Nainen kuoli Espoon Isossa Omenassa järjestyksenvalvojien aloittamassa kiinniottotilanteessa – Syytetty: Vastarinta oli todella voimakasta
Syytteiden käsittely alkoi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Espoossa. Lehtikuva / Markku Ulander
Markku Uhari
Syyttäjä vaatii viidelle järjestyksenvalvojalle ja yhdelle vartijalle rangaistusta 35-vuotiaan naisen kuolemantuottamuksesta kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa.
Nainen kuoli voimankäyttötilanteessa viime vuoden tammikuussa, kun työntekijät olivat poistamassa häntä kauppakeskuksesta. Syytteiden käsittely alkoi maanantaina Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Espoossa. Haastehakemuksen mukaan syyttäjä vaatii kaikille kuudelle rangaistukseksi sakkoja.
Syyttäjän mukaan naista pidettiin mahallaan kädet selän takana raudoitettuna usean minuutin ajan, minkä aikana nainen menetti tajuntansa ja kuoli sydänpysähdykseen. Työntekijät olivat antaneet naiselle ensiapua tilanteessa. Naisen kuolema johtui syyttäjän mukaan työntekijöiden huolimattomuudesta.
“Alkaa kysymys, mistä mentiin yli”
Aluesyyttäjä Mika Mäkelä kertoi käräjäoikeudessa, että kauppakeskuksessa asioinut mies oli pyytänyt turvallisuusalan työntekijöitä puuttumaan naisen käytökseen, koska mies oli kokenut naisen käytöksen häiritseväksi. Nainen alkoi Mäkelän mukaan vastustella paikalle tulleita järjestyksenvalvojia, jotka päättivät poistaa hänet kauppakeskuksesta. Nainen oli syyttäjän mukaan aiheuttanut aiemminkin Isossa Omenassa häiriötä ja tämä tausta oli syytettyjen tiedossa.
– Jollain tavoin he tiesivät hänen terveydentilastaan, Mäkelä totesi viitaten muun muassa naisen fyysiseen kuntoon.
Naisen terveydentilaa koskevat selvitykset määrättiin oikeudessa salaisiksi.
Turvallisuusalan työntekijöillä oli syyttäjän mukaan kylläkin perusteet alkaa poistaa naista kauppakeskuksesta ja myös murtaa tämän vastarinta viemällä nainen maahan. Maahanvientiin osallistui kaksi järjestyksenvalvojaa, mutta myöhemmin siihen osallistuivat myös muut syytetyt.
– Siitä alkaa kysymys, missä mentiin yli, Mäkelä sanoi.
Syyttäjä katsoo, että syytetyt pitivät naista maassa mahallaan liian pitkään. Tilanteessa he myös syyttäjän mukaan laiminlöivät naisen voinnin tarkastelun.
Naisen vastustelu ei syyttäjän mielestä ollut erityisen voimakasta eikä turvallisuusalan työntekijöillä ollut kiire. Lisäksi syyttäjä arvioi, että tilanne ei ole ollut järjestyksenvalvojille erityisen vaarallinen. Mäkelä arvioi, että syytetyillä oli mahdollisuus toimia tilanteessa toisin. He olisivat voineet esimerkiksi nostaa naisen aiempaa parempaan asentoon, esimerkiksi istumaan. Haastehakemuksen mukaan naisen kuolema aiheutui siitä, että naista makuutettiin liian pitkään.
– Meillä oli nainen elossa ennen tapahtumia, ja tapahtumien jälkeen hän oli kuollut, Mäkelä summasi.
“Huulet vähän sinertää”
Käräjäoikeudessa nähtiin kirjallisena todisteena Ison Omenan valvontakameratallenteita, joissa kiinniottotilanne näkyi.
Videolta näkyy, kuinka järjestyksenvalvojat keskeyttävät naisen kulun kauppakeskuksessa, kun tämä oli lähtenyt seuraamaan miestä, joka oli pyytänyt puuttumaan naisen käytökseen.
Syyttäjien mukaan ensimmäinen pariminuuttinen tilanteesta oli asiallista, mutta kiinnipidon jatkuessa naisen vastarinta mureni. Usean minuutin ajan naisen voinnista ei pidetty riittävästi huolta, syyttäjä arvioi.
