Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
Real Sociedadin ykkösmaalivahti Álex Remiro on herättänyt Manchester Unitedin kiinnostuksen, kertoo Marca.
Manchester United teki viime kesänä paljon puhuttaneen muutoksen tolppiensa välissä. David De Gea jätti seuran vapaana agenttina. Manchester United hankki korvaajaksi André Onanan Internazionalesta yli 50 miljoonalla eurolla.
Onanan kausi on ollut hyvin kaksijakoinen. Syyskausi meni pahemman kerran penkin alle, mutta Onana on parantanut peliesityksiään kevään mittaan. Manchester United on kuitenkin päästänyt tällä kaudella 48 otteluun peräti 81 maalia.
Manchester United ei ole toistaiseksi päättänyt, aikooko se uudistaa jälleen maalivahtiosastoaan. Jos Manchester United päätyy hankkimaan uuden maalivahdin, katseet kääntyvät kohti Remiroa.
Remirolla on sopimuksessaan 70 miljoonan euron ulosostopykälä. Manchester United ei ole valmis maksamaan kyseistä summaa ja haluaisi ennemminkin neuvotella Real Sociedadin kanssa hintaa pienemmäksi.
Remiro, 29, kuuluu Espanjan A-maajoukkueeseen. Maalivahti debytoi maajoukkueessa maaliskuussa.
LUE MYÖS
Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä Tuukka Ikkeläjärvi | 08.05.2024 19:20 Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen Ville Liimatta | 08.05.2024 15:30 Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista Ville Liimatta | 08.05.2024 14:31 Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin Ville Liimatta | 08.05.2024 10:14 Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle Joni Ahokas | 07.05.2024 22:48 Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut Joni Ahokas | 07.05.2024 22:29 Virallista: Thiago Silva palaa kotiin Joni Ahokas | 07.05.2024 19:15 Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä Joni Ahokas | 07.05.2024 18:04 Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme” Joni Ahokas | 07.05.2024 17:37 Chelsea tavoittelee taas yhtä huippulupausta Brasiliasta Ville Liimatta | 07.05.2024 15:47 Lataa lisää