Löytyykö dvd-hyllystäsi aarre? Toimintaelokuvan klassikon erikoisversio on keräilyharvinaisuus

Kaksi kyttää, neljä elokuvaa, kolme erikoisversiota. Tappavat aseet ilmestyivät jo viime vuosituhannen puolella, mutta leffojen vaikutusvalta yltää yhä tähän päivään saakka. Kolmesta ensimmäisestä elokuvasta ilmaantuneet erikoisversiot ovat pian enää pelkkä muisto, joten katsotaanpa ne läpi kun vielä voi!

Richard Donnerin (1930–2021) ohjauksessa syntynyt Tappava ase (Lethal Weapon, 1987) teki kovan nosteen kyttäkaverileffojen kysynnälle. 15 miljoonalla dollarilla tuotettu vakava mutta myös humoristinen toimintajännäri tuotti maailman valkokankailla yli 120 miljoonaa taalaa, joten luonnollisesti sille haluttiin jatkoa. Sitä myös piisasi kolmen leffan ja televisiosarjan verran.

Suomen valkokankailla 11. syyskuuta 1987 ensi-iltansa saaneelle Tappavalle aseelle lätkäistiin Valtion elokuvatarkastamon toimesta K-18-ikäraja. Katsojia se sai tästä huolimatta komeat 105 915, mikä riitti vuoden 17. katsotuimmn elokuvan titteliin. Vertailuna kyseisen leffavuoden ykkönen oli K-14-ikärajalla varustettu 007 vaaran vyöhykkeellä (The Living Daylights, 1987), jonka näki 468 381 silmäparia.

Tappavassa aseessa toistensa partnereiksi isketyt Martin Riggs (Mel Gibson) ja Roger Murtaugh (Danny Glover) osoittautuivat erinomaiseksi komboksi. Eripuraiset hahmot tukivat hyvin toisiaan ja kummastakin näyttelijästä huokui aito esiintymisen ilo. Suuri kunnia myös edesmenneelle ohjaajalle; Donnerin näpeissä oli juuri sellaista taikaa, jota tällainen toimintaelokuva tarvitsi.

Tappava ase oli hienoisesta huumorihunnusta huolimatta hyvin tuima elokuva. Riggsin elämänhaluttomuus rakensi hänestä sekä synkän että täysin ennalta-arvaamattoman hahmon, mikä teki elokuvasta samalla myös eräänlaisen kasvutarinan. Tuimasta esittelystä huolimatta Riggsin asenne muuttui jatko-osissa varsin rajusti aina vain kepeämpään suuntaan.

Vuonna 1998 elokuvan ikäraja pudotettiin K-16:een ja samalla, juuri neljännen osan kynnyksellä, ilmaantui kolmesta ensimmäisestä elokuvasta pidennetty erikoisversio. Kyseiset julkaisut eivät ole elokuvien aitoja ohjaajan versioita, vaan niihin ympätty Director’s Cut -merkintä oli ainoastaan Warner Bros. -studion markkinointikikka. Niin tai näin, nämä erikoisversiot ovat sarjan faneille mielenkiintoista nähtävää!

Entistä vakavampi ykkönen

Siinä missä Tappavat aseet tunnetaan yleisesti hauskoina toimintakomedioina, ei ensimmäinen leffa ollut lähellekään yhtä kepeä kuin sitä seuranneet jatko-osat. 117-minuuttinen Director’s Cut on silti vieläkin synkempi kuin alkuperäinen 110-minuuttinen teatteriversio.

Director’s Cutin lisäykset alkavat heti alussa. Siinä missä Riggs esitellään teatteriversiossa varsin pikaisesti vain hänen heräämisensä sekä rutiinimaiset aamutoimet kaljoineen ja pissoineen näyttämällä, tässä erikoisversiossa paneudutaan tarkemmin hänen sielunmaisemaansa. Aluksi hän pukeutuu ja katsojalle paljastetaan hänen arpinen selkä. Tämän jälkeen hän valmistelee aseensa, syö ilmeisesti koirankeksiä sen kuitenkin melko pikaisesti sylkäisten ja lopulta menettää hermonsa televisiossa pyörivään roskaohjelmaan. Hän särkeekin telkun heittämällä sitä kaljapullolla. Lopuksi hän katsoo hääpotrettiaan ja tokaisee vaimonsa kuvalle ostavansa hänelle uuden television.

Sitten siirrytäänkin katsomaan ampumaradalla harjoittelevaa Murtaughia. Hän ampuu kuusi laukausta, joista kaikki osuvat maalitauluhahmoa päähän. Hymyillen hän toivottaa itselleen hyvää 50-vuotispäivää.

