MTV seuraa: Omikron levinnyt vähintään viiteen Euroopan maahan – VG: Alankomaiden lentojen tartunnoista 13 on omikron-muunnosta

Asia's Tech News Daily

MTV Uutiset seuraa uusia uutiskäänteitä Etelä-Afrikasta löydetyn uuden koronavariantista tähän artikkeliin. Tietoa omikroniksi nimetystä virusmuunnoksesta löytyy myös täältä.

Lue myös: Uusi koronavirusmuunnos sai nimen – tämä pelätystä Omikronista tiedetään nyt

Omikrontapauksia on todettu Belgiassa, Saksassa, Britanniassa, Italiassa ja Itävallassa. Lisäksi muunnosta epäillään löytyneen myös ainakin Tanskassa ja Tshekissä. Etelä-Afrikan ohella uutta muunnosta on todettu Euroopan ulkopuolella ainakin Botswanassa, Hongkongissa, Israelissa ja Australiassa. 

Useat EU-maat ja esimerkiksi Yhdysvallat ja Kanada ovat keskeyttäneet lennot eteläisestä Afrikasta. Maat, joista lennot on keskeytetty ovat Botswana, Eswatini (entinen Swazimaa), Lesotho, Mosambik, Namibia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe.

Tästä muunnoksessa on kyse

Koronamuunnos tunnettiin aluksi nimellä B.1.1.529, ja WHO nimesi sen omikroniksi Kreikan aakkosten 15. kirjaimen mukaan. 

Etelä-Afrikassa havaitun uuden muunnoksen epäillään olevan deltamuunnosta tarttuvampi. Huolta aiheuttaa myös, voiko muuntunut virus kiertää myös koronakorotteen tuoman suojan.

EU:n alainen Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC on arvioinut omikronmuunnoksen muodostavan suuren tai hyvin suuren riskin Euroopalle.

Hetki hetkeltä -seuranta: 

Sunnuntai 28.11.

12.48 Alankomaihin Etelä-Afrikasta palanneilta lennoilta löytyi hiljattain 61 koronavirustartuntaa. Norjalaismedia VG kertoo, että 13 näistä tartunnoista on omikron -varianttia. Lue lisää tästä artikkelista.

12.03: Ranskan terveysministerin mukaan omikron-muunnos leviää jo Ranskassa, vaikka maassa ei ole todettu vielä yhtään kyseisen variantin koronatartuntaa. – Kyse on tunneista, Oliver Veran kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan. Myös Britannian terveysministeri Sajid Javidin mukaan maassa on melkoisella varmuudella useampia kuin kaksi vahvistettua omikron-muunnoksen tartuntaa.

11.31: Etelä-Afrikasta on tullut Suomeen tähän mennessä yksittäisiä testattuja tulijoita, jotka ovat olleet oireettomia, Vantaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö kertoi STT:lle sunnuntaiaamuna.

Testitulokset eilen testatuista saadaan vasta tänään, mutta Aronkydön mukaan oletuksena on, että tulokset ovat negatiivisia.

Helsinki-Vantaan lentokentällä aloitettiin uuden omikronvirusmuunnoksen vuoksi lauantaina pakollisia terveystarkastuksia. Kahden viikon aikana tietyissä eteläisen Afrikan maissa olleille matkustajille tehdään koronatestit ja karanteenimääräykset.

Aronkytö kertoo, että ensi viikolla on jo tiedossa kymmeniä Etelä-Afrikasta Suomeen tulijoita, joista osa on jatkamassa matkaansa Helsingistä muualle.

11.27: Ruotsin suurlähettiläs Etelä-Afrikassa Håkan Juholt kannustaa kaikkia Etelä-Afrikassa lomailevia ruotsalaisia palaamaan kotimaahansa mahdollisimman pian.

–  Ei ole mitään syytä jäädä katsomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, hän painottaa. Kotiinpaluu ei kiristyvien matkustusrajoitusten vuoksi ole välttämättä helppoa.

Uutistoimisto TT:n mukaan Ruotsin ja eteläisen Afrikan välillä ei ole suoria lentoja, joten matkaajat ovat välilaskumaiden tai lentoyhtiöiden sääntöjen armoilla. Juholtin mukaan minkäänlaisia kotiutuslentoja ei ole suunnitteilla. Suurlähettiläs painottaa, että kyse ei kuitenkaan ole ulkoministeriön muodollisesta ohjeistuksesta. Hänen antamansa neuvo ei perustu terveyssyihin vaan siihen, että lentojen peruuntumisten vuoksi ihmiset voivat jäädä jumiin Etelä-Afrikkaan.

Ruotsin ulkoministeriön mukaan eteläisessä Afrikassa on joitakin tuhansia ruotsalaisia, joista suurin osa on juuri Etelä-Afrikassa. Suomessa ulkoministeriö on kehottanut välttämään matkustamaan eteläisen Afrikan maihin omikronmuunnoksen vuoksi.

10.47: Alankomaissa on alustavasti todettu yksi tai enemmän omikrontartuntaa Etelä-Afrikasta palanneiden matkustajien keskuudessa, kertoo paikallinen De Telegraaf -lehti. Maahan saapui viikonloppuna yli 600 henkilöä Etelä-Afrikasta ja heillä 61 todettiin koronatartunta. Algemeen Dagblad, toinen paikallinen media, kertoo, että varmat tiedot mahdollisista omikrontartuntoista saadaan todennäköisesti tänään laboratoriotutkimuksissa. 

