Michael Schumacher puhuu dokumentissa dramaattisesta hetkestään – F1-maailma järkyttyi: "Yhtäkkiä sydän pysähtyy"

© Tobias Heyer Michael Schumacher kuvattuna vuonna 1999. Hän koki tuona vuonna pahan onnettomuuden Britannian GP:ssä.

Seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher puhuu uudessa Netflix-dokumentissaan onnettomuudestaan, joka järkytti F1-maailmaa Britannian GP:ssä vuonna 1999.

Schumacherin Ferrarin jarrut lukkiutuivat vuonna 1999 kovassa vauhdissa Silverstonen osakilpailussa Stowe-mutkassa, ja saksalaiskuljettaja iskeytyi rajulla voimalla seinään. Schumacherin jalka murtui, ja hän menetti kuusi kisaa sekä sen kauden mestaruustaistelun.

McLarenin suomalaistähti Mika Häkkinen voitti toisen peräkkäisen maailmanmestaruutensa, kun hän onnistui pitämään Eddie Irvinen takanaan.

Uudessa Netflixin esittämässä Schumacher-dokumentissa on kuvaa legendasta kuvailemassa dramaattista F1-onnettomuuttaan.

– Eturengas oli iskeytynyt ohjaamoon ja oli yhä jumissa siellä, Schumacher kertoo.

– En pystynyt pääsemään ulos. Yritin vetää pois jalkaani, mutta se oli loukussa. Niinpä makasin siellä ja huomaan, että rauhoitun hiukan.

Schumacher ruotii tilannetta kylmäävällä tavalla.

– Yhtäkkiä tunnen, että sydämeni lyö hitaammin ja hitaammin, ja yhtäkkiä se pysähtyy kokonaan.

– Ajattelen, että tältä luultavasti tuntuu, kun olet matkalla yläkertaan.

© Toimittanut MTV Ratavirkailijat riensivät Michael Schumacherin luokse Britannian GP:ssä 1999, kun saksalainen oli tömähtänyt rajusti seinään.

Schumacherin vaimo Corinna katseli tapahtunutta kotona Saksassa.

– Ajattelin sillä hetkellä, että “voi luoja”, Corinna sanoo ja luonnehtii miehellään olleen tuolloin suojelusenkeleitä turvanaan.

Michael Schumacher loukkaantui vakavasti uransa jälkeen lasketteluonnettomuudessa vuonna 2013. Hänen yksityisyyttään on varjeltu tarkoin, eikä tarkkaa terveydentilaa ole haluttu avata julkisuuteen.

News Related

OTHER NEWS

Kauden ensimmäinen Tampereen derby Ilvekselle – maalivahtien torjuntamäärissä huima ero

© Tiedotekuva Tappara ja Ilves ottivat toisistaan mittaa Tampereen paikallisottelun merkeissä torstai-iltana Hakametsässä. Ilves kampesi lopulta voittoon lukemin 3-2. Avausmaalin pääsi iskemään ylivoimalla ensimmäisessä erässä Ilveksen Petri Kontiola, mutta Tyler ... Read more »

Puolen miljoonan euron palkintopotti valui huippupaikkoja tuhlailleen HJK:n käsistä – koko ottelu kiteytyi lopun ratkaisuun

© KIMMO BRANDT Jairin edustama HJK joutui taipumaan LASK:ille. HJK isännöi ja vei peliä kauden ensimmäisessä Konferenssiliigan lohko-ottelussaan LASK:ia vastaan. Itävaltalaisvieras oli kuitenkin tehokkaampi ja nappasi pisteet lopulta maalein 2–0. ... Read more »

Miten olisi, maistuisiko uusi Cradle of Filth -biisi? – Tsekkaa Necromantic Fantasies

© Inferno.fi Miten olisi, maistuisiko uusi Cradle of Filth -biisi? – Tsekkaa Necromantic Fantasies Onkohan tämä nyt aivan korrekti kappale? Lokakuun 22. päivä pärähtää goottiluolissa, kun brittiläinen kulttigoottivampyyrimetallibändi Cradle of ... Read more »

Mercedeksen päivitys sai Kimi Räikkösen fanit sekaisin

© XPB Images Alfa Romeolla ajava Kimi Räikkönen kisaa viimeistä kauttaan F1-sarjassa. F1-talli Mercedes on iloinnut sosiaalisessa mediassa tallin junioriohjelmaan kuuluvan Andrea Kimi Antonellin menestyksestä. Julkaisu kirvoitti paljon huvittuneita kommentteja. ... Read more »

