Pankkitilin avaaminen Suomessa ja ulkomailla

Asia's Tech News Daily

Pankkitilin avaaminen Suomessa ja ulkomailla
© Toimittanut VertaaEnsin.fi

Pankkitilin avaaminen hoituu helpoimmillaan muutamalla näpäytyksellä verkossa, tai vaikeimmillaan mittavan paperisodan ja virastoissa käymisen jälkeen. Helpointa on avata uusi tili pankissa, jossa on jo valmiiksi asiakkaana. Haastavinta tilin avaaminen on alaikäiselle lapselle, sillä silloin pankki vaatii kaikkien huoltajien hyväksynnän sekä kuvalliset henkilöllisyystodistukset. Pankkitilin avaaminen myös Suomen rajojen ulkopuolella on yhä yleisempää.

Näin uuden pankkitilin avaaminen onnistuu eri pankeissa

OP

OP:n asiakkaat voivat avata käyttötilin verkossa muutamalla klikkauksella pankin verkkotunnuksilla. Myös asiakkaaksi liittyminen onnistuu verkossa, mikäli käytössäsi on toisen suomalaisen pankin verkkopalvelutunnukset. Siten saat käyttöösi tilin ja OP:n verkkopalvelutunnukset. 

Nordea

Nordeassa tilin voi avata kolmella eri tavalla: omassa verkkopankissa, soittamalla asiakaspalveluun tai käymällä paikan päällä konttorissa. Myös lapsen tilin avaaminen onnistuu sähköisesti Palvelut lapselle verkossa -palvelussa. 

S-Pankki

Käyttötilin voi avata joko verkkopankissa tai ajanvarauksella asiakaspalvelupisteessä. S-Pankin verkkopankkitunnukset saaneet voivat avata uusia tilejä myös helposti verkkopankissa.

Aivan ensimmäisen tilin avaaminen vaatii käynnin pankissa

Yhä useampi ihminen muuttaa töiden tai elämäntilanteen takia ulkomailta Suomeen. Näissä tilanteissa ihmiseltä ei usein löydy pankkitiliä, jolle esim. palkka tai sosiaalietuudet voitaisiin helposti maksaa.  Tällöin edessä on ensimmäisen pankkitilin avaaminen. 

Suomessa pankit vaativat aivan ensimmäistä kotimaista tiliä avatessa käynnin paikan päällä konttorissa.  Tällöin pankkitilin avaamiseen tarvitaan virallinen henkilöllisyystodistus, kuten passi tai poliisin myöntämä henkilökortti. Pankki voi vaatia myös muita dokumentteja, kuten työsopimuksen tai tositteen tuloista ja etuuksista. Passin ja verkkopankkitunnusten lisäksi tarvitaan suomalainen puhelinnumero. 

Pankkitilin avaaminen lapselle

Pankkitilin avaaminen lapselle voi aiheuttaa yllätyksiä erityisesti, jos lapsella ei vielä ole kuvallista poliisin myöntämää henkilöllisyystodistusta. Asiaan hyvin perehtynyt ja valmistautunut saa kuitenkin asiansa nopeammin hoidettua, joten pankin vaatimat dokumentit kannattaa selvittää jo etukäteen. Joissain tapauksissa pankkitilin avaaminen lapselle voi onnistua verkossa helpommin. Tarkista ohjeet oman pankkisi verkkosivuilta. 

Lapsen pankkitilin avaamiseen tarvittavat dokumentit:

  • Huoltajan passi tai henkilökortti
  • Lapsen henkilökortti tai passi sekä puhelinnumero, jos hankitaan kortti tai verkkopankkipalvelu
  • Toisen huoltajan puhelinnumero
  • Toisella huoltajalla oltava pankkitunnukset sekä henkilöllisyystodistus, joiden avulla hakemus hyväksytään

Tilin avaaminen ulkomaille

Pankkitilin avaaminen Suomen rajojen ulkopuolella on yhä yleisempää työurien kansainvälistyessä. Esimerkiksi työnantaja voi edellyttää, että palkka maksetaan paikalliselle pankkitilille. 

Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus avata tavanomainen käyttötili missä tahansa Euroopan talousalueella sijaitsevassa pankissa. Käyttötilillä tarkoitetaan tiliä, jolla voi hoitaa maksuja tililtä tilille, käteisnostoja ja talletuksia.  Pankki ei voi siis kieltäytyä avaamasta tiliä siksi, että asut toisessa EU-maassa.  Huomaathan että monissa EU-maissa myös käyttötileistä peritään vuosimaksu. 