8.54 Koronaviruksen omikronmuunnosta on löytynyt nyt myös Australiasta. Maa on vahvistanut kaksi muunnostartuntaa eteläisestä Afrikasta Sydneyyn eilen lentäneillä matkustajilla.

Aiemmin monet Euroopan maat ovat kertoneet havainneensa omikronmuunnostapauksia. Uuden muunnoksen epäillään olevan deltamuunnosta tarttuvampi.

06.05 Itävallassa on todettu ensimmäinen omikron-tapaus. Tartunta raportoitiin Tirolin osavaltiossa. Tartunnan saanut henkilö oli saanut kaksi annosta koronarokotetta, mutta viimeisimmästä annoksesta oli kulunut jo yhdeksän kuukautta. Asiasta uutisoi Kronen Zeitung.

Itävallassa on tällä hetkellä koko maan kattava 10-päiväinen koronasulku, jota arvioidaan uudelleen ensi viikolla. 

Lauantai 27.11.

23.58 Israel aikoo sulkea rajansa kokonaan estääkseen Omikron-virusmuunnoksen leviämisen. Asiasta kertoo Reuters. Päätös vaatii vielä maan hallituksen hyväksynnän. Israel on ensimmäinen maa, joka on kertonut aikovansa estää ulkomaalaisten maahantulon kokonaan Omikron-virusmuunnoksen vuoksi.

Israelissa on todettu yksi uuden virusmuunnoksen aiheuttama tautitapaus Malawista saapuneella naisella. Uutta varianttia epäillään myös seitsemällä muulla ihmisellä maassa, mutta asiaa ei ole vielä vahvistettu.

23.30 Tanska kertoo havainneensa todennäköisesti maan ensimmäiset omikron-tapaukset kahdella Etelä-Afrikasta palanneella ihmisellä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Tanskan terveysministeri Magnus Heunicken mukaan varmuus asiasta saadaan muutaman päivän sisällä.

20.40 Italiassa on vahvistettu yksi omikron-tapaus Mosambikista saapuneella. Italian lisäksi myös Britanniassa, Saksassa todettiin lauantaina ensimmäiset tapaukset.

19.41 Valtioneuvoston on tarkoitus päättää huomenna iltapäivällä maahantulon rajoituksista, jotka koskevat eteläisessä Afrikassa oleskelleita, kirjoitti sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) Twitterissä. 

Mikkonen ei kertonut tviitissä, minkälaisista maahantulon rajoituksista voisi olla kyse.

18.28 Lapin aluehallintovirasto on määrännyt Kemin, Rovaniemen ja Tornion kaupungit, Inarin, Kittilän, Kolarin, Pellon, Sallan, Ylitornion ja Utsjoen kunnat sekä Muonion ja Enontekiön osalta Lapin sairaanhoitopiirin järjestämään alueillaan sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta Suomeen saapuville henkilöille, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana oleskelleet  B.1.1.529-virusmuunnoksen riskimaissa.

18.21 Uuden koronavirusvariantin riskimaista saapuvat matkustajat määrätään pakolliseen terveystarkastukseen myös Pohjois-Suomen avin alueella. Avi on määrännyt Oulun kaupungin, Kuusamon kaupungin ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän järjestämään terveystarkastuksen kaikille matkustajille, jotka ovat oleskelleet maissa, joissa on havaittu B.1.1.529-virusmuunnoksen leviämistä. 

17.23 Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa, että omikron-muunnoksen saapumista Suomeen on lähes mahdotonta estää.

– Vaatisi koko Suomen sulkemisen, että voisimme olla varmoja, että uusi muunnos ei meille tule – tai ei täällä jo mahdollisesti ole, Varhila totesi IS:lle.

Varhilan mukaan tilanne on tällä hetkellä viranomaisten hallussa. (Katso aluehallintovirastojen toimenpiteet alempana artikkelissa)

Varhila muistuttaa myös, että rajalle saapuvien matkustajien on kannettava vastuunsa ja pysyttävä karanteenissa toiseen testiin saakka – oli oireita tai ei.

17.06 Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Naantalin, Porin, Rauman ja Turun kaupungit järjestämään terveystarkastuksen kaikille maahan saapuville henkilöille, jotka ovat oleskelleet maissa, joissa on havaittu omikron-virusmuunnoksen leviämistä. Lisäksi kyseiset maahantulijat on määrätty osallistumaan terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirusnäyte.

16.41 Myös Britanniassa on todettu ensimmäiset koronaviruksen omikronmuunnostapaukset. Viranomaisten mukaan tapauksia on todettu kaksi ja ne on yhdistetty Etelä-Afrikasta matkustaneisiin.

Aiemmin omikronmuunnostapauksia on todettu Euroopassa ainakin Belgiassa. Epäiltyjä tapauksia on Hollannissa, Tshekissä ja Saksassa.

14.46: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että kaikki 14 vuorokauden sisällä Etelä-Afrikasta, Namibiasta, Botswanasta, Zimbabwesta, Lesothosta, Eswatista (Swazimaa), Mosambikista ja Malawista tulleista hakeutumaan koronavirustestiin riippumatta siitä, ovatko he ottaneet koronaviruksen. Heidän kehotetaan myös välttämään sosiaalisia kontakteja negatiiviseen testitulokseen saakka. Myös näiden henkilöiden lähipiiriä kehotetaan haketuumaan koronatestiin saaduista rokotteista riippumatta, jos he saavat edes lieviä koronavirusinfektioon viittaavia oireita.

