Kaksi Navalnyin tukijaa tuomittiin vuosiksi vankeuteen
Navalnyi kuoli helmikuun puolivälissä epäselvissä olosuhteissa vankileirillä Siperiassa. LEHTIKUVA/AFP
AFP
Venäjällä tuomioistuin on tuominnut kaksi yliopisto-opiskelijaa yli kolmen vuoden vankeusrangaistuksiin äärijärjestöksi katsomansa järjestön toimintaan osallistumisesta. Kyse on helmikuussa kuolleen Aleksei Navalnyin järjestöstä, jonka Venäjä luokitteli äärijärjestöksi vuonna 2021.
Sittemmin useille Navalnyin tukijoille ja liittolaisille on annettu pitkiä vankeustuomioita.
Parikymppisten opiskelijoiden tuomioista kertoivat venäläismedia ja ihmisoikeusryhmät lähteenään moskovalaisen tuomioistuimen lehdistöpalvelu. Tuomioistuimen verkkosivun mukaan kaksikko tuomittiin keskiviikkona.
Memorial-järjestön mukaan nyt tuomitut opiskelijat oli pidätetty viime kesänä.
Navalnyi kuoli helmikuun puolivälissä epäselvissä olosuhteissa vankileirillä Siperiassa. 47-vuotiaana kuolleen Navalnyin lähipiiri on sanonut Venäjän johdon määränneen Navalnyin murhan, ja länsimaiden johtajat ovat sanoneet Venäjän presidentin Vladimir Putinin olevan vastuussa Navalnyin kuolemasta.
Navalnyin leski Julija Navalnaja on ilmoittanut jatkavansa aviomiehensä työtä.
Liettua tutkii Volkovin tapausta
Monet Navalnyin liittolaiset lähtivät pois Venäjältä sen jälkeen, kun viranomaiset käynnistivät tutkinnan Navalnyin korruption vastaisesta järjestöstä. Tiistaina venäläisen oppositiopoliitikon ja Navalnyin läheisen liittolaisen Leonid Volkovin kimppuun hyökättiin hänen kotinsa edustalla Liettuassa. Hän sanoi, että hyökkäys oli “tyypillinen rosvon tervehdys” presidentti Putinin kätyreiltä.
Volkov joutui hyökkäyksen jälkeen sairaalaan, mistä hän kuitenkin pääsi pois keskiviikkona.
Liettuan tiedustelupalvelun johtaja Darius Jauniskis kertoi torstaina, että Liettua epäilee Venäjän rekrytoineen ulkopuolisen henkilön tekemään Volkoviin kohdistuneen hyökkäyksen. Mitään yksityiskohtia hän ei meneillään olevasta tutkinnasta kertonut.
Liettua on kutsunut hyökkäystä poliittiseksi terrorismiksi.
Poliisi ei ole suostunut kommentoimaan, millaisia turvatoimia Volkoville on järjestetty ennen tiistaita tai sen jälkeen. Jauniskis on vaatinut, että Liettuassa majailevien venäläisten oppositiohahmojen suojeluun kiinnitetään enemmän huomiota.