SaiPa julkaisi avoimen tiedotteen - kertoo rehellisesti haasteistaan ja tulevaisuudennäkymistään

saipa julkaisi avoimen tiedotteen - kertoo rehellisesti haasteistaan ja tulevaisuudennäkymistään

SaiPa julkaisi avoimen tiedotteen – kertoo rehellisesti haasteistaan ja tulevaisuudennäkymistään

Liigan SaiPa tiedotti keskiviikkona, että se järjesti kausikorttilaisilleen keskustelutilaisuuksia maanantaina 12. helmikuuta. Tilaisuuksissa keskusteltiin SaiPan taloustilanteesta ja tulevaisuudesta, rungon tilaisuuksille määrittelivät kausikorttilaisten esittämät kysymykset.

Paikan päällä seurajohtoa edustamassa olivat Liiga-SaiPan hallituksen puheenjohtaja Jussi Okko ja toimitusjohtaja Jani Valkeapää. Ensimmäisessä tilaisuudessa kolmesta paikan päällä oli myös urheilujohtaja Harri Aho.

Urheilujohtajalle esitettiin kysymyksiä ensi kauden joukkueen rakentumisesta, pelaajabudjetista sekä junioritoiminnasta. SaiPa julkaisi kotisivuillaan yhteenvedon keskeisimpien vastausten sisällöstä.

– Tällä hetkellä ensi vuoden joukkuetta on rakennettu 1,5 miljoonan euron pelaajabudjetilla. Kun osakeanti saadaan maaliin, niin tiedetään millaisilla resursseilla toimintaa tullaan harjoittamaan, niin voimme tarkentaa pelaajabudjetin lopullisen tason, tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteessa myös kerrotaan tarkempia yksityiskohtia.

– Olemme saaneet kiinnitettyä jo tässä kohtaa hyvissä ajoin ensi kaudelle parhaita tämän kauden onnistujia (esimerkiksi Janne Naukkarinen), mutta toki joukkueen rakennuksessa on paljon työtä vielä myös kauden jälkeen.

– Hyökkäykseen ja kärkeen paikkojen täyttäminen sekä toisen maalivahtipaikan ja puolustuspaikan täyttäminen ovat työn alla. Niin pelaajiston kuin myös valmennustiimin osalta käydään tarkkaa analyysia kuluvan kauden jälkeen.

Myös junioripuoli on työn alla.

– Urheilullinen arki U18 ja U20-joukkueissa on kunnossa. Täysipäiväisenä urheilujohtajana on ollut mahdollista antaa enemmän aikaa myös nuorten joukkueiden sekä SaiPa Ry:n kanssa tehtävään junioripuolen yhteistyöhön. Yhteistyötä tulee tulevaisuudessa tiivistää entisestään, oman junioripuolen lisäksi myös esimerkiksi Mestiksen Imatran Ketterän kanssa.

Hallituksen puheenjohtaja Okolle esitetyt kysymykset liittyivät SaiPan taloustilanteeseen, osittain menneiden asioiden läpikäymiseen sekä SaiPan osakeantiin.

– Osakeanti on keskeneräinen projekti, joka sisältää monia välivaiheita ja sen aikatauluun vaikuttavat myös ulkoiset tekijät (esimerkiksi liigaosakkeen arvon määrittyminen). Aikataulumme on viivästynyt alkuperäisestä suunnitellusta, mutta tiedotamme osakeannista lisää heti, kun prosessi kokonaisuutena on valmiimpi, tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteen mukaan myös osakeanti etenee.

– SaiPan osakeanti on tässä vaiheessa suunnattu anti, jonka tavoitteena on kerätä huomattava summa rahaa isommilta sijoittajilta. SaiPan hallitus ja nykyiset omistajat näkevät, että pääoman lisäksi seura tarvitsee uusilta sijoittajilta myös uutta osaamista ja näkemyksiä seuran toiminnan kehittämiseen.

– Kun suunnatun osakeannin kanssa ollaan valmiimpia ja se saadaan toteutettua suunnitellussa laajuudessaan, hyvin todennäköisenä jatkotoimena on tämän jälkeen myös yleisöanti. Etenemistavan valinta perustuu muun muassa siihen, millaisia kokemuksia taustalle on saatu muiden liigaseurojen vastaavista tilanteista.

Kaikki on kuitenkin vielä kesken.

– Tällä hetkellä tilanne osakeannin onnistumisen suhteen näyttää melko lupaavalta, mutta vielä on useampi asia kesken.

– Kiinnostusta löytyy ja taustalla sijoittajien kiinnostukseen on erilaisia syitä: intresseissä ovat organisaation tukeminen, organisaation toiminnan kehittäminen sekä SaiPan tulevaisuudella koko maakunnan tulevaisuuteen vaikuttaminen, tiedotteessa todetaan.

Myös uudesta kotiareenasta oli puhetta.

– Areena-hankkeeseen SaiPan organisaatiolla ei ole toistaiseksi uutta kommentoitavaa. Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen lokakuussa 2023, että hankkeelle otetaan lisäaikaa 30.8.2024 asti. Siihen mennessä on selvitettävä areenan sijainniksi muita keskusta-alueen vaihtoehtoja.

SaiPan toimitusjohtaja Valkeapäälle esitetyt kysymykset ja puheenvuorot liittyivät talouden ohessa organisaation muuhun kehittämiseen ja päivittäiseen arkeen.

– Tiedostamme erittäin hyvin, ettei SaiPa ole tällä hetkellä ”tuotteena” helpoin mahdollinen myytävä. Päivittäiseen arkeen kuuluu myynnilliset prosessit, mutta yhtä lailla tässä tilanteessa on tarkasteltava myös koko toiminnan kulurakennetta ja tehtävä säästöjä jokaiselta osaalueelta, joka ikinen päivä, tiedotteessa kerrotaan.

Tiedote myöntää, että haasteita on riittänyt. Niitä on kuitenkin työstetty.

– Aikaa on kulunut viimeisen puolen vuoden aikana hyvin paljon kulurakenteen kriittiseen tarkasteluun, mutta olemme myös myynnin tehostamisprosessien osalta oikealla tiellä.

– Vuodenvaihteessa käytyjen muutosneuvotteluiden myötä on tähdätty säästöihin, mutta myös siihen, että organisaation rakenne on toimintavalmiudessa parempiin aikoihin tulevaisuudessa.

Asiat etenevät tälläkin saralla.

– Kulutarkastelun ja myynnin prosessien ohessa aikaa on kulunut koko toimiston väeltä paljon myös muiden tapahtumien suunnitteluun lähitulevaisuudessa. Tavoitteena on strategian mukaisesti tuottaa ja tarjota tapahtumia sekä palveluita myös sellaiselle yleisölle ja asiakaskunnalle, jotka eivät välttämättä ole jääkiekkokansaa.

– Esimerkiksi ravintolatoimintaan on suunnitteilla kesäksi uutta konseptia ja tapahtumia, joista tiedotamme lähiaikoina lisää.

Myös ensi kauden lipputilanne on työn alla.

– Tarkastelemme huolellisesti ensi kauden kausikorttien hinnoittelua ja muita myyntituotteita kuluvan kevään aikana.

Lue myös: Sport vannoo pudotuspelipaikkataistelun nimiin: “Tulemme sinne menemään”

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World