THL kehottaa välttämään kaikkea matkustamista lueteltuihin maihin.

14.12 THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salmisen mukaan omikron-variantin vaikutuksia on vielä lähes mahdoton arvioida. Salmisen mukaan voi mennä kuukausia, että tiedämme, kuinka tarttuva omikron on ja miten se vaikuttaa koronarokotettujen vastustuskykyyn.

14.00 Tartuntalain 16. pykälän perusteella Etelä-Suomen aluehallintovirasto määrää tietyistä eteläisen Afrikan maista Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Suomeen saapuvat henkilöt osallistumaan pakolliseen terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirusnäyte. Määräys pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta koskee henkilöitä, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden sisällä oleskelleet jossakin seuraavista maista:

•    Namibia

•    Botswana

•    Zimbabwe

•    Lesotho

•    Eswatini (Swasimaa)

•    Mosambik

•    Malawi

13.02 Saksan Hessenin osavaltion sosiaaliministeri Kai Klose uskoo variantin rantautuneen myös Saksaan. Virus on todennäköisesti kulkeutunut Saksaan Etelä-Afrikasta palanneen matkustajan mukana. Henkilö on asetettu karanteeniin.

Klose kertoi Twitterissä, että matkaajalle tehdyistä testeistä on todettu useita omikronmuutokselle tyypillisiä mutaatioita.

12.48 Tshekissä on todennäköisesti tavattu omikron-variantin tartuntatapaus, kertovat Tšekin terveysviranomaiset. Henkilölle tehdään vielä lisätestejä, viranomaiset tiedottavat.

11.32. Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkydön mukaan tiedossa on, että eteläisestä Afrikasta on tulossa joitakin ihmisiä, jotka ovat olleet siellä työssä. Heitä tarkastetaan hänen mukaansa ohjeen mukaan.

–  Prosessit vetää lentokentällä siellä oleva terveysturvallisuushenkilöstö sekä Huslabin henkilöstö. Heidät on valjastettu tähän jo aamulla.

Aronkytö on kertonut asiasta myös Twitterissä. Hän tviittaa, että riskimaista kuten vaikkapa Etelä-Afrikasta tulijoita voidaan kyltein ja kuulutuksin ohjata testiin kentällä, mutta täysin aukottomasti kaikkia jatkolentojen kautta tulijoita ei pystytä testaamaan vaikka haluttaisiin.

Ulkoministeriö on kehottanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksesta välttämään kaikkea matkustamista eteläisen Afrikan maihin. Suositus koskee matkustamista Etelä-Afrikkaan, Namibiaan, Botswanaan, Zimbabween, Lesothoon ja Eswatiniin eli entiseen Swazimaahan.

11.27 Nopeasti Etelä-Afrikassa levinnyt uusi koronamuunnos omikron on aiheuttanut uusintasairastumisia jonkin verran enemmän kuin koronan aiemmat variantit, kertoi ylilääkäri Asko Järvinen Ylen Ykkösaamussa tänään. Vielä ei tiedetä, kuinka hyvin rokote suojaa tältä variantilta. Lue lisää tästä artikkelista.

11.11: 

Britannian oppositio vaatii kolmannen koronarokotteen antamisajan aikaistamista kuukaudella uuden huolestuttavasti leviävän omikron-muunnoksen takia. Toisen ja kolmannen annoksen väli on nyt puoli vuotta, mutta Labour toivoo väliksi viittä kuukautta, sillä tehosterokotteen teho uhkaa hiipua.

– Uusi variantti on herätys kaikille, Labour-puolueen Alex Norris totesi.

– Pandemia ei ole ohi. Meidän on viipymättä kiihdytettävä puolustustamme, jotta virus pysyisi loitolla.

10.27: Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö: Lentokentällä ohjataan kaikki eteläisestä Afrikasta tulevat pakolliseen testiin ja karanteeniin avin päätöksen jälkeen. Münchenin ja Frankfurtin koneet tarkistetaan. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoi jo perjantaina, että sosiaali- ja terveysministeriö edellyttää eteläisestä Afrikasta Suomeen saapuneita karanteeniin ja koronavirustesteihin.

9.39: Joka kymmenennellä Etelä-Afrikasta Alankomaihin saapuneella todettiin korona, kertoo alankomaalaislehti Algemeen Dagblad.

Lehti kertoo, että yhteensä 61 kaikista kahdella KLM-lentoyhtiön koneella Etelä-Afrikasta Alankomaihin palanneesta 600 matkustajasta on todettu positiiviseksi koronavirukselle.

Vielä ei tiedetä, onko jollain heistä uusi omikronvariantti. Matkustajat ovat karanteenissa.

Perjantai 26.11.

21.55: Ensimmäisen omikron-varianttitartunnan Euroopassa vahvistanut virologi kertoo uutistoimisto Reutersille, että sairastunut nainen on saanut tartunnan todennäköisemmin Belgiasta kuin Euroopan ulkopuolelta. 

Virologi Marc Van Ranstin mukaan omikron-tartunnan saanut nainen oli vieraillut Egyptissä aiemmin marraskuussa, mutta hän sai oireita vasta 11 päivää sen jälkeen, kun oli palannut Belgiaan. Nainen on rokottamaton.

20.43: WHO on antanut uudelle virusmuunnokselle nimen Omikron, kreikkalaisten aakkosten perusteella. Lue tietopaketti: tämä Omikronista nyt tiedetään.