Ison Omenan turvavalvomo soitti pari puhelua naisen voinnista hätäkeskukseen. Ensimmäisellä oikeudessa kuulluista puheluista paikalle pyydetään poliisi.
Kiinnipitotilanteen yhteydessä järjestyksenvalvojat ja vartija huomasivat kuitenkin, ettei nainen reagoi, ja hänen vointinsa muutoksesta soitettiin hätäkeskukseen. Poliisin sijaan paikalle pyydettiinkin ambulanssi. Juttua salissa ajavilla syyttäjillä ei ole moittimista siinä, miten naisen suhteen toimittiin sen jälkeen, kun tämän voinnissa havaittiin muutos.
Oikeudessa kuultiin myös yhden tilanteessa olleen järjestyksenvalvojan hätäkeskuspuhelu. Puhelun aikana järjestyksenvalvojat alkoivat elvyttää naista.
– Huulet vähän sinertää, järjestyksenvalvoja selitti videolla hätäkeskukseen.
Nainen kuoli lopulta tapahtumapaikalle.
“Aloin epäillä, onko hänellä kaikki hyvin”
Kaikki syytetyt kiistivät oikeudessa syytteen ja vaativat sen hylkäämistä. Omissa vastauspuheenvuoroissaan kunkin syytetyn asianajaja vetosi siihen, että voimankäytölle oli tilanteessa perusteet ja ne olivat asianmukaiset.
Heidän mukaansa kuolema ei ollut voimankäytöstä odotettavissa ollut seuraus, vaan asianajajat kuvasivat naisen kuolemaa traagiseksi onnettomuudeksi.
– Vastarinta oli todella voimakasta, eräs syytetyistä kuvaili kuulemisessaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Kaksi järjestyksenvalvojaa kertoi oikeudelle myös, ettei heille ollut koulutettu sitä, että henkilöä ei saisi makuuttaa pitkään. Heistä toisen mukaan alkuperäisenä suunnitelmana oli ollut pitää naista maassa siihen saakka, kunnes poliisipartio olisi saapunut paikalle. Kaksi syytettyä kertoi poistaneensa naisen kauppakeskuksesta pari päivää aiemmin.
Ilman maahanvientiä ja voimakeinoja olisi naisen poistaminen ollut kauppakeskuksesta mahdotonta, arvioi heistä toinen. Omien sanojensa mukaan järjestyksenvalvoja seurasi naisen vointia koko ajan ja kertoi havainneensa naisen voinnissa muutoksen, kun tämä ei reagoinut puhutukseen.
– Aloin epäillä, onko hänellä kaikki hyvin, yksi syytetyistä kuvaili.
Syytetyt: Yllättävä tilanne
Tilanne oli syytettyjen puolustuksen mukaan yllättävä ja odottamaton. Myös muut syytetyt kiistivät syyttäjän väitteen siitä, ettei naisen vointia ollut kiinnipitotilanteessa seurattu tarpeeksi. Heidän mukaansa nainen rimpuili ja vastusti kiinniottoa usean minuutin ajan, minkä vuoksi järjestyksenvalvojien oli perusteltua jatkaa hänen pitämistään maassa.
Syytettyjen mukaan naiseen myös pidettiin yhteyttä tapahtumien ajan.
– Toiminta oli täysin ohjeistusten mukaista, naisen kiinniottoon osallistuneen järjestyksenvalvojan asianajaja sanoi oikeudessa.
Kukin osallinen myös vetosi siihen, että heidän yksittäinen roolinsa voimankäyttötilanteessa oli rajautunut esimerkiksi naisen yhden raajan, kuten jalan tai käden, kiinni pitämiseen.
– Yleisen elämänkokemuksen perusteella maassa mahallaan makaavan jalasta kiinni pitämisestä ei aiheudu toisen ihmisen kuolemaa, toisen syytetyn asianajaja sanoi oikeudessa.
Syyttäjä kuitenkin arvioi, että maassa pitämistä jatkettiin tilanteessa tarpeettoman pitkään. Jutun käsittely jatkuu Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa huhti-toukokuussa parin päivän ajan.