Muiden tilimuotojen, kuten säästötilien osalta tilin avaaminen ulkomailla on huomattavasti hankalampaa tai jopa mahdotonta. 

Kannattaa tarkistaa nykyiseltä pankilta, onko heillä toimipisteitä tai yhteistyökumppanipankkeja kyseisessä maassa. Tällä tavoin pankkitilin avaaminen voi onnistua ilman ylimääräisiä mutkia ja yllätyksiä pankin huolehtiessa käytännön byrokratiasta. 

Tämä artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran VertaaEnsin.fi blogissa.

Internet Explorer Channel Network
Asia's Tech News Daily
News Related

OTHER NEWS

Näitkö? Miro Heiskanen pysäytti Teuvo Teräväisen ensiluokkaisesti – toimittaja innoissaan: ”Saan kiksejä – maailman kahdeksas ihme”

© Tiedotekuva NHL:ssä taannoin pelattu ”suomalaiskohtaaminen” oli Dallas Starsin juhlaa, kun se kaatoi lukuisan sinivalkoisen pelaajan välien selvittelyssä Carolina Hurricanesin 4-1. Pelin tapahtumiin voi palata toimittaja Saad Yousufin Twitter-tilillä, josta ... Read more »

Tshekin maajoukkuemiehen ja KalPan välinen pelaajasopimus purettu – vastuu jäi odotettua pienemmäksi

© Tiedotekuva KalPa tiedotti torstaina nettisivuillaan, että joukkueessa lopulta vain viisi ottelua pelannut hyökkääjä Jaromir Pytlik ei jatka Kuopiossa. Puretun sopimuksen piti kattaa kaudet 2021-23, mutta kun rooli jäi odotuksia huomattavasti ... Read more »

Susiladiesin tähdelle siirto huippuseuraan – ”Pikkaisen ehkä jännittää vielä”

© Toimittanut Sport Content Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa. Lehtorannan ensisijainen tehtävä Neve ... Read more »

Man Unitedin uusi luotsi sai työluvan – ensimmäisen kerran peräsimessä Crystal Palacea vastaan

© Tiedotekuva Manchester Unitedin väliaikaisen managerin Ralf Rangnickin työlupahakemus on hyväksytty, uutisoi The Athletic. United vahvisti saksalaisen nimityksen maanantaina, ja mies on nyt valmis tositoimiin saatuaan lupa-asiat kuntoon. Rangnick saapuu ... Read more »

Cheekiä ei ole unohdettu, Haloo Helsingin paluuta oli odotettu, Måneskin maistuu ja Dark Sidea on luukutettu – Spotify julkaisi vuoden kuunnelluimmat artistit ja kappaleet

© Toimittanut Rumba Cheekiä ei ole unohdettu, Haloo Helsingin paluuta oli odotettu, Måneskin maistuu ja Dark Sidea on luukutettu – Spotify julkaisi vuoden kuunnelluimmat artistit ja kappaleet Suoratoistojätti paljasti Suomen ... Read more »

NHL:n suomalaisdebytantti nautti tilanteesta - "Pidin sitten hauskaa"

© Toimittanut Sport Content Suomalaisten NHL-pelaajien kirjaan kirjoitettiin uusi sivu viime yönä, kun Markus Niemeläinen teki debyyttinsä Edmonton Oilersin paidassa. Niemeläinen nautti debyytissään taalajäillä. Niemeläinen siirtyi jo viime kaudella rapakon ... Read more »

Tutkijoilta kolme hypoteesia omikronin kehityksestä – miksi viruksessa on niin runsaasti mutaatioita?

© MTV Uutiset Koronaviruksen omikronmuunnos on kehittynyt jo 1,5 vuotta, vaikka se havaittiin ensimmäisen kerran vasta noin viikko sitten, kertoo Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti. – Hämmästyttävää tässä [omikronmuunnoksessa] ... Read more »

Lähtöpassit saanut Kimi Räikkösen tallikaveri odottaa jo uusia haasteita - "Olen motivoitunut”

© Toimittanut Sport Content Alfa Romeolta lähtöpassit saanut Antonio Giovinazzi ajaa ensi kaudella Formula E -sarjassa. Italialaiskuski toivoo pääsevänsä pitkästä aikaa voiton makuun itselleen uudessa kilpaluokassa. Giovinazzi menetti ajopaikkansa Alfa ... Read more »