18.06: Euroopan lääkeviraston (EMA) mukaan vielä on liian aikaista sanoa, tarvitseeko rokotteita päivittää uuden koronavirusvariantin takia. EMA kertoo kuitenkin seuraavansa tiiviisti tilannetta.

Aiemmin lääkeyhtiö Biontech kertoi tutkivansa, kuinka hyvin sen Pfizerin kanssa kehittämä koronavirusrokote suojaa uutta virusmuunnosta vastaan. Yhtiön mukaan tuloksia laboratoriotesteistä on odotettavissa viimeistään kahden viikon kuluttua.

15.25: Belgiassa on todettu Euroopan ensimmäinen tapaus Etelä-Afrikan koronamuunnosta. Belgialaisen La Dernière Heure -sanomalehden mukaan terveysministeri Frank Vandenbroucke kertoo, että muunnosta on todettu henkilöltä, joka oli hiljattain saapunut ulkomailta. Hänellä todettiin positiivinen testitulos maanantaina ja tulos vahvistui Etelä-Afrikan muunnokseksi sekvensoinnissa tänään.

Tartunnan saanut on rokottamaton henkilö.

Asiasta kertoo lisäksi uutistoimisto Reuters.

15.02:  Ulkoministeriö suosittelee THL:n suosituksen mukaisesti välttämään kaikkea matkustamista Etelä-Afrikkaan, Namibiaan, Botswanaan, Zimbabween, Lesothoon ja Eswatiniin (Swazimaa). Taustalla ovat Etelä-Afrikassa ja Botswanassa havaittu uusi koronavirusmuunnos, jolla on useita muunnoksia piikkiproteinissa. Sen takia sen pelätään leviävän aiempaa tehokkaammin.

14.14 THL suosittelee välttämään tästä päivästä (26.11.2021) alkaen kaikkea matkustamista Etelä-Afrikkaan, Namibiaan, Botswanaan, Zimbabween, Lesothoon ja Eswatiniin. Asiasta kertoi aikaisemmin MTV:lle THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

 Lue lisää: Ylilääkäri Nohynek kertoo MTV:lle, mikä uudessa virusvariantissa huolestuttaa ja miksi niitä syntyy juuri Etelä-Afrikassa

THL kehottaa kaikkia maista saapuneita hakeutumaan koronatestiin.

Toistaiseksi Suomessa ei ole havaintoja uudesta virusmuunnoksesta.

13.54 Lääkeyhtiö Biontech kertoi perjantaina tutkivansa, kuinka hyvin sen Pfizerin kanssa kehittämä koronavirusrokote suojaa uutta virusmuunnosta vastaan. 

Yhtiön mukaan tuloksia laboratoriotesteistä on odotettavissa viimeistään kahden viikon kuluttua. Tällöin myös selviää, onko nykyistä rokotetta mahdollisesti säädettävä virusmuunnoksen takia.

13.26 Uutta koronavirusmuunnosta koskevalta riskialueelta ei ole suoria lentoja Suomeen, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylijohtaja Jarkko Saarimäki STT:lle. 

Saarimäen mukaan Traficom seuraa koko ajan sitä, miten Suomeen tehdyt lentosuunnitelmat kehittyvät. Jos lentojen rajoituksia haluttaisiin tehdä, virasto olisi yhteydessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL). THL:n lausunnon nojalla lentoja Britanniasta Suomeen rajoitettiin koronaviruksen alfavariantin vuoksi viime vuodenvaihteessa.

12.49 Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan menee muutama viikko, jotta ymmärrämme variantin vaikutukset. Tutkijat työskentelevät nyt ymmärtääkseen, kuinka tarttuva muunnos on, ja kuinka se vaikuttaa rokotuksiin. 

12.43 Ranska kieltää kaikki eteläisestä Afrikasta tulevat lennot 48 tunniksi.  

12.42 Myös Japani ottaa käyttöön tiukempia rajatoimia. Matkustajat Etelä-Afrikasta, Lesothosta, Botswanasta, Zimbabwesta, Mozambikista, Namibiasta tai Eswatinista joutuvat kymmenen päivän karanteeniin valtion osoittamassa asumuksessa. 

12.37 WHO:n koronaerikoislähettiläs David Nabarro sanoo BBC:lle, että on soveliasta olla huolissaan uudesta variantista.

Hänen mukaansa huoli liittyy siihen, että muunnos näyttää läpäisevän paremmin rokotteita kuin aiemmat muunnokset. 

11.48: Virologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta toteaa, että vielä on liian aikaista sanoa, kuinka vaarallinen Etelä-Afrikasta löytynyt uusi koronavirusvariantti on.

Hänen mukaansa variantissa on iso joukko mutaatioita, jotka viittaavat viruksen parempaan tartuttavuuteen ja kykyyn väistää immuniteettia. Osa mutaatioista on täysin uusia, osa on havaittu jo aiemmissa varianteissa.

Vapalahden mukaan toistaiseksi ei ole syytä olettaa, että nykyiset koronarokotteet eivät tehoaisi uuteen muunnokseen. Hän arvioi, että variantista kertyy tarkempia tietoja laboratoriotutkimuksissa seuraavien viikkojen aikana.

11.11 Euroopassa osakemarkkinat avautuivat tänään jyrkkään laskuun uuden koronavirusmuunnoksen aiheuttamien pelkojen vuoksi.

Frankfurtin ja Lontoon pörssien keskeiset osakeindeksit ovat yli kolmen prosentin laskussa.

