Pikkuleijonien taso on hiipunut
Pikkuleijonien taso on hiipunut
Jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-turnaus alkaa torstaina Espoossa ja Vantaalla. Suomi kohtaa avausottelussaan Espoossa Latvian kello 18 alkaen.
Muissa otteluissaan Suomi pelaa alkulohkossaan perjantaina Norjaa, sunnuntaina Slovakiaa ja tiistaina Yhdysvaltoja vastaan. Jatkoon viiden joukkueen lohkosta pääsee neljä, joten aika varmasti voi ennustaa, että Pikkuleijonat on ensi viikon torstaina puolivälieräottelussa pelaamassa.
Puolivälierät ovatkin sitten kovempi haasteensa. Toisessa lohkossa pelaavat Ruotsi, Kanada, Tshekki, Sveitsi ja Kazakstan. Mikäli Suomi ei voita lohkoaan, tulee vastaan puolivälieräottelussa todella kova joukkue.
Eikä Suomi suosikki lohkovoittajaksi ole. Yhdysvallat on MM-kisojen merkittävä kultasuosikki ja sen päihittäminen olisi Suomelta yllätys.
Suomi on voittanut U18-tasolla MM-kultaa 1999, 2000, 2016 ja 2018. Viime vuosikymmenellä Suomi oli peräti neljästi peräkkäin loppuottelussa 2015-18. Aina vastassa oli Yhdysvallat, joka kahdesti pystyttiin loppuottelussa kaatamaan.
Vuoden 2018 jälkeen Pikkuleijonat ei ole finaaliin yltänyt. Tältä vuosikymmeneltä ainoa mitali on pronssi vuodelta 2022. Myös NHL:n varaustilaisuuksista voi päätellä Suomen pelaajakehityksen osoittaneen hyytymisen merkkejä.
Mitali olisi kotikisoista hieno saavutus. Pikkuleijonien joukkueella tuskin on realistisia saumoja kultamitaleille.
On myös muistettava, ettei U18-kisoissa mitata ikäluokan kovinta tasoa. Kanadassa junioriliigojen pudotuspelit ovat kisojen aikaan käynnissä, joten Kanada ei pelaa kisoissa parhaalla joukkueellaan.
Venäjä on puolestaan suljettu kaikista kansainvälisistä jääkiekkoturnauksista seurauksena raakalaismaisista sotatoimistaan Ukrainassa.
Teksti: Otto Palojärvi, kuva: Jääkiekkoliitto