”Nämä bändihommat ja oman studion pyörittäminen ovat mukavia harrastuksia, joihin saa tuhlattua kaikki ylimääräiset rahansa” – haastattelussa Metal De Facto
”Nämä bändihommat ja oman studion pyörittäminen ovat mukavia harrastuksia, joihin saa tuhlattua kaikki ylimääräiset rahansa” – haastattelussa Metal De Facto
Metal De Facto lähti liikenteeseen eräänlaisesta sisäpiirin vitsistä. Nyt bändistä on kehittynyt vakavasti työtä tekevä bändi, jonka katse on tiukasti ulkomaanmarkkinoilla.
Metal De Facton ensialbumi Imperium Romanum ilmestyi marraskuussa 2019. Eräänlaisen kotimaisen power metalin superkokoonpanon konseptia oli ideoitu muutamaa auringonkiertoa aiemmin. Idea kehittyi täysimittaiseksi yhtyeeksi käytyään ensin läpi kehitysvaiheen akustisia covereita soittaneena Trio De Facto -kolmikkona.
Loppuvuodesta 2019 innostus oli kova ja suunnitelma suuri.
– Seuraavasta piti tulla itsellenikin kaikkien aikojen kiireisin vuosi, mutta toisin kävi, kitaristi ja kappaleiden kirjoittamisessa suurta roolia näyttelevä Esa Orjatsalo kertoo.
Samoihin aikoihin Aasiasta alkoi kaikkien tunteman viruksen voitonmarssi läpi maailman, millä oli luonnollisesti suuri vaikutus myös Metal De Facton keikka-aktiivisuuteen. Korona ei kuitenkaan ollut ainoa vastustaja.
– Meille tarjottiin lämmittelyrundia alkuvuodesta 2020. En nyt mainitse pääbändin nimeä, mutta se olisi ollut pitkä Euroopan-kiertue tunnetun ulkomaisen yhtyeen kanssa. Siinä oli kuitenkin kaikenlaisia haasteita muun muassa päällekkäisten töiden takia, minkä vuoksi rundi ei onnistunutkaan, Orjatsalo kertoo.
– Meille tarjoutui vielä mahdollisuus lähteä kyseisen kiertueen Pohjoismaiden-osuuteen, mutta onneksi emme lähteneet. Keikat peruttiin kesken kiertueen koronan vuoksi. Maksaisimme varmasti vieläkin niitä velkoja, jos olisimme lähteneet mukaan pieleen menneeseen juttuun.
Lopulta keikkamäärä jäi vuosina 2020–21 kouralliseen muun muassa Ensiferumin ja Beast in Blackin lämppärinä – kaikki Suomen kamaralla. Tähtäin oli silti jo ulkomailla.
Verkkoja Ruotsin vesille
Metal De Facton toiminta on kansainvälistä jo niiltä osin, että juuri julkaistulla Land of the Rising Sun – Part l -kakkosalbumilla laulajan roolissa on uusi mies, espanjalainen Aitor Arrastia.
Bändi oli Orjatsalon mukaan korona-aikana tietynlaisessa käymistilassa. Yksi dramaattisimmista vaiheista oli edellisen laulajan, muun muassa Dyecrestissä ja Everfrostissa vaikuttaneen Mikael Salon poistuminen rivistöstä.
– Keväällä 2022 käytiin tiukkojakin keskusteluja lähinnä siitä, onko hänellä kiinnostusta olla enää mukana. Siitä puhuttiin yllättävän pitkään. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, että tiet eroavat, Orjatsalo kertoo.
– Mikaelilla on varmasti oma näkemyksensä poistumisensa syistä ja meillä omamme. Ne hänen syynsä vain alkoivat näkyä meille muille. Oli pakko alkaa keskustella asioista ja toimintatavoista. Minulla ei ole kuitenkaan missään määrin pahaa sanottavaa hänestä. Mikael on mahtava laulaja ja hyvä tyyppi. Harmi, ettei hän halunnut jatkaa – tai ei jatkanut, Orjatsalo pyörittelee.
Tässä vaiheessa tekeillä oli nippu uusia kappaleita, muun muassa uuden levyn toiseksi sinkuksi päätynyt Rise Amaterasu.
– Siitä tehtiin demoversiokin Mikaelin kanssa. Hän lauloi myös muun muassa Slave to the Powerin demossa, Orjatsalo kertoo vahvasti Iron Maidenin hengessä laukkaavasta kappaleesta.