Ilves käänsi Tampereen paikalliskamppailun nimiinsä – maalivahtien torjuntamäärät herättävät huomiota

© Tiedotekuva Tappara ja Ilves kohtasivat Hakametsässä paikalliskamppailun merkeissä torstai-illan ottelussa. Ilves raapi matsista lopulta voiton loppulukemin 3-2. Petri Kontiola vei Ilveksen johtoon ylivoimalla avauserässä. Tyler Morley tasoitti kuitenkin pelin ... Read more »

Tamperelainen: NHL:stä ja Leijonista tuttu entinen pelaaja kävi lähellä kuolemaa - lääkäri antoi vain 50 prosentin mahdollisuuden selvitä

© Toimittanut Sport Content Leijonista tuttu entinen jääkiekkopuolustaja Ville Koistinen kävi lähellä kuolemaa, uutisoi Tamperelainen-lehti. Lehti kertoo, että Koistinen kävi kuoleman porteilla kuukausi sitten, kun häneltä katkesi valtimo päästä kesken ... Read more »

Antonio Conte: Huippupuolustaja haaveilee yhä Real Madridista – ”Hänestä voi tulla maailmanluokan pelaaja”

© Tiedotekuva Huippuvalmentaja Antonio Conte sanoo, että hänen entinen suojattinsa, Paris Saint-Germainin laitapuolustaja Achraf Hakimi haaveilee yhä paluusta Real Madridiin. Marokon A-maajoukkueessa 36 kertaa esiintynyt Hakimi, 22, liittyi Real Madridin ... Read more »

Suomalaiselta hiihtoässältä kova ratkaisu – ura on ohi huippukaudesta huolimatta!

© Juha Tamminen Hiihtäjä Ari Luusua on lopettanut uransa. Mies kertoi asiasta Instagramissa. 33-vuotias Luusua keskittyi viime vuosina pitkän matkan hiihtoihin ja niitti niiissä hienoa kansainvälistä menestystä. Hän oli Ski ... Read more »

Megadeth-kippari otti keikallaan vahvasti kantaa ”lääkebisneksen tyranniaa” ja maskipakkoa vastaan

© Soundi.fi Megadeth-kippari otti keikallaan vahvasti kantaa ”lääkebisneksen tyranniaa” ja maskipakkoa vastaan Vastikään 60-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Megadeth-laulaja-kitaristi Dave Mustaine ei ole vuosien vieriessä tunnetusti juuri piilotellut mielipiteitään – liittyipä asia sitten ... Read more »

Melkoista draamaa! Tappara hävisi Tampereen paikallispelin Ilvekselle katkeralla tavalla

© Toimittanut Sport Content Jääkiekon SM-liigassa pelattiin torstai-iltana yksi ottelu, kun Tappara ja Ilves iskivät yhteen kauden ensimmäisessä paikallispelissä. Ilves oli jälleen vahvempi paikallispelissä ja voitti paikallispelin 3-2-lukemin dramaattisella tavalla. ... Read more »

Tätä tilastoa ei kukaan tapparalainen halua kuulla! Ilves hallinnut paikallispelejä synkästi

© Toimittanut Sport Content Jääkiekon SM-liigassa pelattiin torstaina kauden ensimmäinen Tampereen paikallispeli, kun Tappara isännöi viimeistä kertaa Hakametsässä Ilvestä. Tappara oli etenkin päätöserässä suorastaan ylivoimainen, mutta 2-2-maalia enempää se ei ... Read more »

Jäätävä yläkulmanaulaus ratkaisuna – Ilveksen kanadalaisvahvistus Nick Baptiste, 26, Tampereen paikallisen sankari

© Jussi Saarinen Ilves vei SM-liigan kauden ensimmäisen Tampereen paikallisen nimiinsä. Ratkaisu syntyi kolmannen erän loppuvaiheilla, kun kanadalaishyökkääjä Nick Baptiste, 26, naulasi kiekon ylänurkkaan. Ilvekselle 3–2-voitto. Ilves karkasi avauserässä 1–0-johtoon, ... Read more »

Puolen miljoonan euron palkintopotti valumassa HJK:n käsistä – itävaltalaisseura johtaa niukasti Töölössä

