Pikkuleijonien mitalihaaveille tyly loppu – "Jokainen kivi käännettiin"
Ruotsi oli jälleen parempi ja päätti Suomen unelman MM-mitalista kotikisoissa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Petteri Ikonen
Jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-kotikisojen lopussa oli Suomen osalta jotain tuttua, vaikka pelaajasukupolvi oli kymmenen vuotta edellistä nuorempi ja Lappeenrannan Kisapuiston jäähallin tunnelmallisten ja historiaa huokuvien puitteiden sijaan MM-kilpailujen puolivälierä pelattiin nyt Espoon areenan väriloisteessa.
Ruotsi oli jälleen parempi ja päätti Suomen unelman MM-mitalista kotikisoissa.
Kymmenen vuotta sitten Ruotsi murjoi Suomen puolivälierässä 10-0, mutta torstai-iltana lukemat olivat maltillisemmat. Pikkuleijonat taipui länsinaapurille maalein 1-2 ja päätti kisaurakkansa päät painuksissa. Ruotsi eteni viikonloppuna pelattaviin mitalipeleihin.
Suomi jäi mitalitta ikäluokan MM-kilpailuissa myös vuosi sitten, jolloin Slovakia oli etevämpi puolivälierässä maalein 3-2. Tuosta joukkueesta puolustajat Aron Kiviharju, Veeti Väisänen ja Mitja Jokinen sekä hyökkääjä Konsta Helenius olivat edelleen mukana ja kokemassa toista peräkkäistä puolivälierätappiota.
– Fiilikset ovat samanlaiset kuin vuosi sitten. Silloinkin oli tiukka peli, ja pikkujutut merkitsivät, Helenius sanoi.
– Olo on pettynyt. Tällä joukkueella oli mahdollisuuksia paljon pidemmällekin. Niin pienestä oli kiinni. Ruotsi sai pomput ja teki maalit.
Kapteeni Kiviharju näki tappion olleen nyt karvaampi kuin vuosi sitten Slovakialle.
– Vuosi sitten ei olisi ansaittukaan enempää sillä esityksellä, mitä esitimme turnauksessa tai puolivälierässä.
– Jokainen kivi käännettiin. Olemme puhuneet joukkueen kanssa, että voi voittaa ja voi hävitä. Mitä teemme, se merkitsee. Jos kaadutaan, kaadutaan saappaat jalassa. Näin teimme.
Vyöryn alta hetkeksi tasoihin
Ruotsi aloitti ottelun kuin Yhdysvallat vappuaattona alkusarjan päätöspelissä ja vyörytti hyökkäyksiä Suomen maalille. Pikkuleijonat oli vaikeuksissa, mutta Yhdysvaltoja vastaan kahdeksan kertaa antautunut Petteri Rimpinen nappasi muutaman tärkeän torjunnan.
Puolustaja Alfons Freij laukoi Ruotsille 1-0-johdon pelaajaruuhkan läpi.
Pikkuleijonat virkosi erän edetessä ja loi muutaman tilanteen ykkösketjun Joona Saarelainen-Konsta Helenius-Emil Hemming johdolla.
– Heräsimme pelaamaan ensimmäisen erän lopussa. Jätkät antoivat kaikkensa, päävalmentaja Marko Kauppinen sanoi.
Toisessa erässä ykkösketju pyöritti tehottomasti ylivoimapeliään. Kakkosketju alleviivasi Suomen joukkueessa riittävän syvyyttä ja näytti mallia maalinteosta, kun Heikki Ruohonen survoi vastahyökkäyksen päätteeksi 1-1-tasoituksen.
Tämän jälkeen Suomi kesti alivoimapelin ja loi tasaviisikoin muutaman tilanteen Ruotsin maalille.
Suomen pelaajat korostivat jo Yhdysvaltoja vastaan pelatun alkusarjan päätösottelun jälkeen, että puolivälierässä ei saa tulla virheitä. Muutama minuutti ennen toisen erän päättymistä puolustaja Daniel Nieminen hukkasi kiekon. Ruotsi sai paineen Suomen alueelle, ja Jack Berglund laukoi Ruotsille johtomaalin.
– Yksi vähän onnenkantamoinen ratkaisi. Meillä ei ollut tolpat ja rimat kohdallaan kolmannessa erässä. Tämä on jääkiekkoa kaikessa karmeudessaan, Kauppinen tuumi.
Syötöt eivät tulleet lapoihin
Päätöserässä Suomi ei onnistunut murtamaan Ruotsin tiukkaa pakettia, vaikka pääsi kokeilemaan ylivoimallakin.
Helenius summasi MM-kilpailuissa pisteet 0+7=7 ja Hemming 4+2=6, mutta kärkimaista Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan Helenius kirjautti vain yhden syöttöpisteen ja Hemming jäi tehoitta.
Olisiko ykkösketjun pitänyt saada enemmän irti itsestään?
– Koen, että pelasimme ihan hyvin, mutta ei ollut paras peli. Yhteispelin olisi pitänyt olla parempaa. Oli meillä paikkoja. Läpiajokin, Helenius summaili.
– Ylivoimalla pitäisi saada paikkoja. Nyt syötöt eivät tulleet lavoille. Olisi pitänyt pelata paremmin. Ruotsi pelasi hyvin. Pyörimme liikaa omissa kuten Yhdysvaltojakin vastaan, mutta saimme pidettyä Ruotsin pois paikoilta.
Kauppinen halasi kaikkia pelaajia ottelun jälkeen. Osa on ollut mukana jo kolme vuotta läpi poikamaajoukkuepolun.
– Sen verran ehdin pelin jälkeen pysähtyä ja miettiä, että jossiteltavaa ei jäänyt tähän peliin. En keksi mitään, mitä olisi voitu tehdä paremmin tai toisin, ensi kaudeksi alle 16-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi siirtyvä Kauppinen sanoi.
Suomen kokoonpano:
1. kenttä:
24 Joona Saarelainen-19 Konsta Helenius-32 Emil Hemming
12 Aron Kiviharju-10 Veeti Väisänen
Maalilla: 1 Petteri Rimpinen
Varalla: 30 Kim Saarinen
2. kenttä:
28 Lauri Sinivuori-36 Heikki Ruohonen-33 Tuomas Suoniemi
15 Niklas Nykyri-4 Mitja Jokinen
3. kenttä:
34 Roope Vesterinen-27 Aatos Koivu-29 Kasper Pikkarainen
2 Onni Amhamdi-3 Daniel Nieminen
4. kenttä:
21 Natan Teshome-22 Anton Kettunen-23 Ville Väärälä
7 Veikka Mononen
13. hyökkääjä: 37 Markus Loponen