Huomio, tamperelaiset! Tubeconin väellä on varallenne suuria suunnitelmia

© Jari Karjalainen / AOP Huomio, tamperelaiset! Tubeconin väellä on varallenne suuria suunnitelmia Mikäli kaikki menee putkeen, Tampereelle tulee jokavuotinen pelitapahtuma. Tubecon laajentuu Tampereelle, kertoo tiedote. Tämä kaikenlaiset vaikuttajat, heidän ... Read more »

Nyt on millä mällätä! ManU-managerille luvattu jättisumma joukkueen vahvistamiseksi

© Toimittanut Sport Content Manchester Unitedin manageri Ralf Rangnick saa melkoisen kasan rahaa tuhlattavaksi tammikuun siirtoikkunan aikana. Useiden englantilaislähteiden mukaan Rangnickille on annettu 100 miljoonan punnan siirtobudjetti. ManU:n väliaikaiseksi manageriksi ... Read more »

Justus Annunen voi pian saada NHL-debyyttinsä – näin lähellä ensimmäinen Colorado Avalanche -ottelu on

© Taneli Niinimäki Pikakomennuksen Colorado Avalancheen saaneen Justus Annusen NHL-debyytti on todella lähellä. 21-vuotiaan maalivahdin ensiesiintymiselle oven avasi Avsin murskatappio Toronto Maple Leafsiä vastaan. Darcy Kuemperin loukkaannuttua torjuntavastuun saanut Jonas Johansson päästi ... Read more »

Venäjä sanoo ottaneensa kiinni kolme ukrainalaista vakoojaa

AFP Venäjä on ilmoittanut ottaneensa kiinni kolme ukrainalaista, joiden se sanoo olevan vakoojia. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB kertoo yhden kiinni otetuista suunnitelleen räjähdeiskua. FSB ei paljastanut, mistä ja milloin vakoojiksi väitetyt ... Read more »

Barcelonan luottomies pitkään sivussa – kuinka käy jatkopahvin?

© Getty Images Kerroimme keskiviikkona, että Barcelonan monipuolinen varakapteeni Sergi Roberto joutuu leikkauspöydälle. Sergi Roberto leikataan lähipäivinä Turussa. Hänen oikean takareitensä operoi Lasse Lempainen, joka on leikannut aiemmin muun muassa ... Read more »

Mysteerielokuva ihmetyttää nyt HBO Maxissa – persoonallisuushäiriöiden kuvaus jää puolitiehen

© Episodi.fi Mysteerielokuva ihmetyttää nyt HBO Maxissa – persoonallisuushäiriöiden kuvaus jää puolitiehen IMDb-arvosana on 6,3. HBO Maxin valikoimassa on nyt elokuva True Story (2015). Tositapahtumiin perustuvassa trillerissä maineensa menettänyt New ... Read more »

Nokia Arena otetaan viikonloppuna käyttöön – ei vieläkään valmis: ”Viivästyy johtuen katsomorakenteen toimittajasta”

© Tiedotekuva Tulevana lauantaina Ilves ja Tappara pelaavat ensimmäisen ottelunsa uudessa Nokia Arenassa. Valitettavasti kauan rakenteilla ollut jäähalli ei ole vieläkään valmis. – Nokia Arenan seisomakatsomo-ominaisuus viivästyy johtuen katsomorakenteen toimittajasta. ... Read more »

Järkyttävän sydänpysähdyksen kokeneesta Christian Eriksenistä uutta tietoa – harjoitellut "salaa" entisen seuransa kentällä

© Mattia Ozbot – Inter Christian Eriksen on kaikesta päätellen jatkamassa uraansa jalkapalloilijana. Sydänpysähdyksen kesken Suomen ja Tanskan välisen EM-kisaottelun saanut tähtipelaaja ei kuitenkaan voi pelata enää Italiassa. LUE MYÖS: Huuhkajat-fanien ... Read more »

Se, josta ei puhuta herää pitkästä horroksesta – uusi levy tulossa, ensimmäinen näyte videoineen julki

© Inferno.fi Se, josta ei puhuta. Gehenna on myös tulevan levyn nimikkoraita. Iisalmelainen Se, josta ei puhuta aktivoituu levyrintamalla yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja julkaisee kolmannen studioalbuminsa Gehenna 22.4.2022 ... Read more »

Lähde: Derby-tappio viimeinen niitti? Rafa Benitezin lähtölaskenta käynnissä

© Toimittanut Sport Content Everton koki kotikentällään keskiviikkona melkoisen nöyryytyksen, kun Liverpool kävi hakemassa Goodison Parkilta 4-1-voiton. Tappion myötä Everton-manageri Rafael Benitezin tiimalasista hiekka alkaa uhkaavasti huveta. Liverpoolin managerina menestystä ... Read more »

