Laura Huhtasaaren mukaan hänen talonsa on uhattu taas polttaa 31– uhkaaja on sama kuin viisi vuotta sitten, Huhtasaari sanoo
Perussuomalaisten kansanedustajan Laura Huhtasaaren mukaan hänen talonsa on uhattu polttaa. Huhtasaari kertoi asiasta viestipalvelu X:ssä maanantaina.
Lounais-Suomen poliisista vahvistettiin STT:lle, että poliisille tehtiin maanantaina ilmoitus epäillystä laittomasta uhkauksesta, joka koskee yksityishenkilön kiinteää omaisuutta Merikarvialla. Huhtasaaren kotikunta on Merikarvia.
Huhtasaari kertoi STT:lle tekstiviestillä, että kyseessä olisi sama uhkaaja, joka uhkasi polttaa hänen talonsa viisi vuotta sitten Porissa. Tuolloin uhkauksen teki kokoomuksen entinen Porin-varavaltuutettu.
Satakunnan Kansan mukaan entinen varavaltuutettu tuomittiin asiassa sakkorangaistukseen perättömästä vaarailmoituksesta syyskuussa 2019. Häntä epäiltiin alun perin laittomasta uhkauksesta, mutta syyttäjän mukaan syyllisyyden tueksi ei ollut todennäköisiä syitä.