Manchester United tiedotti muutoksista seurajohdossaan
Manchester United tiedotti muutoksista seurajohdossaan
Manchester United tiedotti tiistai-iltana muutoksista seurajohdossaan.
Manchester Unitedin väliaikainen toimitusjohtaja Patrick Stewart ja talousjohtaja Cliff Baty jättävät seuran kuluvan kauden jälkeen.
Kaksikon poistuminen ei tule yllätyksenä, sillä seuran osaomistaja Sir Jim Ratcliffe tekee odotettuja muutoksia seurajohtoon ja palkkaa uusia henkilöitä toimitus- ja talousjohtajan paikalle.
Yli 12 vuoden ajan Manchester Cityn seurajohdossa työskennellyt Omar Berrada siirtyy kesällä Manchester Unitedin toimitusjohtajaksi. ESPN:n saamien tietojen mukaan Ratcliffe palkkaa INEOS-yrityksensä talousjohtajana työskentelevän Roger Bellin Batyn korvaajaksi.
Manchester Unitedin seurajohdossa on nähty mittavia muutoksia viimeisen puolen vuoden aikana. Richard Arnold erosi toimitusjohtajan paikalta marraskuussa. Jalkapallojohtaja John Murtough jätti Manchester Unitedin huhtikuussa.
Ratcliffe on neuvotellut jo pitkään Newcastlen kanssa Dan Ashworthista. Ratcliffe haluaa palkata Ashworthin Manchester Unitedin uudeksi urheilutoimenjohtajaksi, mutta seurat ovat kaukana yhteisymmärryksestä. Newcastlen kerrotaan vaativan noin 20 miljoonan euron korvausta.
LUE MYÖS
Leicesterin valmentaja haluaa pitää Jamie Vardyn joukkueessaan: ”Hän tekee maaleja vielä 45-vuotiaana” Ville Liimatta | 30.04.2024 21:27 Saudi-Arabiassa seurataan Liverpool-tähden tilannetta Ville Liimatta | 30.04.2024 19:07 Arsenal on tarjonnut konkarilleen uutta sopimusta Ville Liimatta | 30.04.2024 17:28 Torille! Erling Haaland saapuu suomalaisyhtiön videopeliin – ”Nurmelta taistelukentälle” Joni Ahokas | 30.04.2024 11:08 Valioliigan ukrainalaispelaajan EM-kisat vaarassa Joni Ahokas | 30.04.2024 09:03 Jamie Vardy sinetöi Leicesterille jälleen yhden pokaalin! Joni Ahokas | 30.04.2024 08:34 Manchester United on valmis harkitsemaan tähtipelaajansa myyntiä Ville Liimatta | 29.04.2024 20:19 Valioliiga suunnittelee menokattoa – kolme seuraa vastusti Ville Liimatta | 29.04.2024 18:38 Manchester Unitedin parjattu pelaaja haluaa hiljentää kriitikkonsa: ”Tiedän arvoni” Ville Liimatta | 29.04.2024 16:42 Thiago Silva hyvästelee Chelsean – seuraikoni jätti vihjeen mahdollisesta paluusta Joni Ahokas | 29.04.2024 15:32 Lataa lisää