Elina Sarvi toivottaa Jäähyväiset meille vuoden kenties kauneimmalla kappaleella – video ennakkonäytössä Rumbassa

© Rumba.fi Elina Sarvi toivottaa Jäähyväiset meille vuoden kenties kauneimmalla kappaleella – video ennakkonäytössä Rumbassa Elina Sarven video ennakkonäytössä Rumbassa. Elina Sarvi on imatralainen laulaja/laluntekijä, joka julkaisee toisen singlensä Jäähyväiset ... Read more »

F1-kuski muuttaa Monacoon: kertoo harvinaisen suoraan syyn ratkaisulleen

© imago sport Lando Norris muuttaa Monacoon. Monaco on tunnetusti monen moottoriurheilusta ja muista lajeista tuttujen tähtien koti, mutta kovin monet eivät julista sinne muuttamisensa syitä yhtä avoimesti kuin McLarenin ... Read more »

Valtteri Bottaksesta MM-taistelun ratkaiseva tekijä? F1-asiantuntija korostaa suomalaiskuskin merkitystä

© xpbimages.com Valtteri Bottas voi viedä Max Verstappenilta ratkaisevasti pisteitä MM-taistelussa. Valtteri Bottaksen kyky viedä MM-pisteitä tallikaverinsa Red Bullin Max Verstappenilta korostuu hollantilaisen käydessä kovaa mestaruustaistelua Lewis Hamiltonia vastaan, sanoo ... Read more »

Näin Sauli Niinistö ja Jenni Haukio juhlistavat itsenäisyyspäivää – antavat MTV Uutisille erikoishaastattelun

Tasavallan presidentin kanslia julkaisi presidenttiparin itsenäisyyspäivän ohjelman. Tänä vuonna Presidentinlinnassa ei nähdä perinteistä – tai edes poikkeusjärjestelyin järjestettyä – juhlavastaanottoa, sillä Linnan juhlat peruuntuivat heikentyneen koronatilanteen vuoksi.  Vaikka juhlavastaanottoa ei ... Read more »

Honka kaatoi Kouvottaret

© Tiedotekuva Kouvottaret sai vieraita Espoosta. Vierasjoukkue oli otteluun lähdettäessä neljä pistettä kotijoukkueen takana, mutta kavensi 85-77 voitolla eron kahteen pisteeseen. Avauspuolikkaalla joukkueet eivät tuntuneet saavan eroa toisiinsa mitenkään. Molemmat ... Read more »

Pekka Virta veti hämmentävän monologin – asiantuntija tylynä taustoista: "Sitä ei oikein pysty edes harjoittelemalla korjaamaan"

© Tomi Natri / All Over Press SaiPa on hävinnyt SM-liigassa jo kuusi ottelua peräjälkeen ja on valahtanut sarjataulukossa 13. sijalle. MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen ymmärtää päävalmentaja Pekka Virran ... Read more »

Näyttelijä Alec Baldwin kielsi laukaisseensa surma-aseen

© AFP / Lehtikuva Alec Baldwin kiisti ABC Newsin haastattelussa laukaisseensa aseen, joka surmasi kuvaajan lännenelokuvan kuvauksissa. LEHTIKUVA / AFP AFP Yhdysvaltalaisnäyttelijä Alec Baldwin on kieltänyt laukaisseensa kädessään pitämänsä aseen, ... Read more »

Norwichin manageri sanoo suoraan, että mentaliteetin on muututtava – ylisti Pukin maalia: ”Hemmetinmoinen viimeistely”

© Tiedotekuva Teemu Pukin edustama Norwich on orastavassa tappiottomassa putkessa katastrofaalisen alkukauden jälkeen, mutta joukkueella on hankala ohjelma tässä kuussa. Viikonloppuna Kanarialinnut matkustaa Tottenhamin vieraaksi. Sen jälkeen vastaan asettuvat Manchester ... Read more »

Williams Saudi-Arabiaan ilman tallipäällikköään

© Toimittanut Sport Content Williamsin talli on tiedottanut, että sen tallipäällikkö Jost Capito on sairastunut koronaan. Näin Capito ei ole tallin mukana Saudi-Arabiassa. Capito sai tiedon tartunnasta ennen lähtöään Saudi-Arabiaan. ... Read more »