Välittömästi edellisen jälkeen tulee kolmas uusi kohtaus. Autolla ajava Riggs kuulee poliisiradiosta hätäilmoituksen ympäriinsä räiskivästä tarkka-ampujasta ja kuittaa menevänsä paikan päälle. Kun hän perillä näkee ammutun 9-vuotiaan lapsen, hän päättää toimia nopeasti täysin omasta elämästään piittaamatta. Hullunkiilto silmissään hän ehkä jopa toivoo tulevansa ammutuksi. Toisin kuitenkin käy, ja Riggs saa räiskijän tähtäimeensä tyhjentäen lippaan tähän silmää räpäyttämättä. Toinen poliisi kutsuu häntä psykoottiseksi sekopääksi mutta kuitenkin työssään hyväksi. Riggs asettaa aseensa paikoilleen ja poistuu kylmänrauhallisesti.

Edelliset kolme lisättyä kohtausta kestävät yhteensä yli viisi minuuttia.

Parinkymmenen minuutin kohdalla tulee 50-sekuntinen lisäys. Siinä kotivaunuunsa palaava Riggs esittelee koiralleen ostamaansa 13-tuumaista televisiota. Hän myös nappaa jääkaapista leivän lemmikilleen syötettäväksi.

Noin tunnin kohdalla Riggsin lähtiessä Murtaughien perheen illalliselta nähdään 75-sekuntia kestävä uusi kohtaus. Sateessa ajava Riggs pysähtyy ja ottaa prostituoidun kyytiinsä. Hän kysyy naisen ikää, jonka jälkeen tarjoaa hänelle sata dollaria, jotta tämä tulisi hänen kanssaan katsomaan televisiosta The Three Stoogesia. Nainen kysyy onko Riggs tosissaan, johon tämä vastaa myöntävästi.

Käytännössä kaikki lisäykset sopivat elokuvan pirtaan. Ne eivät jarruta leffan kulkua, ja Riggsin muovautuminen entistä sekopäisemmäksi tukee kokonaisuutta hyvin.

Osa kaksi pistää hauskemmaksi

Ensimmäisen elokuvan kynäillyt Shane Black – joka näytteli muuten samana vuonna elokuvassa Predator – saalistaja (Predator, 1987) – teki jatko-osan käsikirjoituksesta ensimmäistä osaa väkivaltaisemman. Työnimellä Play Dirty kulkenut kässäri ei kuitenkaan kelvannut tuottajille eikä ohjaajallekaan; se oli heidän mielestä aivan liian synkkä ja verinen. Lisäksi Riggsin kuolema elokuvan lopussa ei tullut kysymykseenkään, sillä monien silmissä kiilsi jo mahdollinen seuraava jatko-osa. Siinä missä Blackin käsikirjoitus keskittyi rohkeaan urheuteen ja Riggsin uhrautumiseen hänen puolustaessaan Murtaughin perhettä, halusivat tuottajat jatko-osasta huomattavasti keveämmän ja komediallisemman. Kuuden työskentelykuukauden jälkeen Black poistui projektista ja Jeffrey Boam kirjoitti tuottajien toiveiden mukaisen toimintakomedian.

Richard Donner, Danny Glover ja Mel Gibson.

Tappava ase 2 tuplasi ensimmäisen elokuvan budjetin, mutta se myös takoi rahaa lähes samalla kertoimella maailmanlaajuisen tuoton ollessa yli 225 miljoonaa. Suomessa 4. elokuuta 1989 ensi-iltansa saanut jatko-osa keräsi 197 915 katsojaa; se oli vuoden yhdeksänneksi katsotuin elokuva, päihittäen juuri ja juuri päihittäen ”lähes yhtä arvostetun” kyttäkomedian Poliisiopisto 6: Suuri rikosaalto (Police Academy 6: City Under Siege, 1989).

Vuoden 1998 Director’s Cut (118 min) on vain kolme ja puoli minuuttia teatteriversiota (115 min) pidempi. Se sisältää kolme uutta hauskaksi tarkoitettua kohtausta.

Ensimmäinen lisäys nähdään kymmenen minuutin jälkeen. 30 sekuntia kestävässä kohtauksessa Murtaugh hakee takaa-ajossa vaurioituneen autonsa. Sitä on vähän paikkailtu, mutta se on edelleen melkoisen kammottavassa kunnossa.

