Australialainen jälleen liikaa Norjan tennistähdelle!

australialainen jälleen liikaa norjan tennistähdelle!

Australian Alex de Minaur eteni Acapulcossa välieriin.

Meksikossa on pelattu päätökseen Acapulcon ATP-turnaus. Turnauksen vei jälleen kerran nimiinsä hallitseva mestari Alex de Minaur, joka kaatoi loppuottelussa Norjan tennistähden. Australialainen on pelannut todella korkealla tasolla läpi uransa Meksikon huipputurnauksessa. Kumpikin pelaaja jatkaa kauttaan Indian Wellsissä ensi viikonloppuna.

Australian ykköspelaaja Alex de Minaur valloitti jo toisena vuotena putkeen Meksikon Acapulcossa pelattavan ATP-500 -tason turnauksen. De Minaur kaatoi turnauksen loppuottelussa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa Norjan ykköspelaaja Casper Ruudin suoraan kahdessa erässä. Ykkössyötöistään vain 53 prosenttia ruutuun saanut australialainen voitti ottelun erin 6-4, 6-4.

Voitto Ruudista oli de Minaurille ensimmäinen sitten NEXT Gen-finaaliturnauksen 2019. Tuon jälkeen miehet eivät ole kohdanneet ATP-kiertueella, mikä on täysin käsittämätön asia.

– Tämä oli uskomaton viikko. Tämä oli jotain sellaista, mitä en osannut odottaa, jos olen rehellinen. Tulin Meksikoon vähän normaalia heikommassa vireessä. Yritin vain psyykata itseni jokaiseen otteluun. Uskon, että Ruudia vastaan pelasin koko turnauksen parhaan otteluni, kertoi de Minaur.

De Minaur on esiintynyt vuodesta 2019 alkaen neljästi Acapulcon turnauksessa ja voittanut yhteensä 11 ottelua, ja kaksi kertaa koko turnauksen.

– Tämä on ollut minulle todella hyvä turnaus. Täällä onnistuin nappaamaan urani ensimmäisen ATP-500 -turnausvoiton ja tämä oli samalla ensimmäinen kerta, kun onnistuin puolustamaan titteliäni koko ATP-uralla, kommentoi australialainen.

Ruudille finaalitappio oli jo toinen tänä vuonna Meksikossa. Viime viikolla Ruud kärsi Los Cabosin turnauksessa finaalitappion Australian kakkospelaaja Jordan Thompsonille.

Maanantaina julkaistavalla ATP-listalla Ruud ohittaa de Minaurin ja nousee yhdeksänneksi. Australialainen on listalla kymmenentenä. Kummatkin on sijoitettuja Indian Wellsin Masters-turnaukseen joka käynnistyy Kaliforniassa ensi keskiviikkona. Sijoitetut pelaajat aloittavat turnauksen perjantaina ja lauantaina toiselta kierrokselta.

Artikkeli Australialainen jälleen liikaa Norjan tennistähdelle! julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World