© KIMMO BRANDT Jairin edustama HJK joutui LASK:ia vastaan takaa-ajoasemaan. HJK isännöi LASK:ia kauden ensimmäisessä Konferenssiliigan lohko-ottelussaan. Itävaltalaisvieras siirtyi johtoon runsaan vartin pelin jälkeen. Komeasti europelien lohkovaiheeseen ensimmäistä kertaa sitten ... Read more »

NHL julkistit jo kolmannen ulkoilmaottelunsa ensi kaudelle – tapahtuma palaa pitkästä aikaa Kanadaan

© Tiedotekuva NHL-sarja julkisti jo kolmannen ulkoilmaottelunsa ensi kaudelle. Heritage Classis eli Kanadassa pelattava ulkoilmaottelu tekee paluun, kun Toronto Maple Leafs isännöi Buffalo Sabresi Tim Hortons Fieldillä. Molemmat joukkueet ovat ... Read more »

HJK 0-1-tappioasemassa tauolle! – Konferenssiliigan lohkovaiheen avauspuoliaika oli vauhdikas

© Tiedotekuva HJK ja LASK Linz avasivat Konferenssiliigan lohkovaiheensa Helsingissä Bolt Arenalla. Ensimmäinen puoliaika kulki suurilta osin itävaltalaisvieraiden komennossa. Helsinkiläisten kannattajakatsomo Klubipääty esitti ottelun alla komean soihtumeren ja tunnelma stadionilla ... Read more »

HJK tappiolla europelissään - Klubi petrasi jakson loppua kohti

© Toimittanut Sport Content HJK pelaa torstaina ensi kertaa uudessa Konferenssiliigassa, kun se isännöi itävaltalaista LASKia Helsingissä. LASK johtaa ottelua avausjakson jälkeen 1-0. Klubi oli etenkin alussa helisemässä. Vierasjoukkue siirtyi ... Read more »

Tamperelainen: Leijonien 39-vuotias MM-mitalisti kävi kuoleman porteilla – valot sammuivat yhtäkkiä

© Jaakko Stenroos Ville Koistinen päätti uransa viime kaudella HPK-paidassa. Tamperelainen kertoo, että entinen jääkiekkoilija Ville Koistinen kävi kuukausi sitten lähellä kuolemaa, kun häneltä katkesi päästä valtimo kesken kuntosaliharjoittelun. Koistinen ... Read more »

Rengasratsia: Korona-aika on parantanut autonrenkaiden kuntoa

© Kua: Autonrengasliitto. Suomalaiset ajavat aiempaa parempikuntoisilla renkailla, osoittavat Rengasratsian ensimmäiset havainnot. Kun turvallisuuskampanjassa oli tutkittu renkaiden urasyvyyksiä viikon 37 maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona, tarkastetuista autoista vain 6,6 prosenttia ajoi ... Read more »

Sokeriblondi on täydellinen sävy syksyyn - katso miltä look hiuksissa näyttää

Syksyn tullen myös hiusvärin voi päivittää. © Shutterstock Sokeriblondi on täydellinen sävy syksyyn – katso miltä look hiuksissa näyttää Syksy tulee ja se tarkoittaa monille jonkinlaista muutosta. Usein muutosta haetaan ... Read more »

Miksi poliisien määrä ei lisäänny, vaikka hallitusohjelmassa niin luvataan? – poliisien rahoitus ja sisäinen turvallisuus teemana eduskunnan kyselytunnilla

© Lehtikuva Eduskunnan kyselytunnilla hallitusta ja sisäministeri Maria Ohisaloa grillattiin siitä, miksi hallitus ei budjettineuvotteluissaan antanut poliiseille tarpeeksi rahaa. LEHTIKUVA / Markku Ulander Viivi Salminen Eduskunnan kyselytunnilla hallitusta grillattiin siitä, ... Read more »

Ole Gunnar Solskjær kommentoi Jesse Lingardin tulevaisuutta Manchester Unitedissa

© Tiedotekuva Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoo, että seura on yhä kiinnostunut tekemään jatkosopimuksen laitahyökkääjä Jesse Lingardin kanssa. Seitsemänvuotiaasta asti Unitedia edustaneen Lingardin, 28, nykyinen diili päättyy tämän ... Read more »