Toinen lisäys tulee vastaan vähän yli 25. minuutin kohdilla. Leo Getzia (Joe Pesci) tapaamaan menossa olevat Riggs ja Murtaugh astuvat hotelliin aivan väärästä ovesta ja päätyvät uima-allasosastolle. Siellä Riggs alkaa flirttailla kolmen naisen kanssa Murtaughin kuiskiessa, että heidän pitäisi jatkaa matkaa. Kohtauksella on pituutta 75 sekuntia.

Viimeinen uusi kohtaus nähdään kellon näyttäessä noin 35 minuuttia. Siinä sankarikolmikko haahuilee kukkuloilla etsimässä Getzin mainitsemaa asuntoa. Turparulla ei kuitenkaan muista tarkkaa osoitetta samalla, kun poliisipari tuskailee tehtävän mahdottomuutta. Sitten Getz keksii talon numeron ja he lähtevät matkaan, josta sitten teatteriversio jatkuu. Lisäys kestää vähän yli puolitoista minuuttia.

Tämän erikoisversion lisäykset ovat aikalailla turhia. Eivät ne mitään huonoja ole, mutta elokuva on muutenkin jo niin komediallinen että ilmankin pärjää.

Toisen osan toisinto

Tappava ase 3 (1992) jatkoi edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Alusta loppuun puhdasta toimintakomediaa tarjoileva leffa oli tosin jo niin kaukana ensimmäisen osan tunnelmasta, että on jopa vähän vaikeaa katsoa nämä kolme ekaa osaa putkeen.

Tuottajille homma oli kuitenkin kannattava. 35 miljoonan dollarin budjetilla kerättiin elokuvateattereista maailmanlaajuisesti yli 320 miljoonaa taalaa. Suomen ensi-ilta oli 14. elokuuta 1992 ja katsojia kertyi vuoden viidenneksi eniten: 213 441. Vuonna 1998 ilmestyneen nelososan kerätessä 113 836 katsojaa on sarjan kolmas osa Suomen kankailla kaikista katsotuin Tappava ase.

Kuusi vuotta 118-minuuttisen teatteriversion jälkeen julkaistu Director’s Cut (121 min) lisäsi toisen osan erikoisversion tavoin kolme uutta kohtausta. Pituutta niille kertyy ainoastaan kolme minuuttia.

Ensimmäinen lisäys on kestoltaan 38 sekuntia ja se tulee 18. minuutilla Getzin epäonnistuneen talonkauppaamisyrityksen jälkeen. Murtaugh ottaa aseensa lukitusta kaapista, minkä jälkeen hänen vaimonsa Trish (Darlene Love) vaatii häntä pukemaan suojaliivit ylleen. Trish käskee myös Riggsiä pitämään miestään silmällä.

Hieman yli tunnin jälkeen nähdään seuraava, noin 100-sekuntinen lisäys. Aluksi Riggs katsoo koirien kanssa The Three Stoogesia. Traileria kunnostanut remppamies tulee paikalle ja esittelee työnsä tulosta. Kun remppalasku on vaihtanut omistajaa, saapuu Rianne (Traci Wolfe) paikalle kertomaan, ettei hänen isä tullut yöksi kotiin.

Hautajaiskohtauksen jälkeistä hetkeä, jossa Murtaugh ryntää Tyronen kimppuun, on pidennetty 40 sekuntia. Murtaugh asettaa Tyronen auton renkaan alle Lornan (Rene Russo) painaessa kaasua. Paniikissa oleva nuorimies kertoo mitä Murtaugh haluaa kuulla.

Toisen osan Director’s Cut -lisäyksien mukaisesti tämän kolmannen leffan uudet kohtaukset eivät juurikaan kulmakarvoja kohota. Ne ovat kestoltaan kuitenkin niin lyhyitä, etteivät ne saa pahaakaan jälkeä aikaiseksi. Sinänsä lisäykset ovat kuitenkin turhia, mutta ehkä joku fani arvostaa.

Kohta kokonaan kadonneet

Tappava ase 1-3 -Director’s Cutit julkaistiin Suomessa dvd:lle vuonna 1998. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä niistä tuli muutama uusintajulkaisu pitkin Eurooppaa, mutta sen jälkeen erikoisversioita ei ole enää nähty. Kaikki edesmenneet hd-dvd:t ja sekä uudet blu-rayt että digiversiot ovat alkuperäisiä teatteriversioita.

Elokuvasarjan suurien fanien – ja keräilijöiden – kannattaa siis viimeistään nyt etsiä käsiinsä nämä erikoisversiot. Jos ei muuta niin ainakin ensimmäisen elokuvan osalta. Kohta niitä ei välttämättä saa käsiinsä edes kirpputoreilta.

Teksti: Tom Kajaslampi