Kun päätös laulajanvaihdoksesta oli tehty, lähdettiin heittelemään verkkoja uuden kultakurkun löytämiseksi.
– No, sehän oli taas oma prosessinsa. Otin ensin yhteyksiä yhteen omaan suosikkilaulajaani, jonka nimi jää nyt mainitsematta.
Nimiä pimitetään siis jälleen kerran!
– No tämä siksi, että en tiedä, haluaako hän itseään esille tällaisessa haastattelussa. Kyse on kuitenkin ruotsalaisesta todella kovasta laulajasta. Asiasta käytiin pitkät keskustelut, mutta lopulta hän ilmoitti, ettei voi valitettavasti sitoutua tällaiseen, koska elämässään on tapahtumassa muutakin. Se oli täysin ymmärrettävää, emmehän ole mikään maailmanbändi eikä tällä voi vielä elättää ketään.
Yhden oton laulaja
Ratkaisu laulajaongelmaan tuli lopulta Metal De Facton kosketinsoittajan, australialaislähtöisen Benjamin Connellyn (Everfrost, Skyhammer) kautta.
– Samaan aikaan, kun kävimme keskusteluja ruotsalaiskaverin kanssa, Benjamin oli miksannut erään Sonata Arctica -coverin [Kingdom for a Heart, löydettävissä Youtubesta], jossa Aitor laulaa. Benjamin lähetti viestiä, että tsekkaapa tämä kaveri, Orjatsalo muistelee.
– Totesin, että vetääpä hyvin! Myöhemmin kävi ilmi, että hän on niitä laulajia, jotka voivat tulla studioon ja vetää kaiken ykkösellä purkkiin. Mikaelkin oli todella taitava, mutta Aitorin kanssa joutui toteamaan, että jaaha, mies on todellakin harjoitellut biisit ennakkoon.
Ennen uutta Metal De Facto -levyä Arrastiaa on ehditty kuulla yhtyeen basistin Sami Hinkan sivuprojektin, mielenkiintoisesti nimetyn ssSHhh-bändin viimevuotisella Huntin Gods -sinkulla.
– Aitor on hyvin erilainen kuin vaikka se Ruotsin tyyppi. Aitor on Michael Kisken koulukuntaa, toinen olisi ollut Mikaelin kaltainen korkealta ja säröisesti vetävä tyyppi, Orjatsalo vertailee.
Logistiikka Baskimaassa asuvan Arrastian kanssa ei ole kaikkein helpointa.
– Kun tarvitaan, hän ajaa aina kotoaan kuusi tuntia Madridiin ja lentää sieltä Suomeen. Kyllähän se aluksi mietitytti, mutta loppuviimein ajattelin, että tulevaisuudessa yksi tyyppi lentää keikoille Espanjasta, loput Suomesta. Vaikka Suomessa on mukava tehdä keikkoja, tämä ei ole mikään meidän päämarkkina-alue. Ja jos pidemmälle tulevaisuuteen ajatellaan, haluaisin tästä itse asiassa ihan päätyöni, vuosituhannen alussa Dreamtalessä bändihommansa isommalla näkyvyydellä aloittanut Orjatsalo kertoo.
– Päätoimista muusikonuraa ajatellen olen jo vanha mies, yli nelikymppinen. Mutta yllättävän hyvin tässä on tullut saaneeksi kaikenlaista aikaiseksi. Mieluusti saisin toimeentuloni kuitenkin pelkästään siitä, että teen kappaleita ja esitän niitä. Hevissä meille vanhoille parroille on siunauksena se, etteivät nuorekkuusjutut ole niin tärkeitä kuin jossain listapopissa.
Orjatsalo kuitenkin huomauttaa, ettei oikeasti tunne olevansa erityisen vanha.
– Se vaan jotenkin aina yllättää huomata olevansa yli 40-vuotias. Ei minun elämäni ole mielestäni yhtään erilaista kuin kaksikymppisenä, mitä nyt joka paikkaan sattuu ja kaikki on vähän hankalampaa, Orjatsalo nauraa.
Äänten mestari
Metal De Facton debyyttilevy haki innoituksensa muinaisesta Rooman valtakunnasta. Juuri ilmestynyt Land of the Rising Sun – Part l puolestaan kääntää katseensa Japanin historiaan.
– Meillä on suunniteltu samankaltaiset, eri tarinoiltaan rikkaisiin menneisyyden kulttuureihin liittyvät teemat seitsemänteen levyyn asti, Orjatsalo paljastaa.
