaldon sikailut kuumensivat tunteet kentällä

© Tiedotekuva Liverpool oli tyly vieras Old Traffordilla sunnuntain huippukamppailussa Valioliigassa, kun se murjoi kotijoukkue Manchester Unitedin maanrakoon lukemin 5-0. Mohamed Salah iski hattutempun ja Naby Keita sekä Diogo Jota ... Read more »

HJK-Inter 2-1: Japanilaistähti palasi pelikentille – turkulaisten kokenut toppari vaikutti loukkaantuneen pahasti

© Tiedotekuva HJK voitti FC Interin kotonaan lukemin 2-1. Samalla helsinkiläiset säilyivät mestaruustaistossa mukana. Varsinkin, kun KuPS pelasi 0-0-tasapelin lauantaina Helsingin IFK:ta vastaan. Mestaruustaistelussa olevan kaksikon välinen piste-ero on nyt ... Read more »

Sami Pajari jatkoi voittoputkeaan Unkarin EM-rallissa

© Kuva: M Sport. Viime viikonloppuna rallin junioreiden maailmanmestaruuden voittanut Sami Pajari – Marko Salminen -kaksikko jatkoi loistavia otteitaan myös rallin EM-sarjan puolella voittamalla Unkarin osakilpailun ERC3 Junior -luokan. Pajari ... Read more »

Israel laajentaa entisestään Länsirannan siirtokuntiaan

AFP Israel aikoo rakentaa lisää asuntoja siirtokuntalaisille miehittämällään Länsirannalla. Siirtokunnista vastaavan ministeriön mukaan kilpailutukset on aloitettu 1 355 kodin rakentamiseksi seitsemään siirtokuntaan. Israelin puolustusministeriön odotetaan vahvistavan suunnitelman piakkoin. Vasta elokuussa ... Read more »

Liverpool takoi historialliset murskajaiset Manchester Unitedin verkkoon – supertähdeltä härskiä sikailua

© Shaun Botterill Mohamed Salah viimeisteli hattutempun Manchester Unitedin verkkoon. Manchester United koki kotonaan historiallisen tappion Liverpoolin käsittelyssä, kun Old Traffordin taululle kirjattiin loppulukemat 5-0 Liverpoolin hyväksi. Liverpool aloitti maalinteon jo ... Read more »

Armoton nöyryytys! Liverpool nolasi avuttoman Man Unitedin verivihollisen kotipyhätössä – Paul Pogba sai suoran ulosajon törkytaklauksesta

© Tiedotekuva Mohamed Salah teki hattutempullaan afrikkalaista valioliigahistoriaa, kun Liverpool tyrmäsi Old Traffordilla murskalukemin Manchester Unitedin. Vierailijat hiljensivät arkkivihollisensa ylivoimaisen esityksen jälkeen 5-0-lukemin. Isännät kärsivät tappion lisäksi myös Paul Pogban ... Read more »

Vieraskentälläkin upean vastaanoton saanut Lukas Hradecky pettyi tasapeliin: ”Tämä tuntuu tappiolta”

© Tiedotekuva Bayer Leverkusenilla oli mahdollisuus kuroa ero sarjakärki Bayern Müncheniin vain kolmeen pisteeseen, kun se vieraili sunnuntaina derbyssä 1. FC Kölnin kotikentällä. Toisin kuitenkin kävi, sillä pisteet pantiin tasajakoon ... Read more »

Historiaa tehnyt Mohamed Salah nöyryytti totaalisesti Manchester Unitedia - Cristiano Ronaldo ja Paul Pogba sikailivat rumasti

© Toimittanut Sport Content Jalkapallon Valioliigassa pelattiin sunnuntai-iltana kauden ensimmäisen North-West derby, kun Manchester United isännöi Old Traffordilla Liverpoolia. Liverpool tarjoili arkkiviholliselleen totaalisen nöyryytyksen, kun se murskasi Red Devilsin 5-0. ... Read more »

Pasi Rautiainen sanoi sen suoraan V Sportilla - Ole Gunnar Solksjärin päivät on luetut: "Olen aika varma siitä"

© Toimittanut Sport Content Manchester United koki karun nöyryytyksen Old Traffordilla, kun Liverpool murskasi ManU:n 5-0. ManU:n otteista oli lähes täysin mahdotonta löytää mitään hyvää, niin surkea joukkue sunnuntaina oli. ... Read more »

F1: Viimeksi Bottas ajoi Austinin F1-kisan voittoon

© Valtteri Bottas. Kuva: Daimler. Viime vuonna ei koronaviruksen takia ajettu Yhdysvaltojen GP-kisaa. Edellinen kisa ajettiin kaksi vuotta sitten. Silloin Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi voittoon ja toiseksi tullut tallikaveri Lewis Hamilton ... Read more »

Kiss-basisti kauppaa äärimmäisen hulppeaa Las Vegasin kotiaan – hintalappu nostattaa hien pintaan

© Sami Lommi Kiss-basisti kauppaa äärimmäisen hulppeaa Las Vegasin kotiaan – hintalappu nostattaa hien pintaan Kiss-basisti Gene Simmons kauppaa perheensä Las Vegasin kotia. The Wall Street Journalin mukaan Simmonsin vaimo ... Read more »

Katso: Paul Pogban törkeä taklaus johti ulosajoon – Liverpoolin keskikenttäpelaaja paareilla ulos kentältä

© Tiedotekuva Liverpool nöyryyttää parhaillaan Manchester Unitedia ihan urakalla Old Traffordilla Valioliigan huippukamppailussa. Tilanne on 70. peliminuutilla peräti 0-5. Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogba tuli vaihdosta kentällä toiselle jaksolle, mutta hänen ... Read more »

Barcelonan päävalmentaja teki kiusallista historiaa - edellinen kerta oli 1930 ja 1940-lukujen taitteessa

© Toimittanut Sport Content Barcelona hävisi sunnuntaina kauden ensimmäisen El Clasicon. Real Madrid voitti Camp Noulla 2-1. Samalla Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman teki kiusallista historiaa. Koemanista tuli vasta historian toinen ... Read more »

Max Verstappen hermostui hänen ja Lewis Hamiltonin kolarivihjailuista – "Miksi tämä pitää aina nostaa esille?"

© imago sport MM-sarjan kärkikaksikko Max Verstappen ja Lewis Hamilton lähtevät eturivistä tämän päivän Yhdysvaltojen GP:seen. Herkullinen lähtöasetelma on nostanut jos jonkinlaisia spekulaatioita esille. Kaksikolta kysyttiin aika-ajon jälkeen potentiaalisesta kolaririskistä. ... Read more »

Heliövaara voitti tenniksen nelinpelifinaalin Moskovassa – "Vuoristoratamainen ottelu"

© AFP / Lehtikuva Harri Heliövaara (oik.) ja Matwe Middelkoop voittivat tenniksen miesten ATP-turnauksen nelinpelifinaalin Moskovassa. LEHTIKUVA / AFP Harri Heliövaara otti sunnuntaina tennisuransa toisen ATP-voiton, kun hän vei hollantilaisparinsa ... Read more »

Hirmupommi! Voimamiesjätti löi yhtä maailman parasta nyrkkeilijä täysillä – sitten osat vaihtuivat

© Tiedotekuva Voimamies Hafthor Björnsson on kohdannut nyrkkeilytähti Teofimo Lopezin salilla. Kaksikko piti osallistua lyöntihaasteeseen, jossa molemmat jakoivat iskuja toisilleen. Lopez on nyrkkeilyn kevytsarjan kuningas, jota monet pitävät yhtenä maailman ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic