Luvassa keväisen aurinkoista vappusäätä – tiistaina lämpimintä maan länsi- ja eteläosissa
Vappuaatoksi on ennustettu suorastaan terassikelejä. Kuva on viime vapulta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Julia Blomqvist, Hannu Toivonen
Vappuaattoa juhlitaan laajalti aurinkoisessa ja poutaisessa säässä, ennustaa Ilmatieteen laitos.
Maan etelä- ja länsiosissa lämpötila kohoaa 16-18 lämpöasteeseen, kun taas maan keskiosissa lämpötila pysyttelee alle 15 asteessa. Pohjoisessa lämpötila vaihtelee kolmen ja seitsemän asteen välillä.
Maanantaina 20 asteen raja ylittyi usealla mittauspisteellä pääosin maan eteläosassa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta STT:lle. Päivän korkein lukema, 20,8 astetta, mitattiin sekä Hyvinkäällä että Mikkelissä. Kyseessä on kuluvan vuoden korkein lämpötila.
Kahdenkymmenen lämpöasteen rikkoutuminen laajasti tänä vappuna ei näytä Ilmatieteen laitoksen meteorologien mukaan todennäköiseltä.
– Kaikkein lämpimintä ilmamassa on ollut Suomessa maanantaina. Tiistai ja keskiviikko jäävät hieman viileämmiksi, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala sanoo STT:lle.
Vappuna on viimeksi mitattu 20 asteen lämpötiloja vuonna 2008. Moisiin lämpöihin päästiin laajalti maan etelä- ja keskiosassa.
– Sisämaassa 20 lämpöasteen raja voi paikoin ylittyä riippuen siitä, miten hyvin aurinko pääsee lämmittämään, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pia Isolähteenmäki sanoo.
Aamulla sateita Keski-Suomeen
Matalapaine tuo tiistaina aamupäivällä vesi- ja lumisateita Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä-Lappiin. Ajokeli voi olla näillä alueilla aamulla ja aamupäivällä paikoin huono. Myös itäisen Suomen pohjoisosassa voi tihuttaa vettä.
Viimeistään ilta on kuitenkin poutainen koko maassa.
Vapun vastainen yö on kylmä eri puolilla Suomea, ja lämpötila laskee pikkupakkaselle suuressa osassa maata. Ainoastaan etelässä voidaan paikoin säästyä yöpakkasilta.
Vappupäivänä lämpötilat nousevat jälleen maan etelä- ja keskiosassa 16-18 asteeseen. Pohjoisessa sää lämpenee vappuaatosta hivenen, mutta ilma on edelleen viileämpää kuin maan etelä- ja keskiosassa.
Vappupäivästä on tulossa lähes koko maassa keväisen poutainen ja aurinkoinen. Idässä ja Lapissa sää voi olla paikoin pilvinen.