Kotisohva on edelleen liigaseurojen vihollinen

© Lehtikuva Yleisö on lähtenyt varovaisesti liikkeelle kuluvan kauden jääkiekon liigapeleihin. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen Petteri Ikonen Takavuosien mahtijoukkue Turun Palloseuran yleisömäärät ovat olleet naureskelun aihe jääkiekkopuheissa jo pitkään, mutta ... Read more »

HJK on aloittanut euro-ottelunsa surkeasti

© Toimittanut Sport Content HJK pelaa torstaina ensi kertaa uudessa eurokilpailussa, kun se kohtaa Konferenssiliigassa itävaltalaisen LASKin. Klubi on saanut surkean alun ottelulla ja on 0-1-tappiolla. Vierasjoukkue siirtyi Helsingissä 1-0-johtoon ... Read more »

Nyt puhuu kokemus – Fernando Alonsolla näkemys viime viikonlopun kolarista

© Tiedotekuva Alpine-kuljettaja Fernando Alonso kertoo oman näkemyksensä viime viikonlopun puhuttavimmasta tilanteesta. MM-kandidaatit ottivat Italian GP:ssä yhteen ja molempien kilpailu jäi kesken. Kilpailun jälkeen tuomaristo langetti Max Verstappenille kolmen lähtöruudun rangaistuksen seuraavaan osakilpailuun. Alonso ... Read more »

NHL julkisti uuden ulkoilmaottelun tulevalle kaudelle – mukana NHL:n viime vuosien heittopussi

© Tiedotekuva NHL julkisti uuden ulkoilmaottelun tulevalle kaudelle. Historian kuudes Heritage Classic, eli Kanadassa pelattava ulkoilmaottelu pelataan Toronto Maple Leafsin sekä Buffalo Sabresin välillä ensi helmikuussa Tim Hortons Fieldillä Hamiltonissa. ... Read more »

Tampereen paikallispeli Tappara-Ilves kutkuttavasta tilanteesta päätöserään

© Toimittanut Sport Content Jääkiekon SM-liigassa pelataan torstai-iltana yksi ottelu, kun Tappara ja Ilves iskevät yhteen kauden ensimmäisessä paikallispelissä. Tilanne oli vielä avauserän jälkeen 1-1, mutta toinen erä alkoi Ilveksen ... Read more »

Katkeraa puhetta vai ihan aiheellista kritiikkiä? Seuralegenda lyttäsi Romelu Lukakun täysin

© Toimittanut Sport Content Romelu Lukakusta tuli kesällä Chelsean kaikkien aikojen kallein hankinta, kun härkämäinen hyökkääjä siirtyi Interistä Chelseaan 115 miljoonalla eurolla. Lukaku on aloittanut uudessa seurassaan hyvin ja takonut ... Read more »

Seuralegenda ei pitänyt Cristiano Ronaldon tempusta – "Jos minä olisin päävalmentaja"

© PETER KLAUNZER Cristiano Ronaldo ei malttanut pysyä paikoillaan vaihtopenkillä. Manchester United koki yllätystappion Mestarien liigan avauskierroksella sveitsiläiselle Young Boysille numeroin 1-2. United-legenda Rio Ferdinand antoi kritiikkiä Cristiano Ronaldolle, joka ... Read more »

Suomalaiselta Euroopan mestarilta shokkipaljastus – otti steroideja, vältti näin dopingkäryn

© Getty Images Nyrkkeilyurallaan muun muassa EM-kultaa napannut Elina Gustafsson on tehnyt melkoisen paljatuksen juuri julkaistussa elämäkertakirjassaan Rohkeudella Elina Gustafsson (kirjoittaja Ulla-Maija Paavilainen). Ongelmia tuli vuonna 2017, kun suomalainen sai ... Read more »

Äkkiä kääntyy! Ilves rokotti salamannopealla käännöllä – Tappara taas takamatkalla Tampereen paikallisessa

© Mika Kylmäniemi Torstain liigakierroksen ainoana otteluna toimii Tampereen paikallinen Tapparan ja Ilveksen välillä. Tappara nousi tasoihin Tyler Morleyn osumalla, mutta toisessa erässä Ilves karasi jälleen johtoon. Ilveksen 2–1-johtomaali syntyi ... Read more »

Vuonna 1992 ilmestyi elokuva, jonka soundtrack rikkoi kaikki myyntiennätykset – nyt leffasta työstetään uutta versiota