Up to 300,000 people facing heart-related illnesses due to post-pandemic stress disorder, warn physicians

One expert says PPSD is a problem ‘on a massive scale’. Picture posed by model (PA) Up to 300,000 people in the UK are facing heart-related illnesses due to post-pandemic ... Read more »

How Often You Should Clean Out Your Refrigerator—Plus Expert Tips on How to Do It Right

By now you've probably developed a routine (be it weekly or monthly) that revolves around cleaning your oven, stove, and other frequently used kitchen appliances, but when was the last ... Read more »

Lily Collins just got a wispy French-girl fringe that Emily in Paris would be proud of

Photo credit: Emma McIntyre – Getty Images Now, we don’t know about you but we’re already counting down the days until Emily in Paris season two graces our screens again ... Read more »

Khloe Kardashian's super straight and sleek XXL extensions are hair goals

Photo credit: Khloe Kardashian The Kardashians’ go-to hairstylist Andrew Fitzsimons serves us look after look. We’ve had Khloe Kardashian’s super swishy haircut that left us wanting to grab a pair ... Read more »

World's Strongest Man Martins Licis Shares His Keys to Building Strength

Photo credit: Rogue Fitness – YouTube If there’s an underdog story in the sport of strongman, it’s about Martins Licis—and he just had his Rocky sequel comeback. Despite training for ... Read more »

‘Beats all the other stuff I've tried!': The £4 serum to make your skin glow in winter

We’ve found a new serum you need to know about. (Getty) Yahoo Lifestyle's editors are committed to independently selecting wonderful products at great prices for you. We may receive a ... Read more »

Sandra Bullock wows in skintight catsuit - but how many staff are in her 'glam squad'?

Sandra Bullock wore a glittering catsuit for the premiere of Netflix’s The Unforgivable earlier this week, but how many did it take to get her red carpet ready? (Getty Images) ... Read more »

A hassle-free Christmas: John Lewis is selling a pre-lit and fully decorated tree

John Lewis is selling a pre-lit and fully decorated tree. (Getty Images) Yahoo Life's editors are committed to independently selecting wonderful products at great prices for you. We may receive ... Read more »

Täyssähköautojen ja hybridien huolto eroaa polttomoottoriautojen huollosta

© Kuva: Vianor. Täyssähköauton huollattaminen on yleisesti ottaen selvästi edullisempaa kuin bensiini- tai dieselauton. Hybridit puolestaan vaativat lähes samanlaista huoltoa kuin perinteiset polttomoottoriautot, todetaan Vianorin tiedotteessa. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää ... Read more »

Pep Guardiola julisti suojattinsa Valioliigan parhaaksi pelaajaksi: ”Ihan omalla tasollaan”

© Tiedotekuva Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on julistanut keskikenttäpelaajansa Bernardo Silvan Englannin Valioliigan parhaaksi pelaajaksi. Silva, 27, jatkoi vahvoja otteitaan keskiviikkona, kun City kukisti Aston Villan vieraskentällä 2-1. Portugalilaistaituri ... Read more »

Sir Alex Ferguson paljasti suosikkikapteeninsa Manchester Unitedissa - "Hänellä oli munaa"

© Toimittanut Sport Content Sir Alex Ferguson valmensi Manchester Unitedia yhteensä 26 vuoden ajan ja sinä aikana hänellä oli kuusi kapteenia. Nyt Ferguson on paljastanut kuka oli hänen mielestään seuran ... Read more »

”Ihmishenki pelastettiin” – Valioliigan otteluissa koettiin kauhun hetkiä, tämä vakavista sairaustapauksista tiedetään nyt

© Tiedotekuva Watfordin ja Chelsean välisessä kamppailussa koettiin keskiviikkoiltana kauhun hetkiä, kun Vicarage Roadin katsomossa peliä seuranneen fanin sydän pysähtyi. Pelaajista muun muassa Chelsean Marcos Alonso viittilöi välittömästi apua paikalle. ... Read more »

Ässät toimii Liigan vuokratyöfirmana – lainasi kaksi pelaajaa muihin seuroihin: ”Kuittaamme asian nyt heille takaisin”

© Juha Tamminen Porin Ässät on lainannut kerralla kaksi pelaajaansa toisiin Liiga-seuroihin. Hyökkääjä Jasper Lindsten siirtyy yhden ottelun sopimuksella Lukkoon. Puolustaja Aleksi Matinmikko puolestaan vaihtaa TPS-paitaan 11. joulukuuta asti kestävällä ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic