Suomen ralliässä hyökkää Ruotsin lumiteille – ”Tuntuu, että tauko on ollut pitkä”

suomen ralliässä hyökkää ruotsin lumiteille – ”tuntuu, että tauko on ollut pitkä”

Suomen ralliässä hyökkää Ruotsin lumiteille – ”Tuntuu, että tauko on ollut pitkä”

Hyundai Motorsport Driver Development Program (HMDP) -ohjelman kuljettajakaksikko Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen aloittavat WRC2-luokan MM-sarjan Ruotsin MM-rallista. Kaksikko ajaa Ruotsissa MM-pisteistä ranskalaistiimi CHL Sport Auton Hyundai i20 N Rally2:lla.

Lindholm kertoo, että kauden lopullinen ajo-ohjelma vahvistetaan myöhemmin. Ennen Ruotsin MM-rallia he kävivät nuotittamassa Monte Carlon MM-rallin osana kauteen valmistautumista.

– Tuntuu, että tauko on ollut pitkä, vaikka Keski-Euroopan MM-rallista ei ole kuin reilut kolme kuukautta. Odotan jo innolla, että pääsen ajamaan Hyundai i20 N Rally2:lla kauden ainoaan talviralliin ja aloittamaan uuden rallikauden.

– Ruotsin MM-ralli on ollut aina yksi MM-kalenterin suosikkiralleistani. Olen tottunut ajamaan talvella Suomessa, mutta tänä vuonna ohjelmassani on vain tämä yksi talviralli. Otetaan kaikki ilo tulevasta irti, Lindholm toteaa tiedotteessaan.

Lindholm ajoi Ruotsin ralliin valmistavat testit viime viikonloppuna Jalasjärvellä.

– Olin jo viime kaudella autoomme todella tyytyväinen ja uskon, että Ruotsin kaltainen kovavauhtinen lumiralli sopii meille hyvin. Kokeilimme rapeassa pakkaskelissä muutamia ajatuksia automme säätöihin, koska Ruotsin MM-ralli on minulle ensimmäinen talviralli Hyundailla.

– Autossamme oli mielestäni hyvät säädöt, joita ei juurikaan tarvinnut muuttaa. Toki testi on aina testi, ja vasta itse kisassa näemme todellisen suorituskykymme. Tärkeintä oli päästä takaisin ratin taakse, karistaa mahdolliset ruosteet ranteista ja päästä kilpailutilanteen vaatimaan rytmiin uudelleen kiinni. MM-pisteiden kerääminen käynnistyy Ruotsista, jonne lähdemme luottavaisin mielin, Lindholm muistuttaa.

Lindholm kertoo, että tulevalla reitillä on melko paljon aiemmilta vuosilta tuttuja erikoiskokeita.

– Yksi uusi pätkä, lauantaina ajettava Vännäs (15.65 km) ja muutamalla pätkällä uusia osuuksia. Ruotsin MM-rallissa niin kuin kaikessa huippu-urheilussa, pyrimme parantamaan suoritustamme koko ajan ja sitä kautta kehittyä vieläkin paremmaksi ja nopeammaksi, Lindholm summaa.

Ruotsin MM-ralli käynnistyy torstai-iltana Uumajassa ajettavalla yleisö-EK:lla (5.16 km) klo 20:05 Suomen aikaa. Perjantaina ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta (107.90 km) ja samoin lauantaina (125.96 km). Rallin päätöspäivän sunnuntain ohjelmassa on kolme (61.08 km) erikoiskoetta, joista kilpailun päättävä Power Stage (10.08 km) käynnistyy klo 13:15 Suomen aikaa.

Lähde: Emil Lindholmin tiedote

Kuva: Merita Mäkelä / Meritapix

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World