Etelä-Afrikassa havaittu uusi virusmuunnos on vetänyt myös Helsingin pörssin tuntuvasti pakkaselle. Pörssin yleisindeksi oli aamupäivällä noin 2,5 prosenttia miinuksella.

Taustalla on se, että huolestuttavaksi luonnehditun uuden virusmuunnoksen leviäminen voisi aiheuttaa iskun maailmantalouden elpymiselle pandemiasta.

11.00 THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo MTV Uutisille, että THL kehottaa välttämään matkustamista ainakin Etelä-Afrikkaan ja mahdollisesti lähialueille. Suositus asiasta tulee hänen mukaansa julki tänään.  

10.58 Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo muistuttaa Kauppalehden haastattelussa, että uusi koronavariantti näyttää pahalta vasta paperilla. 

Hänen mukaansa leviämisestä ja immuunisuojan väistämisestä ei ole vielä tutkimustietoa. 

Aivelo pitää mahdollisena, että varianttia saattaa löytyä jo nyt myös Suomesta. 

10.36 Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoo Aftonbladetille, että virusmuunnosta ei todennäköisesti ole mahdollista pysäyttää, kun muunnos on alkanut liikkua. 

Tegnellin mukaan lentojen perumisella voi ostaa hieman aikaa. 

– Mutta jos käy ilmi, että kyseessä on hyvin sopeutunut variantti, historia näyttää, ettei mikään voi pysäyttää sitä pitkässä juoksussa. Kun se on alkanut liikkua maiden välillä, sitä ei luultavasti ole mahdollista pysäyttää, Tegnell sanoo. 

10.17 Israelissa on vahvistunut yksi uutta koronavirusmuunnosta oleva koronatartunta, maan terveysministeriö kertoo.

10.16 Saksan terveysministeri Jens Spahn on ilmoittanut Saksan rajoittavan matkustamista Etelä-Afrikasta virusmuunnoksen takia perjantai-illasta lähtien. Aiemmin myös Britannia kertoi lentojen rajoittamisesta.

10.13 Myös Aasiassa ollaan tiukennettu rajakäytänteitä variantin vuoksi. Esimerkiksi Intia ja Singapore ovat tiukentaneet toimiaan. 

10.06 Italia ilmoittaa kieltävänsä pääsyn maahan kaikilta, jotka ovat vierailleet Etelä-Afrikassa, Lesothossa, Botswanassa, Zimbabwessa, Mozambikissa, Namibiassa tai Eswatinissa viimeisen 14 päivän aikana.  

10.00 EU suunnittelee pysäyttävänsä kaiken lentoliikenteen eteläiseen Afrikkaan siellä havaitun variaation vuoksi. Aikomuksesta kertoi komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tänään.

Lue myös: Tarttuuko herkemmin, kiertääkö rokotesuojaa? Tämä uudesta koronamuunnoksesta tiedetään nyt

Uusi koronamuunnos havaittu Afrikassa – mahdollisesti deltaakin tarttuvampi

Internet Explorer Channel Network
Asia's Tech News Daily
News Related

OTHER NEWS

Laulaja ja rocklegenda Meat Loaf on kuollut

Yhdysvaltalainen rockmusiikin legenda Meat Loaf, eli Michael Lee Aday, on kuollut. Rakastettu laulaja oli kuollessaan 74-vuotias. Rock-legenda Meat Loaf, eli Michael Lee Aday, kuoli torstai-iltana, kertoo Deadline -lehti. Tähden kuoleman ... Read more »

Vaikeudet takanapäin? Lauri Korpikoskesta tipahti huippu-uutinen

© Tiedotekuva Lauri Korpikosken terveystilanteesta on vihdoin tipahtanut positiviisia uutisia. Sveitsin liigan EHC Biel-Biennen riveihin loppukauden lainapestillä TPS:stä siirtynyt konkarihyökkääjä on selättänyt tuoreimmat terveysmurheensa ja koronaviruksen vuoksi viimeksi sivussa tositoimista ... Read more »

Tutkimus: Tällä urheilumuodolla lukuisia terveyshyötyjä – Merkittävän painonpudotuksen lisäksi suojaa sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiltä

© Tiedotekuva Fitnessurheilu on saanut paljon ristiriitaista julkisuutta viime vuosina, vaikka lajiin liittyvä tutkimusnäyttö on vähäistä. Jyväskylän yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tutkimus osoittaa fitnessurheilun ja siihen yhdistetyn ... Read more »

Sebastien Ogierin MM-ralli oli romuttua tähän hetkeen: "Herranjumala – mulla on sykkeet ihan tapissa!"

© Massimo Bettiol Toyotan Sebastien Ogier koki ylimääräisiä sydämentykytyksiä Monte Carlon MM-rallin 3. erikoiskokeella perjantaina.  MTV Urheilu seuraa Monte Carlon MM-rallin perjantaipäivän tapahtumia hetki hetkeltä. Pääset tästä linkistä mukaan seurantaan! ... Read more »

Xavi ei selitellyt Barcelonan viimeisintä tappiota: ”He olivat ylivoimaisia”

© Kuva: Getty Images Athletic Bilbao voitti torstaina Copa del Reyn neljännesvälierän Barcelonaa vastaan 3-2-lukemin ja lähetti katalonialaiset laulukuoroon. Iker Muniain vei Athleticin johtoon jo toisella peliminuutilla, mutta Barcelonan jättihankinta ... Read more »