– Seitsemännen levyn teema jääköön vielä salaisuudeksi, mutta se tulee olemaan hyvin erilainen kuin kaikki siihenastiset. Toivon myös, että siihen mennessä meillä on varaa käyttää oikeaa sinfoniaorkesteria. Suunnitelmanani on tehdä siitä sinfoninen ja ihan käsittämätön spektaakkeli.
Aivan lämpimikseen mies ei suurista suunnitelmista puhu, sillä hänellä on laaja työkokemus erilaisista äänihommista muun muassa Ensiferumin, Korpiklaanin, Lost Societyn, Finntrollin ja Teräsbetonin kanssa. Tällä hetkellä hänellä on päivätyö Espoon kaupungin ääni- ja valaistusmestarina.
– Nämä bändihommat ja oman studion pyörittäminen ovat mukavia harrastuksia, joihin saa tuhlattua kaikki ylimääräiset rahansa.
Koko Metal De Facton idea lähti siitä, että Orjatsalo oli tekniikkapuolen edustajana Ensiferumin kiertueella ja alkoi fantasioida bändin basistin Hinkan kanssa yhtyeestä, joka soittaisi niin sanotuissa perusasioissa pysyvää ”faktametallia”. Nyt kaksikko muodostaa Metal De Facton ytimen, joka vastaa pitkälti biisien sävellyksellisistä lähtöideoista ja sanoituksista.
Vitsailu muuttui totiseksi
Land of the Rising Sun – Part l on edeltäjäänsä ”vähemmän geneerinen” power metal -levy ja tarjoilee kuulijalle tuhdimmin tarttumapintaa.
– Itsekin hämmästyin levyn valmistuttua, että täällähän on tällaista sillisalaattia. Toki siinä on homman totaalisen käsistä karkaamisen estävä punainen lanka, mutta on siellä huomattavasti ykköslevyä monipuolisempaa ilmaisua, Orjatsalo analysoi.
– Esimerkiksi Slave to the Power on nimeään ja bassosoundiaan myöten viittaus Maidenin suuntaan. Toisaalta Maiden ei tekisi kappaletta, jossa mennään tuplabasareilla 190-tempolla, ja biisin luonnekin muuttuu välillä.
Hinkka toimitti kyseisestä kappaleesta tietynlaisen rungon, mutta Orjatsalo pani omia ideoitaan sekaan.
– Esimerkiksi ne huliviliosat ovat minun. Ja mukana on tämä minulle luontainen ja pakonomainen tarve muuttaa sävellajeja kesken kaiken. Länsimainen musiikkikasvatus on tavallaan pilannut minut tässä mielessä. Suomen valtiokin on käyttänyt suuret summat rahaa siihen, että minulla on hyvä ymmärrys musiikin teoriasta ja vaikkapa rinnakkaisista sävellajeista. Käytän sitä tietämystä hyväksi tällaisissa paikoissa.
Myös viittaukset esimerkiksi Helloweenin ja Stratovariuksen suuntaan kuuluvat selkeästi, nyt vain omaperäisemmän suodattimen läpi. Mutta tekeekö bändin humoristisista lähtökohdista startannut ”power metalia power metalin vuoksi” -konsepti Metal De Factosta merkittävästi erilaisen bändin kuin edellä mainitut ryhmät tai kitaristi Mikko Salovaaran Kiuas ja Leverage tai rumpali Atte Marttisen Bloody Hell ja Kivimetsän Druidi?
Orjatsalo etsii sanoja, mutta toteaa, ettei tekeminen ole oikeastaan mitenkään erilaista.
– Bändi lähti tavallaan minun ideastani, jota olin miettinyt jo vuosia ja jota aloin puuhastella pidemmälle Samin kanssa. Nyt tietynlaisesta vitsistä on tullut vakavaa tekemistä. Minulla on ollut tämän tyylisiä biisejä jemmassa siitä lähtien, kun sain kolmen Dreamtale-levyn jälkeen bändistä kenkää, tai lähdin siitä, miten päin sen nyt haluaa ilmaista.
Liika uudistuminen vie metsään
Power metal on jo terminä sellainen, että se luo helposti tiettyjä mielikuvia.
– On se rajaava, ja siksi muistutamme aina, että tämä on laajemmin heavy metalia. Toisaalta emme voi irtisanoutua voimahevistä, koska meillä on tämä slogan ”Make power metal great again”, kitaristi nauraa.