© Rumba.fi Vuonna 1992 ilmestyi elokuva, jonka soundtrack rikkoi kaikki myyntiennätykset – nyt leffasta työstetään uutta versiota Korvaako Cardi B. Whtineyn? Whitney Houstonin tähdittämästä The Bodyguard-elokuvasta on tulossa uusi versio. ... Read more »

Lauri Markkasen entinen joukkuekaveri sai tylyn jäähyväisviestin Bullsilta – ”Se on aika brutaalia”

© Tiedotekuva Chicago Bulls kauppasi Tomas Satoranskyn kesän aikana New Orleans Pelicansiin. Tshekkiläispelaajan mukaan hän sai tylyt jäähyväiset seurapomo Arturas Karnisovasilta. Satoransky edusti Bullsia kahden kauden ajan, mutta hänet kaupattiin ... Read more »

SHL:ssä nähdään tänään suomalaisvahtien taisto – Jukurien pitkäaikainen ykkösvahti debytoi sarjassa

© Tiedotekuva Ruotsin SHL:ssä käydään torstai-iltana ottelu, jossa toisistaan mittaa ottavat Mikko Mannerin valmentama Brynäs IF sekä Timrå IK. Timrån maalia ottelussa vartioi täksi kaudeksi seuraan siirtynyt suomalaisvahti Sami Rajaniemi. ... Read more »

PSG-pomo myönsi: Keskusteli Leo Messin kanssa jo keväällä – ”En voi kieltää sitä”

© Tiedotekuva Leo Messi siirtyi elokuun alussa vapaana agenttina PSG:hen. Messin sopimus Barcelonan kanssa päättyi kesäkuun lopussa. Osapuolet olivat päässeet yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta, mutta Barcelona ei kyennyt rekisteröimään Messin sopimusta surkean ... Read more »

Saksalaishyökkääjä vaihtaa jälleen seuraa NHL:ssä – jo kuudes joukkue viiteen kauteen

© Tiedotekuva Kiekkosivusto CapFriendly tiedotti torstaina, että saksalaishyökkääjä Tobias Rieder on allekirjoittanut koeajan sisältävän sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa. 28-vuotias Rieder pelasi viime kaudella Buffalo Sabresissa 44 ottelua, joihin syntyivät pisteet ... Read more »

Sinne meni! Ilves meni taas johtoon Tampereen paikallispelissä

© Toimittanut Sport Content Jääkiekon SM-liigassa pelataan torstai-iltana yksi ottelu, kun Tappara ja Ilves iskevät yhteen kauden ensimmäisessä paikallispelissä. Tilanne oli vielä avauserän jälkeen 1-1, mutta toinen erä alkoi Ilveksen ... Read more »

Fordin uudesta Fiestasta myös pakettiautoversio

© Kuva: Ford. Ford esitteli tänään uuden pienen pakettiauton, Fiesta Vanin. Uudessa Fiesta Vanissa on entistä korkeampi keula ja suuremmat etusäleiköt. Fordin “sininen ovaali” on nyt siirretty konepelliltä etusäleikköön, mikä ... Read more »

EU-komissio patistaa jäsenmaita pitämään parempaa huolta journalistien turvallisuudesta

© AFP / Lehtikuva Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kiinnitti huomiota journalistien heikentyneeseen turvallisuuteen keskiviikkona pitämässään Unionin tila -puheessa. LEHTIKUVA/AFP Heta Hassinen Euroopan komissio suosittelee, että EU-maat puuttuisivat nykyistä ... Read more »

Dopingpommi tärähti: 63 urheilijaa listalla!

© Meredith Heil / Alamy Doping on jälleen tapetilla. Kuvituskuva. Maailman antidopingtoimisto Wada on saanut Moskovan laboratorion datan uudelleenanalyysin jäljiltä selville useita kymmeniä dopingtapauksia, kertoo uutistoimisto RIA Novosti. Tuoreella listalla ... Read more »

Petri Kontiola rankaisi heti Tapparaa, sitten oli Tyler Morleyn vuoro

© Toimittanut Sport Content Jääkiekon SM-liigassa pelataan torstai-iltana yksi ottelu, kun Tappara ja Ilves iskevät yhteen kauden ensimmäisessä paikallispelissä. Kyseessä on viimeinen Tapparan isännöimä paikallispeli Hakametsässä ja tunne on palannut ... Read more »