Lähde: Chelsea suunnittelee jättimäistä liikettä siirtomarkkinoilla

© Toimittanut Sport Content Chelsea saattaa tehdä hyökkäyskalustonsa osalta todella kovan liikkeen ensi kesän siirtomarkkinoilla. Nyt huhutaan tosissaan tästä mahdollisuudesta: Romelu Lukaku ulos ja Robert Lewandowski sisään. Belgialaisjässikkä Lukaku järjesti ... Read more »

Laulaja ja näyttelijä Meat Loaf, 74, on kuollut

© Inferno.fi Meat Loaf. Bat Out of Hell -legenda nukkui pois viime yönä. Bat Out of Hell -menestyslevystä tunnettu rocklaulaja ja näyttelijä Meat Loaf, ristimänimeltään Marvin Lee Aday, on kuollut. ... Read more »

Etätyö voisi tulevaisuudessa mahdollistaa joustavamman työelämän ja matkailun yhdistämisen, ennustaa tutkimus

© Lehtikuva Tutkimuksen mukaan etätöiden tekeminen kesämökiltä on luonut pohjaa työelämän muutokselle. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI Henrietta Nyberg Tulevaisuudessa etätöiden yleistyminen voi mahdollistaa pidemmät lomamatkat, ennakoi Matkamessujen tämän vuoden matkailututkimus ... Read more »

Pride-lippuun kietoutunut The Weeknd – UMK-analyysissä Isaac Sene

Rumban Mikael Mattila ja Jukka Hätinen kuuntelevat UMK-finaalikappaleet ja lyövät pika-analyysit pöytään. Uuden musiikin kilpailun finalistiseitsikon skabakappaleet löytyvät suoratoistopalvelujen uumenista. Viimeisenä julkaisuna saadaan Isaac Senen kappale Kuuma jäbä. Linkit muihin ... Read more »

IS: Meat Loaf on kuollut

Rocklegenda oli 74-vuotias. Meat Loaf on kuollut, kertovat medialähteet, joista ensimmäisenä Suomessa uutisoi IS. Rocklegenda menehtyi 74-vuotiaana perheensä ympäröimänä, vahvistaa hänen edustajansa. Kuolinsyytä ei kerrottu. Meat Loaf muistetaan etenkin Bat ... Read more »

Menikö jo yli? Eturivin NHL-asiantuntija haukkui Mikko Koskisen lyttyyn: ”Ala-arvoista!”

© Tiedotekuva Edmonton Oilers on isoissa vaikeuksissa. Viimeisistä 15 ottelusta joukkue on kerännyt vain kaksi voittoa. Viime yön 0-6 tappiossa Florida Panthersille nähtiin kelvollinen suoritus Oilersilta. Joukkue voitti laukaukset 40-28, ... Read more »

Huippu-urheilijalta löytyi peräti 10 kiloa metamfetamiinia! – todisteli syyttömyyttään erikoisella tavalla

© Getty Images Baseballin pelaaja Jesus Camargo-Corrales on saanut 14 vuotta vankeutta. Poliisit löysivät viime vuonna miehen auton takakontissa olleesta urheilukassissa noin 10 kiloa metamfetamiinia ja oksikodonipillereitä. Coloradossa ollut 25-vuotias ... Read more »

Draamaa Monte Carlossa! Kisan kärkimies osui kaiteeseen

© Toimittanut Sport Content Rallin MM-sarjan avanneen Monte Carlon toinen ajopäivä oli lähellä käynnistyä todella dramaattisissa merkeissä, kun kisaa johtava Toyotan Sebastien Ogier osui kaiteeseen 18,3 kilometrin mittaisen ek3:n loppupuolella. ... Read more »

Kalle Rovanperältä tiukkaa tekstiä: ”Se on nyt vain itsestäni kiinni”

© Toimittanut Sport Content Toyotan Kalle Rovanperä lähtee revanssimielellä Monte Carlon MM-rallin toiseen ajopäivään penkin alle pahasti painuneiden torstain kahden erikoiskokeen jäljiltä. Rovanperä on kisassa vasta sijalla 12 jo 1.08,8 ... Read more »

Aleksander Barkov jatkoi Edmontonin kurjuutta

© Toimittanut Arvokisat Aleksander Barkov iski löylyä, kun Floridan murskavire sai jatkoa Edmontonin kustannuksella. Florida voitti Edmontonin selvästi 6-0 ja Barkov taiteili kaksi maalia ja syötön. Anton Lundell sai tililleen ... Read more »

Katso: Oliko tämä kaikkien aikojen epäoikeudenmukaisin varoitus? Real Madridin tähtipelaaja ei voinut uskoa silmiään

© Tiedotekuva Torstaina pelatussa Elchen ja Real Madridin välisessä Copa del Reyn ottelussa nähtiin uskomaton tilanne, jota on vaikea uskoa todeksi. Real Madridin pitkäaikainen luottopelaaja Toni Kroos sai toisen jakson ... Read more »

MTV seuraa: Heti draamaa Monten MM-rallissa! Sebastien Ogier kolhi autoaan

© Massimo Bettiol MM-rallin kauden avauskisa Monte Carlossa jatkuu perjantaina kuudella erikoiskokeella. MTV Urheilu seuraa kutkuttavan kakkospäivän tapahtumia hetki hetkeltä.  Kilpailua johti torstaina ajettujen kahden erikoiskokeen jälkeen Toyotan Sebastien Ogier. Tutustu ... Read more »

Järkyttävä teko jääkiekkokaukalossa: Ruotsalaisjuniori ei ole pystynyt edes puhumaan – tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä

© Bruce Bennett Kid Anderssonista valui lyönnin jälkeen paljon verta. Kuvituskuva. Vastustaja löi hiljattain brutaalisti juniorijääkiekkoilija Kid Anderssonia kasvoihin Ruotsin alle 20-vuotiaiden sarjassa. Tekoa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä, kertoo Aftonbladet. Avestan ja ... Read more »

Suomen maajoukkue aloitti EM-turnauksen upealla tavalla – Valmentaja uskoo ruusuiseen tulevaisuuteen: ”Nyt olemme valmiita pelaamaan paremmin”

© Getty Images Suomen miesten futsalmaajoukkue aloitti historiansa ensimmäisen EM-lopputurnauksen 3-3 (1-1)-tasapelillä Italiaa vastaan. Suomi sai hienon alun otteluun, kun avausmaali syntyi jo 53 sekunnin jälkeen. Henri Alamikkotervo teki suomalaista ... Read more »

Stephen Curryn ilotulitus ei riittänyt voittoon

© Tiedotekuva Stephen Curry heitti viime yönä 39 pistettä, mutta se ei riittänyt tuomaan Golden Statelle voittoa. NBA:ssa vietettiin vierasvoittojen yötä. Indiana pystyi kukistamaan Golden Staten jatkoajan jälkeen. Joukkueen ykköstykkinä ... Read more »

Montrealille valtava takaisku – tähtipelaaja kuukausiksi sivuun peleistä

© Tiedotekuva Montreal Canadiens on saanut murheellisia uutisia. Maalivahti Jake Allen on sivussa seuraavat kahdeksan viikkoa alavartalovamman vuoksi. Allen on noussut Montrealin ykkösvahdiksi, kun Carey Price on ollut sivussa henkilökohtaisten ... Read more »

Montreal Canadiensille karmiva takaisku – kulmakivi kuukausien sairaslomalle!

© Tiedotekuva Montreal Canadiens on saanut surkeita uutisia. Joukkueen ykkösvahdiksi noussut Jake Allen on sivussa seuraavat kahdeksan viikkoa. Hän kärsii alavartalovammasta. Allen on torjunut tällä kaudella 24 ottelua Montrealin maalilla. ... Read more »

Real Madrid teki tempun, jossa se ei ole onnistunut koskaan aiemmin 120-vuotisen seurahistoriansa aikana

© Kuva: Getty Images Real Madrid lunasti torstaina paikan Copa del Reyn puolivälieriin, kun Carlo Ancelottin miehistö kaatoi Elchen täpärästi 2-1-lukemin. Ottelun varsinainen peliaika päättyi maalittomana, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan ... Read more »

Emil Hallberg ja Sofie-rakas sairastuivat koronaan – ilmoittivat tartunnastaan koomisella julkaisulla

Emil Hallberg ilmoitti koronatartunnastaan koomisen kuvan kera. Näyttelijä-tanssija Emil Hallberg kertoo Instagramissa itsensä ja kihlattunsa Sofien sairastuneensa koronavirukseen. Ilmoituksen yhteydessä hän julkaisi koomisen kuvan viime kesältä. – Mun ilme oli ... Read more »

Xbox-pomo rauhoittelee äkäisiä PS-faneja: Call of Duty -pelit halutaan tuoda pleikkareille myös tulevaisuudessa

© Tilt.fi Xbox-pomo rauhoittelee äkäisiä PS-faneja: Call of Duty -pelit halutaan tuoda pleikkareille myös tulevaisuudessa Call of Dutystä ei ole näillä näkymin tulossa Xbox-yksinoikeutta. Phil Spencer on kommentoinut Twitchissä viime ... Read more »

Aleksander Barkov kyykytti NHL:n supertähtiä - ”Hän oli erinomainen”

© Toimittanut Sport Content Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov pelasi kauden tähän mennessä yhden upeimman ottelunsa Suomen aikaa varhain perjantaina. Barkov viimeisteli kaksi osumaa ja tarjoili yhden maaliin johtaneen syötön, ... Read more »

Lauri Korpikoskesta tipahti huippu-uutinen – vaikeudet vihdoin selätetty?

© Tiedotekuva Konkarihyökkääjä Lauri Korpikosken terveystilanteesta kuuluu viimein positiviisia uutisia. TPS:stä loppukaudeksi Sveitsin liigan EHC Biel-Biennen riveihin siirtynyt konkarihyökkääjä on selättänyt tuoreimmat terveysmurheensa ja koronaviruksen vuoksi viimeksi sivussa tositoimista ollut ... Read more »

Jürgen Klopp hehkutti Liverpoolin finaalipaikkaa: ”Olemme nähneet paljon vaivaa tässä kilpailussa”

© Tiedotekuva Liverpool selvitti torstai-iltana tiensä Liigacupin finaaliin, kun joukkue kaatoi välierissä Arsenalin yhteismaalein 2-0. Emiratesilla pelatun toisen osaottelun ratkaisijaksi nousi portugalilaishyökkääjä Diogo Jota, joka osui kertaalleen maalipuiden väliin kummallakin ... Read more »

Kalevauva.fi jatkaa kaupunkilaulujen saagaa Espoossa – Tyylilajina tietenkin huvijahtirock

Kaupunkilaulut-albumin toisella singlellä vierailee Club For Five. Sanoituksensa vauva.fi -foorumilta ammentava Kalevauva.fi julkaisee tänä keväänä Kaupunkilaulut-albumin. Levyltä jo aiemmin julkaistu Kuopio-kappale on saanut tänään seurakseen Espoosta kertovan toisen singlelohkaisun, jolla ... Read more »