– Raamit ovat tiedossa, mutta niitä on hyvä rikkoa. Toisaalta moni bändi on mennyt todella kovaa metsään alkaessaan ajatella liikaa, että ”onpa tämä tylsää, tehdään jotain jännää”. Sanotaan vaikka Edguy. Se aloitti tämän tyylisenä yhtyeenä, mutta meni sitten johonkin ihan muuhun.
– Ja ehkä minun ei pitäisi sanoa tätä, mutta minusta Sonata Arcticakin on hakenut tyyliään ihan liikaa. He ovat taitavia muusikoita ja biisinkirjoittajia, jotka ovat useamman kerran kertoneet palavaansa alkuaikojen tyyliin, mutta tähän asti sieltä on tullut erilaista kuin mitä ekojen levyjen fanit odottavat.
Land of the Rising Sun – Part l – joka paljastaa jo nimessään, että luvassa on myös myöhemmin julkaistava toinen osa – käsittelee siis nousevan auringon maata.
– Kiinnostukseni lähtee jo siitä, että tein yliopistossa etnomusikologiaa opiskellessani proseminaarityön japanilaisesta taidemusiikista. Emmehän me toki lähde edes yrittämään luoda jotain japanilaistyylistä musiikkia, se olisi tuhoon tuomittua länsimaalaisilta. Ajatus on enemmänkin tulkita japanilaista kulttuuria omasta näkökulmastamme, Orjatsalo kertoo.
– Poimimme taruista ja mytologiasta asioita, jotka kiinnostavat meitä ulkopuolisia. Joku japanilainen saattaisi tulkita ne ihan toisella tavalla, ja tarkistutimmekin lyriikoita parilla asiantuntevalla tyypillä, jotta emme tulisi loukanneeksi ketään pahasti.
Tarinoiden sota
Levyn päättävä 47 Ronin käsittelee legendaa, joka pohjaa 1700-luvun todellisiin tapahtumiin samuraista, jotka kostavat isäntänsä kuoleman. Mukana on paljon muitakin sotaisia teemoja, ja puhe siirtyy kuin pakosta nykyiseen maailmantilanteeseen.
Tuntuuko millään tavalla ongelmalliselta käsitellä myyttien taisteluja ja niihin mahdollisesti liitettävää kunniallisuutta tilanteessa, jossa todellinen sota on lähellä?
– Ymmärrän pohdinnan. Tarinoiden tarkoitus on kuitenkin herättää meissä tunteita. Suurin osa historiasta on täynnä tylsiä asioita, ja hyvä tarina on tässä mielessä aina parempi kuin totuus. Eivät esimerkiksi 47 Ronin -tarinan eri henkilöt olleet oikeasti niin äärimmäisiä kuin myytissä.
– Ikävä asia historiassa on, että paljon hyviä ihmisiä kuolee ihan turhan takia. Mutta kun siihen liittää tarinan, se antaa monesti kuolemalle merkityksen.
Tämä on tavallaan positiivinen tulkinta tarinoiden voimasta. Nykyisessä maailmantilanteessa esimerkiksi Venäjän ja lännen välistä ristiriitatilannetta voidaan kuitenkin ajatella tarinoiden sotana. Molemmilla osapuolilla on omat tarinansa, joilla ne oikeuttavat toimintansa.
– Aivan täysin! Mietin tässä vaiheessa, että pitääkö minun sanoa tästä… Mutta siis olen hyvin lähellä venäläistä kulttuuria ja tunnen paljon venäläisiä. Olen käytännössä asunut Moskovassa hetken aikaa, mitä kautta minulle on tullut näkemystä siitä kulttuurista. Ja kuten sanoit, tämä on narratiivien sota. Eiväthän useimmat venäläisetkään usko heidän puolensa tarinaan. Eivät he niin tyhmiä ole – ja ovat. Se on se ongelma.
– Heillä on käytössä termi ”puuvilla”, jolla tarkoitetaan niitä ihmisiä, jotka uskovat hallinnon tarinaan. Nuorempi sukupolvi lähinnä halveksuu Putinia. On aika hirveää katsella sitä tilannetta omien kontaktien kautta. Monet asiat myös olisivat olleet vältettävissä, jos puolin ja toisin olisi syvempi ymmärrys näistä narratiiveista.
– Toisaalta meillä ärsyttää se, että haukutaan heti putinistiksi, jos haluaa ymmärtää ja analysoida historiallisia kehityskulkuja liittyen siihen, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Se on älytöntä ja juuretonta. Eivät asiat tapahdu tyhjiössä, ja kun tilanteiden syyt ymmärtää, niitä voidaan toivottavasti tulevaisuudessa välttää.
Julkaistu Infernossa 2/2024.