Lehti: Taistelu tulikuumasta hyökkääjästä kiristyy - tällaisen tarjouksen ”Vanha rouva” on lyönyt tiskiin

© Toimittanut Sport Content Arsenal, Tottenham ja Juventus käyvät kiivasta kapinaa tammikuun siirtomarkkinoiden tulikuumasta hyökkääjästä, eli Fiorentinan Dusan Vlahovicista. Viimeisimpien tietojen mukaan Tykkimiesten ja Spursin uskotaan häviävän tämä taistelu. Arsenal ... Read more »

Winnipeg Jetsille tipahti surkeita uutisia – huippuvireinen tähtihyökkääjä pitkään sivussa

NHL:n läntisen konferenssin pudotuspelipaikasta kamppaileva Winnipeg Jets on saanut surkeita uutisia. Joukkueen kuluvan kauden kolmanneksi paras pistemies, tanskalaishyökkääjä Nikolaj Ehlers loukkasi polvensa tiistain kierroksella Washington Capitalsia vastaan. Caps-puolustaja Dimitri Orlovin ... Read more »

”Nyt kyllä harmittaa” - Harri Heliövaara kävi jo kahden pisteen päässä voitosta

© Toimittanut Sport Content Harri Heliövaara ja Lloyd Glasspool kaatuivat taistellen kahdeksanneksi sijoitetuille Jamie Murraylle ja Bruno Soaresille 7-6(4), 6-7(2), 1-6 tenniksen Australian avointen nelinpelin toisella kierroksella. – Nyt kyllä ... Read more »

MTV seuraa: Kalle Rovanperällä paljon petrattavaa – jatkuuko veteraanien näytös Monte Carlon MM-rallissa?

© Massimo Bettiol MM-rallin kauden avauskisa Monte Carlossa jatkuu perjantaina kuudella erikoiskokeella. MTV Urheilu seuraa kutkuttavan kakkospäivän tapahtumia hetki hetkeltä.  MM-rallin kaikki erikoiskokeet suorina lähetyksinä C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa. Kilpailua johti torstaina ... Read more »

Australialaismiehen vinkillä mielettömän rapeat perunat? – "Parhaimpia perunoita, joita olen koskaan tehnyt"

© Shutterstock Valkosipulilla maustetussa oliiviöljyssä paistetut pehmeät perunat rapeutuvat pannulla täydellisiksi. Nämä rapeat paistinperunat maistuvat taatusti varsinkin valkosipulin ystäville. Täydellisten paahdettujen perunoiden etsintä vaikuttaa olevan päättymätön projekti. Uusia reseptejä ja ... Read more »

Sara sukeltaa uudella levyllään kylmyyteen ja pimeyteen – Oranssi Pazuzu -laulaja vierailee albumin avainbiisillä

Pimeys-albumi esittelee bändiä raskaampana kuin ennen. Kotimainen vaihtoehtorockyhtye Sara on julkaissut yhdeksännen studioalbuminsa Pimeys, joka esittelee bändin raskaampana kuin ennen. Arto Tuunelan (Pariisin kevät) tuottamalla levyllä yhtye jatkaa siitä, mihin ... Read more »

Kaikilla ei ole varaa edes lääkäriin – 600 000 terveydenhoidon asiakasmaksua ulosottoon vuodessa

© Toimittanut MTV Vaaleissa valittavat aluevaltuustot tulevat päättämään myös terveydenhoidon asiakasmaksuista, jotka vaihtelevat yhä selvästi eri puolilla Suomea. Lapissa ja Helsingissä lääkäriin pääsee ilmaiseksi, mutta pääosa kunnista laskuttaa lain sallimat ... Read more »

Kotihoidossa surkea tilanne, tuhansia uusia tekijöitä tarvitaan – käyntejä siirretään, lykätään ja jopa perutaan

Vanhuspalvelut kärsivät työvoimapulasta. Erityisesti tämä näkyy kotihoidossa, kertoo THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa MTV:n Uutisaamussa. – Kotihoito tarvitsee tuhansia uusia työntekijöitä meidän seurannan perusteella, Kehusmaa toteaa. Vuonna 2020 Suomessa määrättiin ... Read more »

Asiallista toimintaa: kun rosvot veivät losangelesilaisen katumuusikon soittopelit, Metallica riensi hätiin

© Soundi.fi Kuvakaappaus Twitteristä. Tässäpä hyvän mielen uutinen perjantain ratoksi. Metallica päätti jeesata Los Angelesin kaduilla ohikulkijoita viihdyttävää katumuusikkoa, kun tämän vaivalla rakentamat rummut varastettiin. Tempauksesta uutisoi NBC Los Angeles. ... Read more »

Worn by Sofi Thanhauser review – a panoramic history of getting dressed

Photograph: Evan Agostini/Invision Following five materials through history, this richly evocative study exposes past snobberies and contemporary exploitation People have always dressed above their station, and other people have always ... Read more »

Tänään tv:ssä: Hollywood-tähdet puhuvat suomea salakielenä hauskassa toimintakomediassa

Elokuvaa tähdittävät Cameron Diaz, Drew Barrymore, Lucy Liu sekä Bill Murray. Tänään tv:ssä nähdään vuosituhannen alun toimintaelokuva Charlien enkelit, joka perustuu samannimiseen 1970-luvun sarjaan. Elokuvassa Natalie Cook, Dylan Sanders Alex ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic